eveliina matilda - Banneri

1. Pation laittaminen kesäkuntoon

Vielä hetki sitten meidän pieneltä patiolta löytyi vain vanha keinu. Nyt piha on kuin kodin toinen olohuone, kun patiolle tuotiin uudet kalusteet, matto, aurinkovarjo ja kesäkukkia. Juon aamukahvin lähes joka aamu pihalla ja nautin kovasti uudesta kesähuoneesta.

Laitoin pienen patiomme kesäkuntoon.

Patiolle paistaa koko päivän aurinko, joten valoilla varusteltu kangas tuo keskipäivän kuumuuteen hieman helpotusta.

Koirakin viihtyy hyvin.

Alex kastelee juuri istutettuja kesäkukkia

Adeliina tarjoilee uuden terassin kunniaksi ihanat drinkit.

2. Alexin loma ja lasten kanssa vietetty aika

Alex lomaili kanssani kotona. Adeliinan lyhyiden koulupäivien jälkeen ehdittiin puuhailla kolmestaan kaikkea kivaa.

Alex matkalla päiväkotiin, viimeistä kertaa ennen kesälomaa!

Lapset nauttivat aamun ensimmäisistä auringonsäteistä aidalla istuen.

Lapset viettivät vapaapäivän aamua lastenohjelmia katsellen.

Alex, Max ja Adeliina uivat tänä kesänä ensimmäistä kertaa Mukkilan altaassa.

Sain äitienpäivänä ihania lahjoja ja kortit lapsilta.

Alexin uusi harrastus jalkapallo on lähtenyt sujumaan hyvin.

3. Kummipojat kyläilivät meillä paljon

Kotihoidossa olevat Max ja Gabbe viettivät kanssamme aikaa lähes joka päivä.

Pojat ihanissa Marimekoissa.

Gabriel ja Max keinuvat pihamme keinussa.

Max katselee kun Alex tekee hiekkakakkuja.

4. Opinnäytetyön palautus

Toukokuun parhaimpiin hetkiin kuuluu ehdottomasti opinnäytetyöni palautus! Tuntui hienolta saada projekti valmiiksi ja lähettää työ arvioitavaksi. Opparini löytyy nyt Theseuksesta, mikäli joku on kiinnostunut sen lukaisemaan.

Siskoni valmisti minulle jääkahvin kun viimeistelin opparia.

Opparin teko alkoi heti aamupalan yhteydessä.

5. Yhteinen aika Pepen (ja koiran) kanssa

Pepe oli toukokuussa poikkeuksellisen paljon töissä ja yhteinen aikamme jäi hyvin vähäiseksi. Parhaimpia hetkiä olivat koti-illat sohvalla, kodin remonttia suunnitellessa sekä jokirannassa potkulaudoilla pyörähtäminen ja ihana koiralenkki lähimetsässä.

Suunnittelimme uutta keittiötä ja söimme sipsejä.

Nappasimme tämän ja muutaman pusukuvan Föri-matkalla.

Metsässä kävely rauhoitti kiireisen arjen keskellä.

Toffeli nauttii kesästä.

6. Oma aika

Kuukauden mukavimpien juttujen listalle mahtuu myös itselleni pyhittämäni aika. Tällä kertaa sitä vietettiin kampaajalla, ravintolassa, kirpparilla ja iltaisin lasten nukahdettua kotona.

Kävin kampaajalla raidoittamassa juurikasvua.

Nautin superfoodia ja katselin bacheloria.

Kävimme Gabrielin ja Allun kanssa Turun keskustassa Second hand & cafe Ilonassa ostoksilla sekä kahvilla.

Nam!

Seurasin toukokuun kauneinta auringonlaskua makuuhuoneen ikkunasta.

Toukokuun alkupuoli oli perheellemme työntäyteinen, mutta loppukuusta pääsimme jo nauttimaan kesäkeleistä ja alkavasta lomasta.  Tästä on mahtava aloittaa kesäkuu!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X