Lukuvuosi on nyt loppunut ja minun on jälleen todettava, että molemmilla meidän lapsilla on taas hieno ja monella tapaa merkittävä matka takanaan. Alexander ei ole enää vain päiväkotilainen, vaan aloittaa seuraavaksi esikoulun. Adeliina taas on suorittanut nyt ensimmäisen kouluvuotensa.
Moni esittelee somessa lastensa todistuksia ja keräämiä stipendejä. On hienoa, että vanhemmat ja läheiset kiinnittävät huomiota lasten onnistumisiin, mutta mielestäni on tärkeää, etteivät pelkät todistukset tai kirjallisesti tunnistetut saavutukset toimi onnistumisen mittareina.
Tyttäreni on aloittanut kesäloman viettonsa isänsä luona, enkä minä ole nähnyt hänen koulusta saamaansa todistusta. Sen näkeminen ei taida edes olla kovin tärkeää minulle, sillä tiedän tyttäreni tehneen parhaansa. Olen nähnyt hänen sopeutuvan koulumaailmaan, saaneen ystäviä ja voittavan pelkojaan. Hän on omassa suorituksessaan onnistunut kaikin mahdollisin tavoin, eikä millään paperin palalla ole siinä lainkaan painoarvoa.
En tarvitse numeroita tai arviointeja tietääkseni, että lapseni ovat suoriutuneet ilmiömäisesti. Odotan kuitenkin innokkaasti oman opinnäytetyöni numeroa sekä tietoa tutkintoni suoritusten lopullisesta keskiarvosta. Tässä minulla lieneekin pienen treenin ja itsetutkiskelun paikka. Itsemyötätunto on taito, jonka haluaisin opettaa koulutaipaleen alussa oleville lapsilleni oman esimerkkini kautta.
Olisin hyötynyt paremmasta itsemyötätunnon taidosta moneen otteeseen kuluvan vuoden aikana. Perheemme on kokenut haasteita auton rikkoutumisen sekä Pepen asiakkaiden maksamatta jättämien laskujen johdosta. Me vanhemmat olemme tehneet paljon töitä ja minä olen asettanut opinnoilleni tavoitteita, joita täyttäessäni olen kärsinyt sellaisesta stressistä, että pillahdin yllättäen itkuun hammaslääkärin vastaanotolla. Ei ihme, että kaiken pyörityksen keskellä Pepen ja minun parisuhde koki ensimmäiset koettelemuksensa.
Perheemme pieni ekaluokkalainen ja vielä pienempi päiväkotilainen ovat kuitenkin kulkeneet vuoden läpi pääosin nauraen, iloiten ja erikoisiin tilanteisiin hämmästyttävällä notkeudella sopeutuen. Minulla on kyllä lapsinani kaksi niin upean persoonan omaavaa ja omana itsenään täydellistä lasta! Kuluneen vuoden aikana tapahtuneiden vastoinkäymisten keskellä, nämä kaksi ovat muistuttaneet minua siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
Minulle elämässä tärkeintä ovat ihmissuhteet, kuten suhteet perheeseeni, lapsiini ja puolisooni. Tärkeintä on tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, erityisesti omien perheenjäsenten toimesta. Lapseni pitävät huolta siitä, että nautin näistä hyvän elämän perusedellytyksistä päivittäin. Voin vain toivoa, että olen arkisten kiireideni keskellä pystynyt tarjoamaan edes hieman samaa heille.
Nyt kun oma koulutyöni alkaa tulla päätökseen ja edessä avautuu pitkä kesä, lupaan suorittamisen sijasta hieman hidastaa ja hengähtää. Aion nauttia yhteisöpedagogiksi valmistumisesta, pihalla paljain varpain juoksevista lapsista, autottomasta elämästä sekä remontin keskellä elon hullunkurisuudesta. Ihanaa kesää ja paljon onnea kaikille valmistuneille tai kesälomansa aloittaville, todistuksiin tai suorituksiin katsomatta!
Kommentit (3)
Mua jotenkin ärsyttää nämä todistusten hehkutukset somessa ja just niiden 9-10 rivien esittelyt. Onhan se kiva tietty että lapset menestyy, mutta kuinka pahaa mieltä se voi aiheuttaa muille?
Omalle tytölle sanottiin viskarissa matikan testin jälkeen, että tulee ongelmia koulussa matikassa. Nyt tyttö on nelosella ja on tehty tosi paljon töitä matikan eteen ja nyt todistuksessa matikka oli ysi. Olen tytöstä ihan pirun ylpeä, kun kovalla työllä on tuon saavuttanut, mutta ei tulisi mieleenkään hehkuttaa sitä somessa..
Minusta todistuksen tulisi olla vain iloinen asia; todistus siitä että juuri tämä lapsi onnistui ja jaksoi tämän lukuvuoden. Että juuri tämä lapsi ansaitsee hienon hetken yhdessä muun luokan kanssa ja hehkutuksen hyvin tehdystä työstä, kouluvuoden iloista ja suruista ja siitä miten jokainen tekee parhaansa jokaisena hetkenä. Myös me koulumaailman aikuiset 🙂 Ihanaa kesää ❤
Minä aikoinaan 80-luvulla ollessani eka ja tokaluokalla sain muistaakseni kirjallisen arvioinnin suorituksistani. Oli mielestäni selkeä kun vertaa numeroarvosanoihin mitä myöhemmin tuli.