eveliina matilda - Banneri

Arki on palannut perheeseemme pikkuhiljaa nyt loman jälkeen. Lapset aloittivat koulun ja päiväkodin jo torstaina ja Pepe onkin työskennellyt muutamaa vapaapäivää lukuun ottamatta koko vuodenvaihteen ajan. Minä olen tehnyt myös muutaman työvuoron, mutta pääasiassa olen ollut lomalla, eli olen rentoutunut ja pitänyt huolta kodista. Maanantaina aloitan taas työharjoitteluni, joten vietän nyt joululoman viimeisiä vapaapäiviä.

Perheemme uusin tulokas tulee kanssamme kaikkialle.

Adeliina keinuttaa Baby Bornia.

Meidän pienestä ekaluokkalaisesta on kasvanut todella omatoiminen koululainen. Isän luona Adeliina kulkee koulumatkat yksin linja-autolla ja meidän luona hän osaa koulun jälkeen kävellä yksin koulusta kotiin.

Koulusta on iltapäiväkerhoon yhtä pitkä kävelymatka kuin kotiin, joten yleensä Adeliina tulee mielellään koulusta suoraan kotiin. Adeliina on käynyt iltapäiväkerhossa enää satunnaisesti ja taitaakin lopettaa ippen kokonaan tämän alkuvuoden aikana.

Teetimme Adeliinalle oman kotiavaimen, sillä hän oleilee jo hetkittäin yksin kotona. Adeliinan itsenäistymisessä meille on ollut kullanarvoinen apu Xploran rannekellopuhelimesta, josta teinkin tänne kirjoituksen viime kesänä. Ranteessa olevan puhelimen avulla on helppo paikantaa lapsi ja hänet saa kiinni aina tarpeen vaatiessa.

Mikaelinkirkko kuuluu meidän kotiseutumaisemaan ja sen avulla lapset ovat oppineet suunnistamaan kotiin.

Meidän pieni vauvakin täyttää keväällä kuusi vuotta. Uskomatonta, että Alexista tulee jo tänä vuonna eskarilainen. Alexin arkielämä tulee muuttumaan mun työssäolosta aika paljon, sillä viime vuonna Alex sai pitkälti itse päättää meneekö hän päiväkotiin vai jääkö kanssani kotiin.

Kaikista rajoituksista huolimatta viime vuosi oli Alexin kannalta aika mukava, kun etäopiskeluni mahdollisti hänelle leppoisan kotihoidon, ilman aamuherätyksiä tai kiireitä. Viime vuoden positiivisin asia on Alexin välivuosi tästä tehokkaasta ja työorientoituneesta yhteiskunnasta, jonka jalkoihin näillä pienillä on joskus tapana jäädä.

Nyt edessä on tarkasti rytmitetty päiväkotiarki, mutta sama olisi ollut joka tapauksessa edessämme syksyllä alkavan esikoulun myötä.

Alussa jo kerroinkin, että Pepen lomapäivät ovat kuluneet pitkälti töissä, mikä on hyvä asia. Pepen remonttiyrityksellä on riittänyt töitä niin paljon kun on ehtinyt tekemään. Vanhan työmaan valmistuttua jostain on aina löytynyt uusi asiakas. Markkinointiin ei ole tarvinnut uhrata ajatustakaan, sillä ihmiset tuntuvat suosittelevan remontin tekijöitä toisilleen.

Olen tutustunut yrittäjyyteen koulun yritystoiminnan sekä taloushallinnon kursseilla ja olin itse ohjaamassa maahanmuuttajien yrittäjyyskurssilla, jossa tehtiin oikeat liiketoimintasuunnitelmat ja perustettiin yrityksiä. Kaikkien näiden kurssien myötä minulle on muodostunut yrittäjyydestä sellainen kuva, että se on vaikeaa, Suomessa vielä vaikeampaa sekä epävarmaa, erityisesti taloudellisesti, sillä  yrityksestä ei kannata sen ensimmäisinä vuosina odottaa saavansa irti lantin lanttia.

Samalla kun nämä kurssit ovat maalailleet päähäni tällaisia peikkoja, on Pepe vieressäni siirtynyt päivätyöntekijästä täyspäiväiseksi yrittäjäksi kuin sormia napsauttamalla. Liiketoiminta on kukoistanut ja työtä sekä tyytyväisiä asiakkaita on riittänyt. Uskon Pepen menestyksen johtuvan siitä, että asiakkaita pullisteleva ala on siihen suotuisa ja Pepe on koko elämän mittaisella kokemuksellaan alan huippuasiantuntija.

Tämä vuosi tulee olemaan meille aherrusta töiden, opintojen ja päiväkodin parissa. Harrastusten ulkopuolelle jäävän vapaa-ajan ja lomat olemme taas suunnitelleet käyttävämme kotimme remontointiin, mistä aionkin kirjoitella vielä ihan oman tekstin.

Minusta vähän tuntuu, että perheemme välttyy tänäkin vuonna vapaa-ajan ongelmilta. Luulen, että kotiprojektin edetessä kasvamme myös yhdessä perheenä ja tämä vuosi on meille sellainen kehityksen vuosi. Ehkä yhtenä tärkeimpänä asiana täytyy pitää mielessä omat viimekesäiset viisauteni siitä, että elämän ei tarvitse olla valmis. Nyt lopetan kirjoittamisen ennen kuin kuulostan siltä, että revin tekstini suoraan horoskoopista.

Kommentit (1)

Hei sulla on tuolla toi bloglovin-nappi mutta se vie sivulle joka ei oo päivittynyt 2015 jälkeen? VOiko sua seurata bloglovinissa jotenkin?

Vastaa käyttäjälle xod Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X