eveliina matilda - Banneri

Lastemme arki on pysynyt normaaleissa uomissaan siltä osin, että he käyvät koulussa ja päiväkodissa. Koronasulut ole kohdistuneet myöskään kummankaan harrastuksiin. Silti rajoituksilla ja suosituksilla on valtava vaikutus heidän elämään.

Ei kaverisynttäreitä, sukulaisjuhlia, koulukavereiden luona kyläilyä, luokkaretkiä, leikkipaikkoja eikä koulun tai päiväkodin yhteisiä juhlia. Hymyjen sijaan maskinaamaiset ihmiset tiuskivat kassajonossa etäisyyden pitämisestä. Adeliina istuu luokassa koko päivän muiden maskinaamojen kanssa ja Alex näkee päiväkodin henkilökunnasta vain silmät.

Tällä ajanjaksolla on suuri vaikutus lastemme elämään, vaikka koronan tuomat käytänteet alkavat näin vuoden jälkeen olla lapsillemme jo sellaisia surullisen tavallisia. Lapset hahmottavat aikaa eri tavalla kuin aikuiset ja vuosi on kuusi- ja seitsemänvuotiaille lapsille koko ikuisuus.

Olen niin pahoillani, että tämä on osa lasteni lapsuutta. Vaikka ajatukseen on turha jäädä vellomaan, sillä eivät lapsetkaan jää. Jotenkin minusta tuntuu, että usein lapset osaavat ottaa koronarajoitukset vastaan paremmin kuin me aikuiset. Ehkä se johtuu siitä, että lapset ovat tottuneet siihen, että joku muu kontrolloi heidän menemisiään, eivätkä he ehkä koe vapauttaan niin riistetyksi kuin me aikuiset.

Kuinka olemme kertoneet koronapandemiasta lapsille?

Vastaus on, että rehellisesti. Kun korona levisi Suomeen ja alkoi vaikuttaa elämäämme, kerroimme lapsille asiat niin kuin ne olivat. Kerroimme, että maailmalla ja meillä täällä Suomessa liikkuu tauti, joka on ikääntyneille niin vaarallinen, että he voivat joutua sairaalaan. Kerroimme, että tauti ei ole vaarallinen lapsille tai meidän perheelle, mutta me voimme tietämättämme levittää sitä muille. Suojellaksemme kaikkia vaarassa olevia, meidän täytyy nyt toimia näin…

Lapset kysyivät tietysti heti ensimmäiseksi voivatko vanhukset kuolla tautiin. Vastasin siihenkin rehellisesti, vaikka mielessäni kävikin tyttäreni muutaman viikon takainen romahdus, kun hän sai kuulla, että maailmassa on oikeasti kulkukoiria. Ilmeisesti vanhukset eivät olleet yhtä lähellä tyttäreni sydäntä kuin kulkukoirat, sillä kumpikin lapsi hyväksyi tilanteen sen enempää tunteilematta tai pelkäämättä.

Mistä motivaatiota raskaan ajanjakson kestämiseen?

Luin hiljattain artikkelin, jossa kuvailtiin mielestäni hyvin ihmisten väsymystä pitkittyneeseen pandemiaan. Tunnistan myös itsessäni artikkelin kuvailemia tunteita siitä, miten koen venyväni koko ajan lisää ja lisää ilman, että saan oikein toimimisesta palkintoa tai edes kehuja. Tunnelin päässä ei oikein näy valoa ja edessä oleva ratkaisu tuntuu todella kaukaiselta.

Ehkäpä voisin palkita jotenkin itse itseni ja lapseni. Ajattelin, että itselleni kaikkein paras palkinto korona-ajan kestämisestä on remonttimme valmistuminen. Eikä se tässä maailman hullussa tilanteessa tunnu enää edes kovin absurdilta ajatukselta. Uusi portaikko, eteinen ja keittiö ovat minun edessä siintävät palkintoni. On jotenkin helpompi kestää koronaa, kun on jokin oma etappi, jota kohti kulkea.

Lasten välietappi löytyi tällä kertaa lelukaupasta. Kysyin viime viikonloppuna lapsilta, mikä olisi heille sellainen kaikkein kivoin korona-ajan palkinto ja vastausten joukosta ainoa tällä hetkellä toteutettavissa olevaksi osoittautui uusien lelujen hankinta. Niinpä suuntasimme pitkästä aikaa muualle kuin pakollisille ruokaostoksille ja lapset pääsivät nauttimaan ansaitsemistaan palkinnoista, eli jousipyssystä ja tietysti nukkevauvasta.

Kommentit (7)

Omalta 10-vuotiaalta ei enää pysty salaamaan mitään. Jos ei muuta, niin hän katsoa sen netistä. Korona-vuosi oli aikamoinen koettelemus omalle vanhemmuudelle, kun piti pysyä vahvana ja panikoimatta silloinkin, kun hirvitti suunnattomasti (https://viaperasperaadastra.com/2021/01/31/k-sukupolvi-pandemian-vaikutus-lapsiin/). Suomessa tilanne on moneen muuhun maahan verrattuna rauhallinen. Me elettiin karanteenin Portugalissa ja nyt toisen Maltalla. Sulut olivat huomattavasti dramaattisempia, samalla niiden vaikutukset arkeen. Ei tässä enää mitään lelujen ostot auttaneet.

Vanhemmille lapsille korona-asioiden selittäminen on vaikeampaa, koska he ymmärtävät liiankin hyvin, mistä on kyse. Meidän oma perhe on varsin pieni, ja ainoa elossa oleva isovanhempi on hyvin läheinen pojalle. Onneksi hän ei kuulu riskiryhmään kun iän puolesta, mutta huoli on silti suuri.

Minä kerroin lapsille, että maailmalla on tosi paha tauti liikkeellä, korona. Luimme pari taudeista kertovaa kirjaa (Vuoden pöpö ja Ella ja kumppanit pysäyttävät epidemian). Kerroin, että mummille ja papalle tauti voi olla tosi vaarallinen ja siksi ei heitä nähdä. Katseltiin Youtubesta koronalauluvideota Muista pestä kädet.
Meidän lapset inhoavat olla kipeinä, mutta eivät myöskään erityisesti pelkää mitään, joten heille en sen kummemmin sanonut mitään taudin varallisuudesta tai vaarattomuudesta meille.
He ovat nimenneet koronan IsoPöpöksi ja vanhempi (meillä siis 3 ja 5 vuotiaat) usein ohjaa pienempää, joka toivoo vaikka hoplop-retkeä, että ” ei sinne ei voi mennä, siellä on iso pöpö” .

Itse olen myös miettinyt, että haluaisin ostaa pian 2vuotiaalle pojalleni jotain kivaa tämän kaiken keskellä 🙂 Eihän poikani vielä ymmärrä koronasta mitään, paitsi maskit ja käsidesit ympärillään ovat tulleet tutuiksi. Mutta, kun ei sitä päästä muskareihin ym. niin joku kiva piristys tähän arkeen olisi varmasti kiva!
Sinulla on tosi kiva blogi ja osaat hyvin kirjoittaa uusia tekstejä. Aurinkoista kevättä 🙂

Särähti kyllä pahasti korvaan tuo ”Kerroimme, että tauti ei ole vaarallinen lapsille tai meidän perheelle” lause on erittäin ristiriitainen sen kanssa, että kerroit että olette ollut lapsille rehellisiä asiasta. Ethän mitenkään voi luvata tuollaista lapsillesi? Faktaahan on toki, että vanhemmille tauti on iskenyt pahemmin, mutta kyllä siellä on niitä nuoria aikuisia ja lapsiakin joille se on ollut vaarallinen.

Enhän toki tiedä mitä tarkkaan olet lasten kanssa puhunut, mutta valitettavasti tekstistä sai tuollaisen melko ylimielisen käsityksen, että tauti ei koske meitä, mutta voidaan olla levittämättä sitä.

Lausettani ei ole tarkoitettu ylimieliseksi. Selkeästi se on kuitenkin aiheuttanut hämmennystä, joten avaan asiaa sinulle.

Kerroin lapsille asian rehellisesti niin kuin se todennäköisyyksillä perustellen onkin: tauti ei ole meille riskiryhmään kuulumattomille nuorille todennäköisesti hengenvaarallinen, mutta me voimme levittää sen sellaisille joille se on hengenvaarallinen. Jos lapseni tai minun todennäköisyys kuolla tautiin on hyvin pieni, miksi viljelisin tällaista kuoleman pelkoa kuusi ja seitsemänvuotiaiden päähän?
Pieni lapsi ei ymmärrä todennäköisyyksiä niin kuin me aikuiset. Jos lapselle kertoo, että ”5% todennäköisyydellä sinä kuolet tähän tautiin”, mitä luulet hänen ajattelevan?

Meidän ja lastemme keskusutelun pointti oli nimenomaan se, että tauti koskee meitä, VAIKKA me emme ole kuoleman vaarassa. Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan, miten olisit itse muotoillut asian paremmin lapsille?

Pakko sanoa, että sama lause särähti itsellekin, kun tekstiä luin. Kiitos, että avasti lauseen taustan tarkemmin, se avasi ymmärtämään, mitä sillä tarkoitat ja olen ihan samaa mieltä kanssasi.

Loistava vastaus:) oikeasti siis olen tätä mieltä. Otan ihan mallia jos tulee itselle vastaavanlainen tilanne joskus.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X