eveliina matilda - Banneri



Saimme aivan ihania lahjoja ja PALJON! Lapset saivat lahjakortteja, hyödyllisiä tavaroita, vaatteita sekä kivoja leluja. Lasten lahjoista ihastuin erityisesti itse tehtyihin pyrstö-viltteihin, joiden sisälle lasten on sohvalla loikoillessaan mukava käpertyä lämmittelemään. Lapset ovat harjoitelleet puhelinten oikeaoppista käyttöä ja ladanneet pelisovelluksia. Puhelimet ovat kuitenkin onneksi vielä jääneet muiden lelujen ja pelien varjoon ja meillä onkin tämä joulun aika leikitty  lastenhuoneen sijasta paljon yhdessä alakerrassa.

Itselleni en odottanut kympinlahjaa enempää lahjoja, mutta yllättäen minua ja Pepeä hemmoteltiin vaikka kuinka monella paketilla. Erityisen ilahtunut olin saamastani kosmetiikasta, hajuvesistä ja ihonhoitotuotteista. Testasin jo tietysti kaikki tuotteet ja olen innoissani silmänympärysvoiteesta, jota en ole ennen omistanut! Pepe taas sai kipeästi kaipaamiaan sukkia ja boxereita. Lisäksi hän oli ollut niin kiltti, että sai pukilta uuden hupparin, talvikengät ja vaikka mitä miesten kosmetiikkatuotteita. Pepen kympinlahjasta paljastui Pepe-lakua sekä sähköjohdon kuorintatyökalu ja minun kympinlahjastani löytyi karkkia sekä itse neulottu pipo. Joku selkeästi tuntee meidät, sillä pipo oli ainoa vaatekappale joka minulta todella puuttui kokonaan! Värikin oli täydellinen, sillä villakangastakkini on yhtä valkoinen kun saamani pipo. Sähköjohdon kuorintaan tarkoitettu työkalu oli myös hyvin osuva, sillä meiltä puuttui sellainen ja rempan valmistuminen edellyttää erityisen paljon juurikin sähkötöitä.

Lahjojen lisäksi olemme todella kiitollisia läheisten kanssa yhdessä vietetystä ajasta. Joulussamme kaikkein tärkeintä oli lasten ilo ja yhdessä syöminen perheidemme kanssa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X