eveliina matilda - Banneri

Kuinka tulevan ekaluokkalaisen kieliluokkahaaveen kävi?

Alkuvuodesta Adeliina haki opiskelemaan kieliluokalle, sillä hänellä oli kiinnostusta kielten opiskeluun. Ajattelin verbaalisesti taitavan Adeliinan sopivan kieliluokalle hyvin, vaikkakin helmikuisen testipäivän jälkeen tyttäreni onnistuminen opiskeluvalmiuksia mittaavassa testissä alkoi epäilyttää.

Kun muita testiryhmäläisiä päätä lyhyempi Adeliina käveli vilkutellen testihuoneeseen, mietin kuinka loppuvuodesta syntynyt lapsi pärjäisi mahdollisesti jopa  vuoden vanhemmille verrokeilleen. Pienillä lapsilla kun yhdenkin vuoden ikäero saattaa tehdä suuria kehityseroja. Testin jälkeen yritin udella Adelta mitä kaikkea suljettujen ovien takana tapahtui. Adeliina kertoi testin olleen kiva, mutta hän unohti vahingossa vihreän värin ja hämmentyi kun häneltä kysyttiin kotiosoitetta. Kaikista tietämistään osoitteista hän oli sitten valinnut isänsä osoitteen, mikä ei tietenkään täsmännyt testin järjestäjän tietoihin. Kieliluokille on kova kilpailu, eikä testin onnistumisesta Aden kertomusten mukaan ollut takeita. Olisimme joka tapauksessa ylpeitä tulevasta ekaluokkalaisesta, mutta ymmärsin miksi testinjärjestäjä puhui vanhemmille mahdollisen pettymyksen kohtaamisesta.

Meidän ihana eskarilainen oli kuitenkin onnistunut testissä aivan mahtavasti! Saimme eilen kotiin kirjeen, jossa kerrottiin Adeliinan hyväksymisestä saksan kieliluokalle! Käsittämätöntä, että jo ensi syksynä tämä ihan hetki sitten syntynyt tyyppi opettelee vierasta kieltä. Adeliinan mielestä koulussa on parasta se, että hän saa aloittaa koulutaipaleensa yhdessä kahden ystävänsä kanssa.

Olemme koko perhe ihan fiiliksissä ja aiomme ensi viikonloppuna –mitäpä muutakaan kuin juhlia tätä uutista!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä