eveliina matilda - Banneri

Olenko vielä korostanut tarpeeksi, että Pepe hukkuu tällä hetkellä töihin? Hyvä työtilanne on tosiaan positiivinen asia, mutta toivon todella, että Pepe ehtii vielä viettää kesää kanssamme. Itse olen koko kesän töissä, mutta epäsäännölliset ja lapsettomille viikoille painottuvat työvuoroni mahdollistavat minulle ja lapsille paljon yhteistä aikaa.

Olemmekin Adeliinan ja Alexin kanssa tehneet paljon kaikenlaista kolmestaan. Olemme harrastaneet kulttuuria ja kyläilyä, kiertäneet kaupunkia, uineet mukkilassa ja toisinaan ihan vain oleilleet kotona. Olen taltioinut kesän ajalta aivan ihania kuvia ja ajattelin jakaa kesäkuvat Teillekin!

Meri-Porissa mökkeilemässä

Kävimme siskoni perheen luona Meri-Porissa mökkeilemässä. Vein lapset Poriin pari päivää ennen kuin itse pääsin lomailemaan, sillä minulla ja Pepellä oli molemmilla kaksi täyttä työpäivää, eivätkä lapset vielä voi olla keskenään kotona. Hoitopaikka löytyi onneksi ihanista merimaisemista! Minun tuli ajeltu autolla aika tavalla, sillä työpäivin jälkeen lähdin vielä itsekin Poriin mökkeilemään.

Adeliina kattaa terassin pöydälle lounastarpeita.

Mökkeilemässä olivat tietysti myös siskoni pojat Max ja Gabriel.

Lapset viettävät keskipäivän paahteisinta aikaa vierasmökin varjossa.

Gabrielilla on terassilla oma amme vesileikkejä varten.

Aune rakastaa uimista ja viettikin varmaan enemmän aikaa vedessä kuin kuivalla maalla.

Letitimme Alisan kanssa toistemme hiukset. Tässä mun taidonnäyte hollantilaisesta letistä.

Tarjolla oli taas aivan ihania herkkuja. Taustalla näkyy aamiaispöydässä koreileva marenkikakku.

Gabriel avusti mökin puhtaanapidossa.

Alex ja Max olivat rohkeita uimareita, vaikka Aune toki teki kaikkensa pelastaakseen heidät varmalta hukkumiselta…

Maailman suloisin vauva iltapalapöydässä.

Lapset olisivat viihtyneet Porissa pidempäänkin!

 

Serkut Max ja Gabriel valmiina kotimatkalle.

Mukkilassa uimassa ja grillaamassa

Me ollaan tietysti vietetty aikaa myös vanhempieni luona. Olemme paljuilleet, uineet ja vietimme juhannuksenkin mukkilassa juhannuskilpailun merkeissä. Pepe oli juhannuspäivän vapaalla, joten hänkin pääsi onneksi kanssamme juhlimaan.

Toffeli oli mukana mukkilassa.

Palju on paras myös kesäiltoina, kun uima-altaan vesi käy liian kylmäksi.

Söimme päivällä lounaaksi kalaa ja grillailimme hieman raskaammin illalla.

Siskoni oli tehnyt aivan ihania jälkiruokavartaita.

 

Äitini versio marenkikakusta.

Lapsille oli tosi tärkeää viettää aikaa Pepen kanssa. Toivon todella, että hän onnistuisi pitämään lomaa elokuussa, niin pääsisimme koko perheen voimin lomailemaan.

Mukkilan juhannusohjelmaan kuului ukkin ja Adeliinan vetämä, moniosainen kilpailu. Kisasimme monessa innovatiivisessa lajissa ja kilpailu päättyi uima-altaassa suoritettavaan pallopeliin.

Tässä poikien joukkue yrittää rakentaa mahdollisimman korkeaa tornia annetuista puupalikoista. Tornit kohosivat lopulta yli kahden metrin korkeuteen.

Rento juhannus, ilman matkustamista oli meille ahkerille työntekijöille erinomainen!

Yövyimme mukkilassa ja söimme aamulla yhteisen aamupalan parvekkeella.

Merimaisemissa laivareissulla

Uskaltauduimme risteilemään Ruotsinlaivalle. Laivalla oli todella vähän matkustajia ja turvavälien pitäminen oli taatusti helpompaa kuin esimerkiksi meidän lähikaupassa. Pepe ei tällä kertaa päässyt mukaan, mutta minun ja lasten seurana oli kahdeksan muuta sukulaislasta, äitini, siskoni, isoäitini ja tätini. Reissu sujui todella kivasti ostoksia tehden, leikkipaikalla leikkien ja hyvin syöden!

Adeliina ensimmäisen illan iltapalalla.

Aamiaistimme laivan buffetissa. Alexin aamupala oli tarjontaan nähden melko yksitoikkoinen.

Kaunis Adeliina ja takana suloinen serkku Emmanuel.

Lapset viihtyivät pitkään laivan pelien parissa. Adeliina ja Alex olivat keränneet kolikoita pelejä varten ja kotiuttivat reissulta vähän turhankin monta palkintopehmolelua.

Alex pelasi mummin kanssa ilmakiekkoa.

Adeliina osti itselleen lelukaupasta ihanan kissapehmolelun. Alex osti itselleen miniskeittilaudan. Meidän lapset saavat aina halutessaan ostaa reissuilta jotkut matkamuistot.

Laivalla oli kaikin puolin turvallinen olo ja toive tavallisesta elämästä kaikkine kokemuksineen alkoi taas tuntua mahdolliselta.

Alkukesä on kyllä sujunut vauhdilla! Uskomatonta, että on jo heinäkuu. Onneksi meillä on vielä edessä monta yhteistä kesäviikkoa lasten kanssa. Aiomme ottaa näistä kallisarvoisista hetkistä kaiken irti. Seuraava kotikaupungista pois sijoittuva reissukin on jo merkitty kalenteriin, sillä lähdemme elokuussa koko perheen ja lähisuvun voimin Tampereen Särkänniemeen.

Kommentit (4)

Olipa kiva ja pitkä postaus 😊 Ihania kuvia! Adeliinan ja ukin vetämät juhannuskisat kuulostivat tosi hauskalta 😄 Kuulostaa että teillä on ollut tosi kiva ja kokemusrikas kesä 😊

Hienoja kuvia!

Kiitos kovasti ihanasta kehusta! Jaksaa jatkossakin kuvailla! 🙂

Voi kiitos ihanista sanoistasi! Mukava kuulla jos kuvapläjäys miellytti! Kesämme on todellakin ollut oikein kiva. 🙂

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X