eveliina matilda - Banneri

Meidän uusperheemme lapset asuvat vuorotellen viikon isän ja tämän kumppanin luona sekä viikon äidin, eli minun ja uuden kumppanini luona. Ennen vuoroviikkoasumista lapset vaihtelivat kotia aina muutaman päivän sykleissä. Nyt lapsemme ovat asuneet kahdessa kodissa viikko-viikko -rytmillä noin kolme vuotta.

5- ja 7-vuotiaat lapseni ovat kasvaneet elämään kahdessa eri kodissa, eikä heillä oikein ole kokemusperäistä tietoa muusta. Minä voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta toistaiseksi lasten kahdessa eri kodissa eläminen on näyttänyt sujuvan ilman ihmeempiä haasteita.

Kahdessa kodissa asuminen vaatii onnistuakseen perheiden aikuisilta toimivaa yhteistyötä. Tämä yhteistyö pitää sisällään paljon aiheita liittyen esimerkiksi lasten kasvatukseen, harrastuksiin, kouluun ja päivähoitopaikkaan. Moneenkaan näistä kysymyksistä minulla ei ole antaa neuvoja, kuinka me oikein saimme homman toimimaan.

Ehdottamani koulu vain sattui sopimaan isälle ja kun isän ehdottama päivähoitopaikka ei sopinut minulle, löysimme molempia miellyttävän hoitopaikan. Harrastukset lapset ovat päättäneet pitkälti itsekseen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa me molemmat perheet olemme kai vain sattumalta olleet melko samoilla linjoilla.

Minulla on oikeastaan jaossa vain yksi, lähes uusperheelle kuin uusperheelle sopiva, vuoroviikkovanhemmuutta helpottava niksi: Oman kokemukseni perusteella vuoroviikoin asuvien lasten kodinvaihtopäiväksi kaikkein paras viikonpäivä on perjantai.

Perjantai on paras vaihtopäivä siksi, että arkisin työssä käyvien vanhempien perheissä alkaa perjantaina viikonloppu. Ihana, hauska viikonloppu karkkipäivineen ja pitkine aamuineen. Kukapa nyt ei mielellään vaihtaisi uuteen kotiin, kun tiedossa on hauska viikonloppu?

Meidän vanhempien mielestä perjantaisessa vaihtopäivässä on parasta se, että kun ikävöimämme lapset tulevat vihdoin luoksemme saamme kaikki nauttia toistemme seurasta rauhassa. Mielestäni on myös tärkeää, että lapset voivat ennen maanantaista arjen pyöritystä kotiutua uuteen kotiin rauhassa.

Olen muutaman kerran ollut ihmeissäni, kun minulta on kysytty ovatko vaihtopäivämme sellaisia, että lapset kiljuvat kiinni toisessa vanhemmassa ja huutavat etteivät he halua lähteä. Täällä blogin puolella muistan myös jonkun kerran kysyneen, miten toimimme silloin kun jompi kumpi lapsi ei halua vaihtaa kotia.

Rehellisesti sanottuna, meillä ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta. Lapset vaihtavat kotia aina mielellään, sillä se on heille vapaaehtoista ja kodin vaihtaminen tapahtuu lähes aina päiväkodin tai koulun kautta. Lapset lähtevät aamulla toisesta kodista hoitoon/kouluun ja iltapäivällä heitä on hakemassa toiseen kotiin taas eri perheen vanhempi. Näin toimien säästymme konkreettiselta tilanteelta, jossa lapsi joutuu siirtymään toisen vanhemman sylistä toisen vanhemman syliin.

Päivähoidon ja koulun kautta tapahtuvan vaihdon hyviä puolia on myös se, että eri kodin vanhempien ei tarvitse sopia aikatauluista keskenään. Kukin vie ja hakee lapsen silloin kuin on itselle ja lapselle paras.

Jos sinun vuoroviikkoasujat vaihtavat kotia esimerkiksi sunnuntaisin (mikä tuntuu olevan kovin suosittu vaihtopäivä) ja uskot, että perjantai voisi palvella lapsiasi paremmin, niin linkkaa vaikka tämä blogi perusteluineen exälle!

Kommentit (17)

Jos vanhemmat vain ovat mitenkään väleissä, suosittelen kyllä vaihtoa kasvotusten. Isojenkin lasten kohdalla on toivottavaa, että vanhemmat näkevät sen vaivan, että nousevat autosta ylös ja käyvät ovella asti.
Lapselle kun on tärkeää nähdä ne vanhemmat mutkattomasti hoitamassa niitä hänen asioitaan ihan sovussa keskenään.

Meillä oli alkuun sunnuntai, joka ei ollut hyvä. Sitten tuli keskiviikko ihan käytännön syistä (työvuorot), mutta nyt on menty perjantailla jo hyvän aikaa ja se on paras mahdollinen!

Meillä mentiin toisen töistä johtuvista syistä alkuun sunnuntailla. Ja mä vihasin niitä sunnuntaita. Viikonloppu jäi aina kesken ja maanantain stressi kurkki jo nurkan takana. Sitten vaihdettiin pyynnöstäni perjantaihin, kun mahdollista oli ja todelkakin perjantai on ihan paras. Lapsi siirtyy koulun jälkeen toiselle vähäisten kamojensa kanssa. Aina saa aloittaa viikonlopun rennosti, on se sitten lapsi-viikonloppu tai lapseton. Toimii meillä ihan loistavasti!

Hei. Kyllä nämä vaihtopäivät näkyvät ja tuntuvat päiväkodin arjessa😑….

Meillä paras vaihtopäivä on keskiviikko. Arkea jäljellä sillä viikolla vain 2 päivää eikä viikonloppu mene pilalle siirtymäkiukuista tms. Samoin jos viikonlopuksi ollaan lähdössä reissuun tai mökille, niin päästään ajoissa lähtemään. Meillä vaihtoväli on 2 viikkoa, joten molemmille vanhemmille tulee silti vain 1 kokonainen yhtämittainen kouluviikko, nimittäin yhteensä 7 lapsen kanssa silläkin on jaksamisen kannalta merkitystä. Perjantaitakin kokeiltiin, mutta meillä ei toiminut. Liikaa hässäkkää heti viikonlopulle eikä lapset tuntuneet asettuvan kun vasta sunnuntaina. Tämä keskiviikko on meille täydellinen.

Mukava kuulla erilaisista vaihtopäivistä ja rytmeistä! Kiva, että ootte löytänyt teille parhaan päivän.

Olen miettinyt torstaita. Sen takia, kun välillä lähdetään viikonlopuksi reissuun niin ei olisi kiva lähteä heti reissaamaan kun ei ole viikkoon nähnyt lasta. On ihanaa, kun voi vain istua sylikkäin ja tankata läheisyyttä kun lapsi tulee. Meillä on tällä hetkellä vaihdot muutaman päivän välein. Onko teillä sujunut ongelmitta reissuun lähdöt?

Tortaikin kuulostaa hyvälle vaihtoehdolle!
Meillä on kyllä reissuunlähdötkin sujuneet kivasti. Kun lapset ovat yleensä osana matkojen suunnittelua, niin osaavat odottaa reissuja innoissaan.

Jakaisitko itse vaihtaa kotia viikon välein? Lapset sopeutuvat, jos eivät paremmasta tiedä. Silti säälin näitä kahden kodin lapsia.

Säästä säälisi huonoissa kotioloissa eläville lapsille. 🙂
Kaksi ehjää kotia on paljon parempi kuin yksi rikkinäinen.
Me teemme parhaamme, olemme onnellisia (kyllä myös lapset), emmekä kaipaa arvosteluasi ja sääliäsi.

Mäkin tykkään perjantaista. Tai vaihtoehtoisesti vaihtopäivä on ollut myös keskellä viikkoa keskiviikkona. Silloin viikonlopun aikuinen vastaa tulevasta kouluviikosta. Eli jos antaa viikonloppuna lasten valvoa, niin hoitaa heille päivärytmin sitten taas maanantaiksi itse kuntoon. Ja on tosiaan hyvä puoli, että kun viikonloppu alkaa, niin saa heti ottaa rennosti eikä ole aikaista aamuherätystä ja illalla kiire nukkumaan. Perjantaisin vaihto toimii myös hyvin koulun kautta. Vaihto ollut joskus myös sunnuntaina, niin tuntui, että koko vapaapäivä mennyt vaihdon ajatteluun joko niin, että odottaa päivän lapsia tai heidän lähtöänsä.

Maanantai-ilta, ehdottomasti!
Tavaraa on niin paljon, ettei pelkkä lasten siirtyminen koulun jälkeen riitä. Pitää siirtää harrastusvälineitä ja varautua ulkovaatteissa kelin muutoksiin. Ei ainakaan meillä ole kaikkea tuplana eikä tavararöykkiötä voi kouluun raahata.
Perjantai tai sunnuntai ei toimi, koska lähdetään usein viikonlopuksi muualle. Kun lapset on mulla, niin voidaan joustavan työajan mukaan lähteä jo aiemmin, eikä tarvitse odottaa, että ex tuo lapset oman työpäivänsä jälkeen. Ja vastaavasti omana viikonloppuna voin kotiutua reissusta vaikka keskiyöllä, kun ei tarvitse olla sunnuntaina vastaanottamassa lapsia.
Ja meillä vaihto on rutiinia, en ainakaan usko sen näkyvän koulussa mitenkään.

Maanantai kuulostaa just hyvältä teille!
Meillä ei tosiaan ole juurikaan lasten mukana kulkevaa tavaraa. Kaikkea taitaa olla tuplat. Paitsi Alexin jääkiekkokassi kulkee aina isän kanssa, kun isä sitä kiekkoa harrastaa (meidänkin viikolla) Alexin kanssa.

Lapsilla on yllään olevat vaatteet ja ulkovaatteet, mutta muuten kaikkee löytyy molemmista kodeista.

Hei sulla on tuolla toi bloglovin-nappi mutta se vie sivulle joka ei oo päivittynyt 2015 jälkeen? VOiko sua seurata bloglovinissa jotenkin?

Koulussa töissä olevana harmittelen monesti sitä, että kotia vaihdetaan monessa perheessä maanantaina. Se tuntuu olevan luokassani suosittu kodin vaihtopäivä. Jos vanhemmat tietäisivät todella, miten paljon se vaikuttaa siihen en alkuviikon koulupäivään, he todellakin valitsisivat perjantain tai viikonlopun päivistä esim. sunnuntain.
Pe on koulussa monesti lyhyempi pv ja viikonlopun odotusta täynnä. Ma ihan eri sarjaa :/

Meillä vaihdetaan perjantaisin koulun jälkeen. Ihan parasta, kun saa rauhoittua viikonloppuun lasten kanssa.

Meillä vaihdetaan maanantaina koulun jälkeen. Ehdottomasti toimivin meille!

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X