eveliina matilda - Banneri

Askartelimme lasten kanssa sunnuntaisen isänpäivän kunniaksi isänpäiväkortteja. Tai no meidän tapauksessamme isäpuolenpäiväkortteja!

Heräsin näin isänpäivää edeltävänä lauantaina siihen, että Pepe on ansainnut tunnustusta erinomaisesti hoitamastaan isäpuolen roolista. Arjen keskellä kehuja tulee annettu liian harvoin, mutta korttiinkin niitä tuntui jotenkin kömpelöltä kirjoittaa. Askartelutuokiotani ei myöskään helpottanut korttimateriaalinen sekä askartelukyvyn täydellinen puuttuminen.

Kutakuinkin ainoat kotoa löytämäni askarteluvälineet olivat sakset ja liima. Etsiessäni kaapeista jotain leikattavaa ja liimattavaa, törmäsin pinoon aikakausilehtiä ja siitä se ajatus sitten lähti…

isänpäiväkortti

Tähän superhelppoon isänpäiväkorttiin et tarvitse sykkivää runosuonta, loputonta mielikuvitusta tai kovin kummoista askarteluvarastoa. Muutama Kaksplussa, sakset ja liima riittävät!

Lyhyen leikkaa-liimaa tuokion lopputuloksena syntyi mielestäni melko vaikuttava taideteos! Tässä kortissa voi avata ajatuksia, olematta kuitenkaan liian imelä. Teksti ja kuvat kun ovat alunperin ihan jonkun muun kynästä. Kortti on myös kierrätystä parhaimmillaan, kun vanhat lehdet pääsevät uusiokäyttöön, eikä kaupasta tarvitse ostaa materiaaleja.

Isänpäiväkortti

Kortin valmistukseen voisi toki ottaa mukaan myös ne lapset… Mun vetämässä askarteluringissä lapset saavat tehdä aina omat versionsa, jotta minä pääsen toteuttamaan omia visioitani ilman kompromisseja. Onpahan huomenna sitten monta korttia!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X