eveliina matilda - Banneri

Ensimmäinen kouluvuosi on aikaa, jolloin tehdään pohja koko peruskoulun ajalle. Ekalla luokalla tutustutaan luokkatovereihin, joiden kanssa luodaan iso osa lapsuusajan muistoista. Itse solmin kaksi elämäni merkityksellisintä ystävyyssuhdetta ensimmäisellä luokalla.

Oman lapsen lähettäminen koulutielle oli minulle tunteikas ja kummallisen raskas kokemus. Kirjoitin viime syksynä blogin siitä, miltä tuntui päästää pieni esikoinen omien siipien varaan.

Koulun aloituksen yhteydessä kokemani pelot liittyivät lapseni sosiaaliseen selviytymiseen koulussa. Tyttäreni on tunneälykäs, verbaalisesti lahjakas ja sosiaalisesti taitava, mutta hän myös antaa painoarvoa muiden mielipiteille, ajattelee paljon sekä on luonteeltaan herkkä ja ujo. Pahin pelkoni oli, että lapseni joutuisi koulussa kiusatuksi. Pelkäsin, että hänelle tehdään tai sanotaan jotain sellaista, mikä vaikuttaa häneen itsetuntoonsa negatiivisesti.

Koulun aloitus ei ollut lapsellenikaan helppo. Ensimmäisten koulupäivien yöt hän valvoi sängyssään pyörien ja kärsi jännitykseen liittyvästä fyysisistä oireista, kuten kuumeesta ja vatsakivusta. Koko ensimmäisen viikon hyvästelin itkevän ja kouluun menoa pelkäävän lapseni koulun ovilla ja kävelin autoon sydän äärettömän raskaana.

Herkän lapsen kouluun siirtymistä vaikeutti erityisesti se, että koronan vuoksi ekaluokkalaiset eivät päässeet tutustumaan luokkatovereihin tai kouluun ennen sen alkua. Me vanhemmat emme saaneet edes astua koulun eteiseen, auttamaan lukutaidotonta ekaluokkalaista oman naulakon löytämisessä. Opettajankin tapasimme ensimmäistä kertaa vasta, kun koulua oli jo käyty kuukausia.

Pikkuhiljaa oma luokka alkoi käymään tutuksi

…niin hyvässä kuin pahassa. Vähitellen tyttäreni sopeutui koulumaailmaan ja tutustui luokkalaisiinsa. Hän alkoi kertoa kotona ystävistään, mutta raportoi viikoittain myös luokassa tapahtuvista ikävistä asioista. Kuulosti oudolta, että joku ekaluokkalainen oli ”joutunut rehtorin puhutteluun” ja jotkut luokan lapset ”vihaavat toisiaan”. En antanut kovin suurta painoarvoa 7-vuotiaan kertomuksille koulupäivien kulusta, vaikka tyttäreni on tavallisesti äärettömän rehellinen. Ajattelin, että lapsen juttuja värittävät koulukavereiden rehvastelut ja ehkä isommilta lapsilta välitunneilla kuullut jutut.

Minun teki välillä mieli olla tyttäreni kertomuksista yhteydessä opettajaan, mutta kun aloitin kirjoittamaan opettajalle viestiä, en oikein tiennyt mitä siihen olisin huolestani kirjoittanut.

Kun ekaluokan syksy alkoi taittua talveksi, opettaja laittoi luokan vanhemmille viestin, jonka myötä heräsin taas kuulemaan tytärtäni. Opettaja kertoi, että kuluvan syksyn aikana on käynyt selväksi, että luokka on hyvin haastava. Opettaja kertoi, että erityisopettaja alkaa pitämään luokalle joka viikko tunnetaitotunteja. Tällaiseen ratkaisuun tuskin päädytään kovin heppoisin perustein ja ymmärsin vihdoin, että tyttäreni kertomukset luokassa tapahtuvista levottomuuksista ovat täyttä totta.

Lapseni joutui kiusaajan uhriksi

Luokassa tapahtuvien ongelmien vakavuus selvisi minulle vasta kun oma lapseni joutui kiusaajan uhriksi. Tyttärelläni on silmälasit, joita hän käyttää harvakseltaan, silloin kun niitä itse haluaa käyttää. En ole pakottanut lastani käyttämään laseja, sillä pelkään silmälasien olevan punainen vaate kiusaajille.

Eräänä päivänä tyttäreni oli kuitenkin halunnut käyttää laseja koulussa ja juuri sinä päivänä meidän vanhempien pitkäjänteinen työmme lapsen itsetunnon parissa vedettiin kuin vessasta alas. Tyttäreni joutui yhden lapsen toimesta kiusatuksi, eli julkisesti nauretuksi, nolatuksi ja pilkatuksi. Herkkä ja ujo lapseni riisui silmälasit silmiltään, eikä ole enää sen jälkeen pukenut niitä ylleen.

Opettajan mukaan tilanne käytiin koulussa läpi kiusaajan kanssa, mutta se ei kuitenkaan poista kiusatulle aiheutunutta vahinkoa. Kysellessäni tilanteesta lisää opettajalta, sain tiivistetysti vastaukseksi, että tyttäreni ei ole ainoa, jota kyseinen kiusaaja kiusaa ja voimme vain toivoa, ettei kiusaaja jaksa olla kovin pitkään kiinnostunut minun lapseni kiusaamisesta. Kyseisen kiusaajan kanssa käynnissä oleva prosessi ottaa aikaa. Ymmärrän tämän hyvin ja minulle jäikin sellainen olo, että opettaja on tehnyt luokan levottoman tilanteen ja tytärtäni kiusanneen lapsen tarvitseman avun eteen voitavansa.

Pahoinpitely, henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä sillä uhkaamista

Vuoden vaihteen jälkeen lapseni kertomukset koulupäivien tapahtumista muuttuivat niin pelottaviksi, että aloin pelätä lapseni lähettämistä kouluun. Lapseni kertoi hakkaamisesta, lyömisestä, kuristamisesta, potkimisesta, jonossa ohittelusta, rehtorin puhutteluista, uimahallissa muiden pyllyille nauramisesta.

Myös lapseni käytös kotona alkoi muuttua. Kuulin tyttäreni huutavan veljelleen, että ”vedän sua turpaan” ja ”nyt saa lapsi selkään”. Hämmästellessäni tyttäreni erikoisella tavalla laajentunutta sanavarastoa, sain kuulla lapseni oppineen sanonnat kiusaajaltaan, joka uhkasi tänään vetävänsä luokkakavereita ja opettajaa turpaan.

Mietin miltä minusta tuntuisi mennä joka aamu työpaikalle, jossa on väkivallan uhka En voinut enää odotella prosessin mahdollisia tuloksia, enkä enää voinut olla tällaisen tilanteen keskellä vain 7-vuotiaan kertomusten varassa. Meille luokan vanhemmille ei olla koronan vuoksi järjestetty minkäänlaista vanhempainiltaa, eikä meitä olla tiedotettu luokan tilanteesta yhtä tunnetaitotunneista kertovaa Wilma-viestiä enempää.

Luokan tilannetta ja mahdollisia ratkaisuja kartoittaakseni, päätin ottaa yhteyttä luokan muihin vanhempiin yhteisen Whatsapp-ryhmän kautta. Kerroin lapseeni kohdistuneesta kiusaamisesta ja ilmaisin huoleni luokan ilmapiiristä.

Lähes jokainen vanhempi yhtyi kokemukseeni. Sain kuulla huolestuttavaa tietoa koulupäivien aikana tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, joka on kaikkein hurjimmillaan johtanut siihen, että maassa makaavaa lasta on potkittu.

Pelkään lähettää lastani aamulla kouluun ja pelkään kysyä iltapäivällä koulupäivän tapahtumista. Pelkään, että lapseni näkö vaurioituu silmälasien käyttämättömyydestä ja pelkään, että luokassa riehuva kiusaaja tulee vaikuttamaan lapseeni koko ala-asteen ajan. Pelkään hiihtoloman loppua.

Kommentit (28)

Kuullostaa surulliselta ja niin tutulta. Samanlainen meininki on oman pojan luokalla. Nykyään luokka on 1-2lk ja oma poika 2 luokkalainen, mutta tuntuu että luokan ekaluokkalaiset on niitä pahempia ja aiheuttavat enemmän ongelmia. Mun poikaa on tänä vuonna on kuristettu, lyöty kynällä silmäkulmaan, uhkailtu vetää turpaan jne. Ekalla luokalla tilanne oli rauhallisempi mutta silloinkin vedetty portaissa repusta(en halua edes ajatella mitä siinä olisi voinut käydä), raapaistu niskaan uimahallissa, kampittu. Kaikissa tilanteissa eri pojat asialla.

Onneksi pojan paras ystävä on kiltti ja rauhallinen ja hyvää seuraa. Kunnes kuulin että toinen poika on yllyttänyt pojan ystävän kiusaamaan ja haukkumaan mun poikaa ja jättäneet välitunneilla yksin ja kuulemma jatkunut jo pitkään. Onpahan taas selvitettävää pääsiäisen jälkeen…tää yllyttäjä on hyökännyt syksyllä mun pojan kimppuun, yllyttäny mun kilttiä ja helposti yllytettävää poikaa painimaan niin että joku arvoesine tippui koulun seinältä(odottelen vielä rehtorin soittoa mahdollisesta laskusta, jota en aio maksaa). Luokalla on käytettävissä erityisope ja rehtori selvitellyt luokan asioita. Nämä mun pojan kokemat jutut ei ole edes pahimpia asioita joita luokalla tapahtunut.

En ymmärrä mikä 7-8vuotiaita lapsia vaivaa? Miten huonosti niin moni on kasvatettu? Millaisia ongelmia heidän perheissään on? Niin surullista 🙁 pojan opettajaan luotan, mutta ajatuksia herättää, että hänen oma samanikäinen poika on myös aika villitapaus, joka on kiusannut omassa koulussaan mun työkaverin lasta. Toisaalta opettajalta riittää ymmärrystä asioihin.

Voi ei. Näin pitkälle ei asioiden pitäisi mennä. Tämä kuulostaa myös ikävästi inkluusion kääntöpuolelta. Kyseinen kiusaaja ei selvästikään kuuluisi yleisopetuksen ryhmään, vaan pienryhmään, jossa hän voisi saada enemmän tukea. Kehottaisin olemaan aktiivisesti yhteydessä opettajaan, rehtoriin ja koulutoimen johtoon. Tällaista ei missään pitäisi tapahtua. Olen itse opettaja ja valitettavasti pienryhmien lopettamiset ovat joissain tapauksissa johtaneet tällaiseen. Silti tämä kuulostaa harvinaisen rajulta.

Mielestäni on myös vanhempien vastuulla pitää yhteyttä kouluun eikä vain odottaa opettajan yhteydenottoa. Olisitte pyytäneet tapaamista ennen koulun aloitusta vaikka Teamsillä. Tuossa tilanteessa en nyt enää odottaisi vaan ottaisin yhteyden opettajaan ja pyytäisin kiireellisen tapaamiset opettaja, rehtori, koulupsykologi ja vanhemmat jne kanssa. Tässä koulu kertoisi yleisesti kaikille missä mennään ja mitä asioille tehdään. Vaatisin tiukkaa linjaa asian käsittelyyn. Mikäli oma lapseni joutuu ikinä kohtaamaan kiusausta, teen jokaisesta asiasta poliisille rikosilmoituksen sekä lastensuojeluilmoituksen jos vanhemmat eivät reagoi ongelmiin. Loppuu asioiden hyssyttelyt ja vanhemmatkin joutuvat ottamaan vastuuta jälkikasvustaan.

Nykyään taitaa olla vain haastavia tai erittäin haastavia luokkia. Syitä on monia.. Yhdessä luokassa voi olla todella monta eri syistä tukea tarvitsevaa lasta ja vaikka se opettaja tekee omankin jaksamisen uhalla kaikkensa, eikä se vain riitä.
Harmillista, että tilanne on noin huono luokassa. Toivon, että lapsesi näkee itsensä myönteisenä typerästä kommentista huolimatta. Ja hyviä ihmissuhteita voi toki solmia muissakin elämänvaiheissa.
Minulla on myös kotona kiltti, ujo ja herkkä 6-vuotias. Vähän hirvittää kyllä myös päästää hänet maailmalle, jos ihan rehellinen olen.

Hei,

Kuulostaa siltä että koulu tekee jo kaiken minkä voi.

Sinuna ottaisin nyt yhteyttä tämän kiusaajan vanhempiin ja varmistaisin että he ovat tietoisia lapsensa käytöksestä ja miten hänen tekonsa ovat vaikuttaneet sinun lapsesi hyvinvointiin.

Suosittelen myös että teet lastensuojelu ilmoituksen tuosta kiusaajasta. Hän voi selkeästi erittäin huonosti ja tarvitsee ammattilaisten apua, kuten koko hänen perheensä varmasti myös.

Ps. Niille jotka järkyttyivät siitä että ”jo 1luokalla” kiusataan niin tiedoksi että jo päiväkoti ikäisten keskuudessa esiintyy kiusaamista. Tämä kiusaaminen ei myöskään ole mitään uutta ja ”nykypäivää” vaan sitä on ollut aina. Nyt asiasta vaan puhutaan enemmän koska sosiaalinen media jne.

Vähättelemättä tyttäresi kokemusta on pakko kertoa myös toinen puoli. Oma poikani sai ”häirikön leiman” otsaan ekalla luokalla. Oikeastaan kaikki oli jatkuvasti hänen syytään. Hän oli villi kyllä ja meni iholle kyllä, hänellä on tarkkaavaisuushäiriö. Ei kuitenkaan satuttanut ketään, mutta sai sellaisen leiman että vanhemmat alkoivat puhumaan pojasta jonain raivohulluna.
Lopulta selvisi, että opettaja ei selvinnyt poikani kanssa, eikä pitänyt pojastani. Hän sanattomasti ja sanallisesti ohjasi lapsia olemaan poikaani vastaan. Lapset alkoivat pelkäämään poikaani ja kohtrlemaan häntä huonosti. Puhuivat kotona ties mitä juttuja vanhemmilleen, jotka sitten tuijottivat minua kiukkuisesti aina koulun eteisessä kun olin poikaani vastassa. Oli ilmeisesti kivaa kun saatiin yksi syntipukki kaikkeen.
Me vaihdoimme koulua ja siitä eteenpäin kaikki meni hyvin. Pojallani ei ole ollut koulussa mitään ongelmia ja hän on saanut ystäviä. Tällä luokalla vanhemmat ja opettaja kohtelevat poikaani paremmin ja se heijastuu myös oppilaisiin.
Halusin tuoda tämän esiin, koska joskus asiat eivät ole ihan sitä miltä näyttää… onko kukaan jutellut tuin ”kiusaajan” vanhempien kanssa? Vai vatvotteko vain selän takana ja blogeissa asiaa?

Meillä ei onnistunut jutella kiusaajan vanhemmille, yhteystietoja ei saanut mistään. Pakko vain pommittaa koulua. Loppuviimeksi asiaan oli sekaantuneena muutamakin ulkopuolinen taho. Kiusaajakin sai apua ja koko tosi levoton luokka. Lapseni sai koulurauhan. Pienet kolhut vahvistavat mutta en ikinä hyväksi selitystö että valitettavasti sitä ja tätä isoa.

Koulun ja kodin välinen viesti yhteys pitäisi saada meilläkin päin paremmaksi… Vaikkakin esim koulukeskusteluja on hoidettu mm Whatsappin videopuheluna.

Meillä taas kävi niin, että puolen vuoden koulutaipaleen jälkeen sain lapsen kaverin äidiltä kuulla lapseni olevan kiusaaja.
Opettaja valaisi asiasta vasta kysyttäessä tästä, koska he pyrkivät hoitamaan asiat luokan kesken…
Onneksi asia paljastui lähinnä väärin ymmärtämiseksi ja erilaiseksi tavaksi esim hassutella (lapsi saattaa hokea jotain mutta ei tarkoita sitä pilkkana)
Lisäksi oli saanut niskoilleen muidenkin hölmöilyjä, kun lähtee ajattelematta porukassa keksittyihin juttuihin mukaan. Leimautuen tälle äidille kiusaajana.

Edelleen ihmettelen koulun tapaa hoitaa asia (niin mukava kuin opettaja onkin)
On meillä koronasta huolimatta tekniikkaa käytössä ja kyllä vanhemmilla on oikeus kuulla mitä alaikäisen lapsen päivään kuuluu!
Puhumattakaan, että lapsella on oikeus olla koulussakin turvassa…

Toivottavasti asia selviää pian. Vaikka sitten pakottamalla koulu järeämpiin toimiin.

Oman lapsen koulunkäynti ja turvallisuus on vakava asia. Monet vanhemmat eivät tiedä, että lapsen koulupäivää voi tulla itse vanhempana seuraamaan, vaikka viikoksi. En tiedä saako korona-aikana tulla maskin kanssa, mutta näin normiaikoina.

Äitiniä voin samaistua täysin tähän tunteeseen, pelkään melkein ahdistukseen asti maailman pilaavan kauniin ja herkän lapseni. On sydäntä raastavaa päästää oma lapsi omille siivilleen ja katsoa, miten häntä kolhitaan matkalla. Reilun vuoden päässä häämöttävä koulun alku jännittää varmasti äitiä enemmän kuin lasta.

Olen kuitenkin myös opettaja, ja näen päivittäin koulussa lapsia, joilla on huono olo itsensä kanssa tai vaikeuksia tunnetaidoissa, käytöksessä tai impulssikontrollissa. Todellakin jo ekaluokkalaisten suusta saattaa päästä todella törkeää tekstiä. Mikäli lapsella todella on ongelmia esim. käyttäytymisessä tai impulssien hallinnassa, yhteistyö kodin kanssa asian selvittämisessä on äärimmäisen tärkeää. Valitettavan useasta kodista saattaa kuitenkin vastauksena tulla täydellinen tyrmäys koulun huoleen: meidän lapsessamme ei ole mitään vikaa. On todella kova paikka vanhemmille kuulla oman lapsensa olevan erityinen tai kaipaavan vaikka psykologin testejä. Monessa kulttuurissa mielenterveyden ongelmat ovat suuri häpeän aihe ja tabu edelleenkin, joten vanhemmat saattavat yksinkertaisesti kieltäytyä uskomasta, että lapsi tarvitsisi erityistä tukea. Kotioloissa hän saattaa käyttäytyä aivan eri lailla, eivätkä vanhemmat aina hahmota, että lapset käyttäytyvät vertaisten kanssa eri tavoin kuin kotioloissa. Mikäli koulu saa ongelmakäyttäytyjän kotoa tällaisen vastaanoton, koulun keinot ratkaista asia yksinään, ovat aika pienet. Lasta ei voi laittaa pienryhmään tai psykologin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa. Siinä tapauksessa ratkaisua voidaan yrittää hakea esim. lisäämällä erityisopettajan tukea lapselle ja tarvittaessa muulle ryhmälle, mutta koulujenkin resurssit ovat rajalliset. Erityisryhmien pienentäminen ja henkilökunnan vähentäminen ovat ajaneet siihen, että luokkakoot ovat isoja ja erityisoppilaat opiskelevat muiden kanssa suurissa ryhmissä. Erityisoppilaiksi voidaan lukea käytöshäiriöiset tai oppimis- ja keskittymisvaikeuksiset, jotka tarvitsisivat erityistä huomiota ja tukea opettajalta. Kun opettajan aika menee näihin oppilaisiin, muut, edes hiukan itsenäiset opiskelijat ovat omillaan.

Koulumaailman ja koulubyrokratian raakuus nykyään melkein itkettää, mutta on vain luotettava siihen, että lapset vahvistuvat pienistä kolhuista. Isompia yritetään ehkäistä kaikin voimin, mutta se ei valitettavan usein ole aina mahdollista.

Hei, kiitos kommentistasi, siinä oli paljon asiaa, josta on tärkeä puhua ääneen. Todella mielenkiintoista kuulla opettajan näkökulmaa aiheesta. Haasteet joiden parissa työskentelette ovat suuria ja saamani kommentit vahvistavat hyvin omaa näkemystäni siitä, että opettajien keinot puuttua kiusaamiseen ovat hyvin rajalliset. Pienistä kolhuista vahvistuminen on myös hyvä näkökulma. Äitinä sitä haluaa suojata omaa lasta kaikelta mahdolliselta pahalta, mutta niinhän se on, että pienillä vastoinkäymisillä lienee myös vahvistava vaikutus.

Todella harmillista että tyttärenne koulussa on tällaista! Ja kuulostaa kyllä minunkin mielestä todellakin enemmän pahoinpitelyltä kuin kiusaamiselta tuo murtumiin johtanut tilanne! 😮 Eniten kyllä ihmetyttää noin vähäinen yhteydenpito opettajan puolelta. Jos ei kouluun saa fyysisesti vanhemmat astua jalallakaan, luulisi erilaisten videokeskustelujen/wilmaviestien olevan arkipäivää. Perinteiset vanhempainillat sekä yksilölliset varttikeskustelut mutta vain etänä? Pitäisi olla ihan velvollisuus että noita järjestetään. Itsellänikin olisi tosi turvaton olo jos yhteydenpito koulun kanssa olisi npin vähäistä.

Niin, ikävä kyllä tämän asian osalta yhteydenpito ja tiedotus on ollut olematonta. Tosin tässä on ehkä kyse siitä, että opettaja ei voi puhua yksittäisen oppilaan asioista yleisesti.

Asia on juuri niin kuin sanoit. Meitä opettajia sitoo salassapitovelvollisuus eikä yksittäisen oppilaan asioita saa tiedottaa muille. Asiaa voi ajatella niin päin että jos kyseessä olisi oman lapsen haasteet haluaako niistä tiedotettavan kaikkia. Ymmärän kuitenkin vanhempien huolen, mutta pyydän ajattelemaan toisen lapsen huoltajien näkökulmaa myöskin. Tilanne on ikävä, mutta itse opettajana haluan kuvitella että opettaja tekee kaikkensa että kaikilla olisi turvallinen koulupäivä. Valitettavasti tänä päivänä on paljon pahoinvoivia lapsia ja vähän resursseja esim koululla tukea heitä.

Hei ja kiitos tästä kirjoituksesta! Mulla on teidän tytön kanssa samanikäisen tyttö, joka joutui myös toisen lapsen kiusaamaksi! Tätä ehti kestää useampi viikko ennenkuulumaton tyttäreni uskalsi puhua asiasta. Heillä tuntuu myös olevan levoton luokka ja kielenkäyttö sen mukaista. Kiusaamisesta pitää puhua ja nostaa kiusaajat esiin!

Hei, todella kurja kuulla näistä kiusaamistilanteista. Onneksi tyttäresi uskalsi lopulta kertoa asiasta.

Todella ikävä tilanne.

Kertomasi perusteella lapsi, joka uhkailee, kiusaa ja käyttää väkivaltaa voi pahoin eikä ole koulukuntoinen. Hän selvästi oireilee jotakin (kotiolot, kehityspoikkeama, adhd yms.). Ei ole varmasti helppo olla hänelläkään, jos ei pysty hallitsemaan aggressio. Kiusaaminen on silti tottakai aina väärin.

Tästä kannattaa tosiaan olla yhteydessä rehtoriin, opettajaan ja jos tarve niin sosiaalitoimeen. Uskon kyllä, että koululta ovat jo olleet yhteydessä sosiaalitoimen suuntaan.

Kun Ade kertoo mitä ikävää koulussa on tapahtunut voisit kysyä perään että ”Inhottavaa että noin tapahtui, kiitos kun kerroit äidille. Mitä kivaa koulussa tänään tapahtui?” tai ”X toimi väärin kun nimitteli henkilöä Y. Tekikö henkilö X jotain kivaa tänään jollekin”? Tämä voisi helpottaa sitä, että Adelle jäisi kuitenkin päällimmäisenä mieleen positiivinen muisto koulupäivästä.

Tsemppiä teille ja kiitos kun jaoit tämän❤️

Hei! Kiitos kommentistasi ja vinkeistä. Näin olemmekin yrittäneet kiinnittää huomiota myös siihen hyvään mitä koulussa tapahtuu. Onneksi päällimmäinen fiilis tuntuu lapsella olevan koulupäivistä usein ilo.

Valitettavan usein luokassa riittää se yksi ainoa pahoinvoiva lapsi, joka purkaa pahaa oloaan tekemällä toisten olosta yhtä kurjaa kuin omansa. Opettaja varmasti tekee kaikkensa, mutta tätä kiusaajaakin koskee samat oikeudet käydä koulua kuin muitakin lapsia ja erilaisista rangaistuksista ja seurannasta ym toimista huolimatta tätä tilannetta ei koululle suoduin oikeuksin saada lakkaamaan. Salassapitoasioiden vuoksi luokan kokonaistilannetta ei päästä näkemään eikä kaikkia kiemuroita tiedetä. Suosittelisin, että kaikki tilanteesta tietävät ja lastensa kautta tilanteessa osallisena olevat luokan vanhemmat ottavat yhteyttä rehtoriin, oppilashuoltoon tai vaikkapa viime kädessä lastensuojeluun ja avaavat tilannetta. Tämä olisi varmasti myös kädenojennus raskaassa tilanteessa olevalle luokanopettajalle. Toki asiasta on hyvä olla yhteydessä ensin opettajaan.

Pelottavaa, että tilanne on voinut mennä noin pahaksi eikä koululla ilmeisesti ole riittäviä valtuuksia/ resursseja asian hoitamiseen! Yksi saa pilata liekö 20 muun (+ open) päivät. Miksi kiusaajaa saa jatkaa samalla luokalla!!

Ja miten huonosti teitä vanhempia on infottu. Itse laittaisin vaikka joka päivä uutta wilma viestiä jos uusia huolenaiheita vain ilmaantuu.

Täytyy olla kiitollinen omien lasten pienestä kyläkoulusta, koska siellä asioihin pystytään puuttumaan paljon nopeammin. Voin laittaa opelle huolistani wilma viestiä ja saan kyllä vastauksen. Ope on oma-aloitteisesti laittanut kotiin viestiä (kaikille) jos luokan ilmapiiri on liian villiä/ kotona olisi hyvä puuttua johonkin.

Voi miten sydäntä riipii.

Lapsien ja teinien elämä voi olla erittäin rankkaa.

Minulla esikoinen nyt teini ja sanotaanko, ettei kasvatus muutu yhtään helpommaksi. Kaikista huolettominta on tuo 2,5v kanssa.

Moikka Eveliina! Itselläni on samankaltainen tilanne, ainut ero vaan että tätä tapahtuu esikoiselleni päiväkodissa sekä toisten eskarilaisten että haastavien ISOMPIEN lasten toimesta. Olen ollut todella sinnikäs asian kanssa ja vaatinut koulua toimenpiteisiin, lopulta pyytänyt kirjallisen selvityksen heiltä siitä miten he ovat kiusaamiseen oikeasti puuttuneet, uhaten toimittaa sen aluehallintovirastolle, joka tutkittuaan paperit voi sakottaa koulua kiusaamisesta. Siitä säikähtäneenä koulu ryhtyi toimiin ja tilanne on parantunut (opettajalle annettiin myös varoitus), vaikka se ei voikaan vaikuttaa kaikkeen, kuten siihen että isommat kiusaavat pienempiä.
Se, kun lapsen laittaa aamulla kouluun ja se, kun hänet ottaa sieltä vastaan ovat nykyään inhokkiasiota, ja koulupäivän aikana sitä miettiikin pala kurkussa sitä, mitä siellä on tänään tapahtunut… Oikeasti ei kenenkään tarvitse siitä kärsiä, vähiten lapsen. Olemme itse perheenä päätyneet valitsemaan toisen koulun pikkuisellemme, vaikka pelko ja ahdistus (ainakin meillä vanhemmilla) tulee kulkemaan mukana ja on vain toivottava että hänen itsetuntonsa kestää ja hän uskaltaa tutustua toisiin lapsiin uudestaan. Onneksi on harrastukset jotka tukevat lapsen kehitystä vaikka ei sielläkään aina haukuitta pääse olemaan…. En tajua mitä maailmassa on tapahtunut kun en itse aifinakaan kärsinyt lapsena ulkopuolelle jättämisesta tai kiusaamisesta kuten ei miehenikään, mutta sydäntä särkevää se on. Onneksi meidänkin muksulla on silti muutamia hyviä ystäviä eskarissa, onnistuneet ystävyyssuhteet ovat niin tärkeitä.
Kovasti tsemppejä teidän ihanalle ekaluokkalaiselle, toivon hänelle kaikkea hyvää <3

Aivan kamala tilanne! Mielestäni tuon kiusaamisen määrittelyn taakse mennään turhan usein piiloon. Tai siis sen perusteella todetaan, ettei tuo nyt ole kiusaamista ja asia jätetään siihen. Se on kiusaamista, jos kiusatusta siltä tuntuu! Sitä paitsi tekstissä Eveliina puhuu henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, eikä kenenkään lapsen tulisi sellaista kohdata tai joutua pelkäämään. Koulun tulisi olla turvallinen paikka kaikille. Millä oikeudella yksi lapsi saa lyödä tai uhata lyövänsä muita sekä haukkua toisia?

Siinä olen toki samaa mieltä, ettei vanhempana kannata ruveta ”kiusaajaa” omalle lapselle haukkumaan (tai kenellekään muulle), vaikka kuinka suututtaisi ja jopa pelottaisi tämän käytös. Toivottavasti tilanne ratkeaa jollakin tavalla. Valitettavasti vain usein tuntuu olevan niin, että erilaisiin oppimisvaikeuksiin saadaan helposti tukea (mikä tietysti on hyvä asia), mutta ei häiriökäyttäytymiseen.

Siis mitä mä juuri luin? Ekaluokkalaiset? ”Maassa makaava lapsi potkittiin murtumille” – olen todella shokissa että 1lk. Ovat jo näin julmia ja heillä on noin paha olla. Huh, toivottavasti saatte koulussa asian järjestymään ja Ade ei ala pelkäämään koulua. Todella surullista kuulla tämmöistä.

Itse vanhempana tuntuu pahalta lukea ja kuulla näistä kiusaamis tapauksista. Toivon että koulu olisi paikka mihin jokaisella olisi hyvä mieli mennä. Toivottavasti teidän tilanteenne paranee pikaisesti. Voin vain kuvitella hätääsi vanhempana. Muistetaan me aikuiset että termi kiusata on toisinaan liian lepsu kuvaamaan tilannetta. Mainittu lyöminen ja potkiminen ei ole kiusaamista vaan suoraa pahoinpitelyä.

Ihan ensiksi kannattaa tutustua siihen, miten kiusaaminen määritellään. Esimerkiksi MLL:n sivuilta löytyy aiheesta ihan hyvää tekstiä.
Kannattaa myös olla tarkkana, ettei vanhempana tuohduksissaan sorru itse kiusaajaksi. Ettei tule leimanneeksi tai eristäneeksi yhtä lasta joukosta.

Minun lapseni oli se, jota ei päästetty koulun jälkeen kavereille kylään. Hänestä luokan tytöt puhuivat kotona pahaa, kun ”taas se” ja ”tänään se” ja ”aina se”.
Lapseni ei ollut paha, mutta hän oli erityinen.
Onneksi meillä oli myös erityisen ihana opettaja, joka jämäkällä ammattitaidollaan piti myös meidän ja erityisen lapsemme puolia.
Silti paljon vahinkoa ehti myös tapahtua. Monet kutsut saamatta ja monta pahaa sanaa ja katsetta kerättyä. Tarjoutuipa jokunen vanhempi myös (opettajalle) vapaaehtoiseksi opettamaan meitä kasvattamaan mukuloitamme.

Erityislapsemme ei ole kuin muut. Ei hän kiusaaja ole, mutta erilainen. Hänestä sai helposti tarinoiden syntipukin. Häntä kiusasivat koulussa lasten sijaan lähinnä näiden muiden lasten vanhemmat. Kokemuksesta siis toivon, että pysähdyt, että ainakaan ryhdy samaan.

Itse viimeksi tällä viikolla työskentelin erityislasten ja voimakkaasti oirehtivien kanssa, ja minullakin iski jotenkin silmään tuo kiusaajaksi nimittäminen kun kyseessä kuitenkin pieni lapsi. Selvästi tuollainen käytös on merkki jostain paljon vakavammasta taustatekijästä, jota lapsi ei vain osaa muuten purkaa. Se on surullista, pelottavaa ja se, että sen edessä ollaan toisinaan hyvin voimattomia, saa myös vihastuttaa. Mutta silti tuntuu pahalta myös tuon pienen lapsen vuoksi, joka tässä tekstissä jotenkin tuntuu nousevan esille pahana ihmisenä, vaikka on vielä kehityksessään aivan vaiheessa ja kaipaa selvästi paljon tukea sen tasapanoittamiseen.
Toivottavasti lapsi saa kuitenkin pian oikeanlaista apua ja yhteistyö sen avun saamiseen sujuu ongelmitta vanhempien ja muiden aikuisten välillä, jotta kaikkien turvallisuus luokassa saadaan taattua. Syyhän sille, miksei lasta voida siirtää luokasta toiseen on se, että hänen ongelmansa eivät sillä ratkea ja ne nyt kohdatut ongelmat vain jatkuisivat toisessa luokassa.
Oirehtivien lasten kanssa työskennelleenä tiedän, mitä se pelko on. Pelko muiden lasten ja itsensä turvallisuudesta ja se kädettömyys joissakin tilanteissa (varsinkin jos kyseessä on itseä isompia nuoria). Mutta sen pelon keskellä pitäisi yrittää myös ymmärtää, että vähintään yhtä rankkaa se kaikki on myös tälle oirehtivalle lapselle, joka ei vaan aina kykene toimimaan samalla tavalla kuin muut vaikka kuinka haluaisi. Itse taas harmittelin sitä, kuinka omassa toiminnassa ei onnistunut tällä viikolla näyttämään sitä empatiaa ja välittämistä oirehtivaa nuorta kohtaan, kun yritin hallita hyvin haastavaa ja helposti vaaralliseksi äityvää tilannetta.
Ymmärrän, että tässä tilanteessa Eveliinan näkemys tulee vahvasti siitä omasta ja oman lapsen kokemuksesta, mutta toivon, että ymmärrys riittäisi myös sille toiselle pienelle kasvavalle ihmiselle tuossa tilanteessa. En tiedä aiotko opinnoissasi Eve suunnata lasten ja nuorten pariin, mutta toivon, että työ opettaa näkemään nämäkin tilanteet empaattisemmin sen kasvavan lapsen osalta. Voin kertoa, että itselläni nämä haastavat oppilaat ovat avartaneet näkökenttää ja yleensä se suuttumus ja turhautuminen johtuu omasta riittämättömyydestä ratkaista lapsen ongelmia ja se on sydäntä särkevää lasten ja nuorten kanssa työskennellessä.

Hei, kiitos kommentistasi.
Tekstissäni en yritä maalata pahoinvoivasta lapsesta pahantekijää. Kiusaaja on yleisesti käytetty nimitys, joka on toki hyvin negatiivissävytteinen. En tähän tekstiin kuitenkaan keksinyt sopivampaa, yhtä ytimekästä ja tilannetta kuvaavaa termiä.
Luokan turvallisuuden lisäksi huoleni on hyvin suuri erityisesti tämän häiriötä aiheuttavan lapsen suhteen ja toivon todella, että hän saa tarvitsemansa avun. Tekstissäni en syyllistä lasta, vaikka kerron hänen teoistaan ja luokassa olevasta muusta levottomuudesta. Ymmärrän hyvin millaisia syitä lapsen käytöksen taustalla mahdollisesti on ja olen ammattilaisena mitä empaattisin, vaikka en opinnoissani lasten parissa tehtävään työhön suuntaudukaan. Ikävää, että ymmärsit tekstin noin mustavalkoisesti, sillä sellaisiahan nämä tilanteet eivät missään nimessä ole.

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X