eveliina matilda - Banneri

Me emme varmaan ole ainoa pariskunta, jonka suhteeseen on tullut kolmas pyörä nimeltä Korona? Lisääntynyt etätyö ja -opiskelu sekä kotona jumittaminen luovat parisuhteelle lisää yhteistä aikaa. Lisää aikaa nauttia kumppanista, mutta myös  ärsyyntyä toisen loputtomasta läsnäolosta.

Jotenkin harmittaa, että meidän parisuhteesta ei tämän globaalin kriisin keskellä kuoriutunutkaan sellaista entistä tiukemmin toisiinsa hitsautunutta tehotiimiä. Kävi oikeastaan päin vaistoin. Kun seinät alkoivat kaatua päälle kotona, jossa remontti ja opinnäytetyö eivät anna toistensa edistyä, tuli yhteentörmäyksistä meille arkipäivää.

Konfliktien tullen Pepe käyttää valtaa vaikenemalla ja pakenemalla. Minä taas räjähdän ja yritän sillä saada toisesta irti edes jonkin reaktion. Paitsi viime aikoina en ole oikein edes jaksanut räjähtää ja me molemmat olemme vain vaienneet.

Minä jos kuka tiedän, että apua pitää hakea ajoissa. Me otimmekin alkuvuodesta yhteyttä kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen ja olemme nyt tavanneet terapeutin yhden kerran. Kirkon apu on sekin ilmaista ja minulle melko matalan kynnyksen toimintaa, mutta postauksen otsikko ei viittaa pelkästään tähän vaihtoehtoon.

Tämän lisäksi haluan vinkata muille pariskunnille etänä suoritettavasta parisuhdekurssista, josta kuulin soittaessani perheasiain neuvottelukeskukseen tammikuussa. Jonotimme perheneuvojalle pääsyä kolme kuukautta ja meitä kehotettiin odottelun aikana suorittamaan Väestöliiton tunnekeskeinen parisuhdekurssi.

Väestöliiton ja Suomen pariterapiayhdistyksen yhteistyössä tuottaman parisuhdekurssin voi suorittaa ilmaiseksi ja etänä kotisohvalta tai sängystä, niin kuin me olemme sen suorittaneet. Kurssi kattaa kahdeksan eri jaksoa, joihin jokaiseen liittyy yhdessä kumppanin kanssa tehtäviä harjoituksia sekä katseltavia videoita. Jaksojen teemoja ovat esimerkiksi rakkaus ja kiintymys, kipupisteen tunnistaminen, menneisyyden merkitys, loukkausten anteeksiantaminen….

Me olemme suorittaneet kurssia aina silloin tällöin iltaisin, ennen kuin menemme nukkumaan. Olen huomannut, että harjoituksia ei kannata ahnehtia liikaa kerralla, vaan rauhallisesti edeten ja harjoituksiin keskittyen olemme hyötyneet niistä parhaiten.

Parisuhteen ei tarvitse olla kriisissä ennen kun voi etsiä apua. Terapiaan on ehkä iso kynnys lähteä tutkiskelemaan omaa parisuhdetta jos mitään suurempaa myrskyä ei ole päällä. Tämä etäkurssi on mielestäni mainio työkalu omasta parisuhteesta huolehtimiseen ja suosittelen sen kokeilemista kaikille!

Kommentit (3)

Hei! Pahoittelut, että kommentoin postauksen aiheen vierestä. Löysin vain googlesta https://kaksplus.fi/blogit/eveliina-matilda/2018/04/02/ensimmaiset-tunnelmat-remontin-keskelta/ tämän postauksesi, kun etsin tietoa laminaattilattian maalaamisesta. Osaatko sanoa nyt myöhemmin, kuinka tuo on kestänyt kulutusta ja oletko edelleen tyytyväinen lattian maalaamiseen? Pahoittelen myöskin, jos olet aihetta jo purkanut blogissasi aiemmin, en ole aiemmin paneutunut remonttiaiheisiisi niin tarkkaan. Mukavaa kevään jatkoa!

Kiitos🙏. Aidot, rehelliset sanat kuuluvat myös blogimaailmaan, koska ihmisiähän tekin olette☺️. Rakkautta teille💫.

Kiitos kun tuot tärkeän asian esille ja kiitos vinkeistä! <3

Vastaa käyttäjälle pm Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X