eveliina matilda - Banneri

Olen pyrkinyt pitämään korona-aiheen blogissani mahdollisimman vähällä. Minua kun vaivaa se, että kohtaan asiasta tahtomattakin jatkuvasti uutisia ja ”uutisia”. Suurimmalla osalla meistä ihmisistä on uutisriippuvuus, eivätkä riippuvuudestamme elävät mediat arastele antaa meille kaipaamiamme annoksia tämänkään aiheen suhteen.

Tunnistettuani oman uutisriippuvuuteni noin vuosi sitten, aloin tietoisesti muuttaa käytöstäni. Vasta pikkuhiljaa  parantuessani huomasin, kuinka kovin jatkuva informaatiotulva vaurioittaa elämääni. Turhanpäiväiset push-ilmoitukset ja poikkeuksiin keskittyvät uutiset kuormittivat minua paljon enemmän kuin ymmärsin.

Kohdallani uutisten kuormittavuuden syy oli erityisesti niiden negatiivissävytteisyys. Digitaaliset alustat ansaitsevat klikkauksistamme ja koska ikävät asiat kiinnittävät meissä eniten huomiota, me klikkaamme niitä useammin ja media tarjoilee niitä meille useammin.

Blogini on tästä hyvä esimerkki: kaikkien aikojen luetuin ja kommentoiduin postaukseni on eropostaukseni. Satojen positiivisten uutisteni, talon ostamisen, lasteni syntymien ja uuden parisuhteen löytymisen rinnalla lukijani ovat kiinnittäneet kaikkein eniten huomiota kirjoituksiin, jotka kertovat miten huonosti minulla on mennyt.

Jos kirjoittaisin blogia pelkän rahan takia, minun kannattaisi fokusoida täällä elämäni surkeisiin hetkiin, vaikka ne olisivat poikkeuksia. Minusta ei ole sellaiseen, mutta uskokaa pois, että moni media ei arastele käyttää riippuvuuttamme hyväkseen ja siinä on syy, miksi myöskään jokaista koronauutista ei ole pakko lukea.

Valitse informaatio, jonka haluat vastaanottaa

Luen nykyäänkin uutisia, mutta valitsen huolellisemmin millaisen informaation annan kuormittaa mieltäni. Luen puhelimellani aikakausilehtien tarjoilemia ilmaisia artikkeleita ja hyvän mielen juttuja. Töissä luen paperisen Turun Sanoman ja viikonloppuisin sivistän itseäni sen digitaalisella näköislehdellä.

Ajankohtaisista koronarajoituksista ja -suosituksista pysyn perillä ilman, että oikeastaan edes etsin tietoa mistään, mikä on pandemian hallinnan kannalta hyvä asia. Kun elämä nyt kuitenkin on jatkuvaa koronaa, suosittelen lämpimästi, että et itse täytä mieltäsi sillä kaikella joka hetki, joka uutisella.

Koronan näkyminen blogissa

Nyt kun tämä poikkeustila on jatkunut jo vuoden ja se koskettaa elämääni niin suuresti, alkaa olla melko hankala pitää henkilökohtainen blogi erossa siitä. Aluksi minusta oli mukava ajatus, että edes tämä blogi olisi koronavapaata aluetta ja toisi jonkun päivään jotain muuta ajateltavaa.

Kun mistään kivoista reissuista ja vierailuista ei kuitenkaan ole kirjoitettavaa, täytynee minunkin varmaan hieman hellittää blogini koronasensuurista. Ajattelinkin kirjoittavani seuraavaksi siitä, miten korona on vaikuttanut meidän lapsiin ja kuinka olemme heidän kanssa tilanteesta selvinneet. Ehkä joku nappaa minulta jonkun selviytymiskeinon itselleen.

Kommentit (3)

Aivan valtavan viisasta rajoittaa korona”uutisten” seuraamista. Moni ei tunnu enää ymmärtävän, että uutiset eivät ole koko totuus ja että negatiiviset uutiset nimenomaan myy. Moni on todella ahdistunut kun lukee koko ajan miten korona tekee sitä ja tätä. Hyvä esimerkki on kun Baba Lybeckistä uutisoitiin, että hänellä oli kauheat koronaoireet. Sen jälkeen Baba Lybeck itse korjasi, ettei hänellä mitään sellaisia ole ollut… Hyvä esimerkki vaan siitä mikä myy ja mikä ei…

mua kiinnostas postaus siitä mitä ja miten ootte kertonu koronasta,tästä poikkeus ajasta ja rajoituksista teijän lapsille.

Hei, kiitos kysymyksestä! Vastaan tähän seuraavassa postauksessa. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X