MISTÄ HAAVEILEN JUURI NYT?

Elämä tuntuu juuri nyt kovin täydelliseltä, mutta minulta löytyy silti tulevaisuudenhaaveita. Tarkastellessani koko tähänastista elämänkulkuani, voisin sanoa eläväni juuri nyt erityisen mielekästä elämänvaihetta. Kokemani avoeron jälkeinen aika antoi hieman erilaista perspektiiviä elämääni, joka ennen tätä ensimmäistä kriisiä koostui lähinnä onnistumisista ja onnesta. Ero opetti minut ennen kaikkea nauttimaan hetkestä.

Elämä tuntuu juuri nyt kovin täydelliseltä, mutta minulta löytyy silti tulevaisuudenhaaveita.

Hetkessä eläminen ja haaveilu eivät sulje toisiaan pois. Olen tyytyväinen tähän hetkeen, enkä lykkää elämääni eteenpäin ”sitten kun…” -ajatuksilla. Suunnittelen kuitenkin tulevaa ja haaveilen elämältä lisää. Mistä sitten oikein haaveilen tällä hetkellä?

Uusi keittiö. Olen remonttien keskellä asuessani oppinut sietämään keskeneräisyyttä. Kun epäjärjestys alkaa harmittaa, siirryn johonkin kotimme melkein valmiiksi remontoituun huoneeseen ja katselen ympärilleni kaikkea sitä mitä olemme jo saaneet aikaan. Kerron olevani kiitollinen kodistamme, sen fantastisesta sijainnista, suojaa antavista seinistä ja sateen alla ropisevasta katosta. Tämä harjoitus auttaa minua jaksamaan niitä kodin rempallaan olevia osia.

Pärjäämme näinkin, mutta haaveilen silti aivan valtavasti siitä hetkestä kun keskikerros ja yläkerta ovat kokonaan valmiita. Ajatus tuntuu vielä melko kaukaiselta, joten olen pilkkonut haaveeni hieman pienempiin osiin. Tällä hetkellä odotan kaikkein eniten upouutta keittiötä. Olemme jo tosi lähellä, sillä keittiön kaapit ja rungot odottelevat verstaalla asennusta.

Tutkintotodistus. Palautin opinnäytetyöni keväällä ja tein kaikki loput koulutehtävät valmiiksi ennen kesää. Nyt odotan elokuuta, jolloin pääsen suorittamaan viimeisen tentin. Hyväksytyn tenttisuorituksen jälkeen ajelen vielä viimeisen kerran kouluuni Kakskerran saareen palauttamaan englannin oppikirjan koulun kirjastoon. Reissulla on kirjan palauttamisen lisäksi toinenkin merkitys. Pitkän etäopiskelun jälkeen haluan vielä kerran palata sinne mistä kaikki alkoi. Tuntuu kuin siitä olisi vasta pieni hetki kun ajoin ensimmäistä kertaa koululle johtavaa mutkikasta maantietä osallistuakseni yhteisöpedagogitutkinnon pääsykokeisiin. Pääsykokeiden jälkeen epäilin vahvasti, että suorituksellani olisi turha haaveilla kouluun pääsemisestä, mutta niin vain muutaman kuukauden jälkeen seisoin jälleen Kakskerran upean luonnon keskellä, valmiina aloittamaan uuden ja jännittävän vaiheen elämässäni.

Lue myös kaksi vuotta sitten kirjoittamani teksti: Jag vet inte. – tiivistää pääsykokeeni – jossa kerron enemmän yhteisöpedagogitutkinnon pääsykoepäivästä. Yllättävän päivän päätteeksi kirjoitin mm. ”minä oikeasti tiedän, että kuluneen päivän perusteella on aivan turha jäädä odottelemaan tuloksia. Ainoa asia mitä voin enää tehdä on yrittää ensi vuonna uudestaan.”

Nyt haave korkeakoulututkinnosta on käymässä toteen, kunhan vain saan sen tutkintotodistuksen käsiini.

Oma auto. Autokorjaamo rikkoi automme viime talvena ja asian etenemistä odotellessamme, jouduin elämään puolivuotta ilman autoa. Nyt kesällä aloitimme uuden auton etsinnän ja ainoa antamani kriteeri oli, että auto ei saa olla farmari -mallinen. Pepe tietysti osti uuden auton huutokaupasta sillä välin kun minä olin yövuorossa. Muuten ihan kiva, mutta auto on farmari. Auto on nyt myynnissä, mutta epäilen myymisessä kestävän kauan. On tärkeintä, että meillä on nyt joku auto käytössämme, mutta jatkan haaveiluani pienestä autosta…

Työpaikka. Luonnollisena jatkumona koulusta valmistumiselle on työpaikan löytäminen. Olen saanut työskennellä vuoden ajan osa-aikaisena  perhe- ja kriisityöntekijänä järjestössä. Lisäksi olen vieraillut sijaistamassa vanhalla työpaikallani kiinteistösijoitusyrityksessä palveluasiantuntijan roolissa.

Seuraava haaveeni on löytää vakituinen työpaikka, jossa pääsen jatkamaan tätä jo opiskeluaikana vauhdikkaasti startannutta uraani. Haaveissani työskentelen ihmisten parissa, Turun seudulla ja virkatyöajalla. Toivoisin, että vuorotyön ja satunnaisten keikkojen sijasta työni tapahtuisi säännöllisesti silloin, kun lapsetkin ovat koulussa ja päiväkodissa. Olen etäopiskelun ja vuorotyön myötä päässyt kokemaan leppoisia arkivapaita ja pystynyt suunnittelemaan päiväni hyvinkin joustavasti. Vastapainona taas olen joutunut työskentelemään silloin kun lapset ovat olleet vapaalla ja perheeni on joutunut tekemään tempun jos toisenkin, jotta lasten hoito on saatu järjestymään. Nyt mieleni ja kehoni haaveilee samanlaisesta tasaisesta arkirytmistä, mikä minulla oli ennen opiskelua.

Seuraava haaveeni on löytää vakituinen työpaikka, jossa pääsen jatkamaan tätä jo opiskeluaikana vauhdikkaasti startannutta uraani.

Yliopisto. Jotta arki ei kävisi liian tasaiseksi, aion hakea opiskelemaan vielä hieman lisää. Olen löytänyt muutaman kiinnostavan maisterintutkinnon, joihin aion hakea lähitulevaisuudessa. Suunnittelen suorittavani maisteriopinnot työnteon ohessa.

Häät. En ole koskaan haaveillut varsinaisesta hääjuhlasta, mutta aviomiehestä kyllä. Juhlimme eilen vanhempieni 30. hääpäivää ja aihe nousi kieltämättä taas mieleeni. Tällä hetkellä arki on melko vauhdikasta ja työntäyteistä näinkin, mutta haaveilen järjestäväni vielä joskus pienet hääjuhlat. Avioliitto on mielestäni romanttinen tapa sitoutua toiseen, mutta se voi olla myös juridisesti sekä taloudellisesti järkevää. Uskon löytäneeni sen loppuelämän kumppanini, enää puuttuu kosinta.

Joskus haaveet voivat olla korkealentoisia, mutta tällä hetkellä omat haaveeni ovat hyvinkin realistisia. Luulen, että jokunen kohta listaltani saattaa toteutua hyvinkin pian. Millaisia haaveita Teillä on? Ihan tavallisia, saavutettavissa olevia asioita vaiko jotain hyvinkin epätodennäköisiä toiveita?

Kommentit

5 kommenttia

Haaveilen uudesta autosta, ajasta ystävien kanssa, matkasta ulkomaille, arjen tasapainosta. Pitkästä mökkilomasta.

Minulla oli jo kerran kaikki, mistä ikinä olin osannut haaveilla: ammatti, vakituinen työpaikka, ura ja toimeentulo. Perhe, mies, lapsia, oma koti ja autokin alla. Ystäviä ja jokunen harrastuskin.

Sitten sairastuin ja menetin pala palalta, yksi toisensa jälkeen, kaiken tuon.
Sanotaan, että terveillä on sata haavetta, sairaalla vain yksi.

En voi realistisesti enää haaveilla työpaikasta enkä työtuloista (en urasta, enkä työkavereista, jollaisia muuten todella päiviini kaipaan). Raha ei kuulemma tuo onnea, mutta epäilen, että minut säännöllinen kuukausipalkka tekisi hurjan onnelliseksi. Sillä ilman palkkaa en voi asua, kuten toivoisin, enkä edes hankkia sitä, mitä tarvitsisin.

Niin, että ehkä mä sitten haaveilen siitä, että olisi rahaa ostaa lapsille ruokaa ilman, että aina pitää laskea. Voisin ostaa heille jotain sellaista, mitä he haluavat. Ehkä taloudellisen pärjäämisen haave konkretisoituu siinä, että haluaisin lasten uskaltavan pyytää ja haluta ääneen jotain myös itselleen. Kun he tietävät, kuinka tiukkaa tekee, he eivät edes pyydä enää.

Hei, todella koskettava kommentti sinulta. Hyvin sanottu tuo, että sairaalla on vain yksi haave. 😢 Näin asia varmasti on. Toisinaan ajattelen, että mitä enemmän ihmisellä on, sitä enemmän ja parempaa hän haluaa.
Toivon sinulle paljon voimia ja toivon todella, että haaveesi toteutuu. 💔❤️

Onko seuraava haaveesi, mikä tapahtuu kosinta? Sitäkö haavetta odotat seuraavaksi?

Ehkä viittasin enemmän tuohon tutkintotodistukseen. 😄 Se lienee kaikkein todennäköisin. 😅

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä