Tein ensimmäisen sijoitukseni 19-vuotiaana, kun ostin silloisen kumppanini kanssa omakotitalon. Vietin kahden lapsemme ensimmäiset elinvuodet pitkälti heidän kanssaan kolmestaan, kun kumppanini remontoi omenapuiden ympäröivän rintamamiestalomme kivijalasta kattoon. Ehdimme jo muuttaa taloon asumaan, kun aivan remontin loppusuoralla minut yllättäen jätettiin. Sydän särkyneenä muutin ensimmäiseen vastaan tulevaan vuokra-asuntoon, edes näkemättä koko asuntoa ennalta. Olin menettänyt sen koko perustan, jolle olin elämäni rakentanut. Kumppanin lisäksi menetin erossa talon, auton sekä suurimman osan tavaroista ja huonekaluista. Tästä alkoi henkisen ja taloudellisen selviytymisen matka, jonka myötä minulla on nyt ensimmäinen oma sijoitusasunto.
Kummisetäni valmisti rintamiestaloon toiveidemme mukaisen keittiön.
Muutimme taloon, kun remontti oli lähes valmis. Kellarista löytyneen apteekkarinlipaston päällä ovat Alexanderin ristiäislahjat.
Ehdin nauttia uudesta kodista yhdessä perheeni kanssa vain yhden kesän.
Lue myös kirjoitukseni ja katso kuvat rintamamiestalon remontin aloituksesta.
Eron henkisistä ja taloudellisista vaikutuksista selviäminen alkoi
Minulle oli kuitenkin jäänyt erossa jotain, minkä avulla pystyin aloittamaan alusta. Remontoidun omakotitalon arvo oli ehtinyt nousta vuoden aikana ja minulle kuului korvaus oman talonpuolikkaani myynnistä. Omakotitalon osto johti niin suuriin sydänsuruihin, että hoidan haavoja yhä tänä päivänä, mutta taloudellisesta näkökulmasta olin onnistunut ensimmäisessä sijoituksessani erinomaisesti.
Olin muuttanut exäni kanssa asumaan suoraan lapsuudenkodistani, enkä ollut koskaan aiemmin johtanut omaa talouttani. En ollut koskaan maksanut laskua, eikä minulla ollut edes tunnuksia, joilla olisin päässyt pankkitililleni. Nyt minulla oli kuitenkin pieni potti rahaa tililläni ja oman talouden langat kokonaan käsissäni. Päätin, että tekisin kaikkeni päästäkseni taas asumaan unelmieni kotiin. Koti on aina ollut minulle valtavan tärkeä ympäristö ja koko elämäni kahdessa ihanassa omakotitalossa asuneena, oli jokseenkin järkytys muuttaa vuokralle epämieluisaan kerrostaloasuntoon.
Vuokra-asunto oli tyhjine kiviseinineen kuin entisen kotini vastakohta.
En ollut maksanut laskua, eikä minulla ollut edes tunnuksia, joilla olisin päässyt pankkitililleni. Nyt minulla oli kuitenkin pieni potti rahaa tililläni ja oman talouden langat kokonaan käsissäni.
Aloitin määrätietoisen säästämisen ikioman kodin ostoa varten. Säästin kaikesta mahdollisesta, kuten ruuasta ja vaatteista. Ostin viereisestä koulusta edullista ylijäämäruokaa ja hankin lähes kaiken pakollisen tavaran käytettynä. Vuodatin tuskani tietokoneeni näppäimistölle ja pikkuhiljaa ero alkoi tuottaa blogini kautta rahaa. Olin elänyt koulun jälkeen kotiäitinä ja nyt löysin ensimmäisen oikean työpaikkani sosiaalitoimiston vastaanotosta. Sosiaalitoimiston asiakkaita palvellessani päätin, että vielä joskus teen työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Tekstini lähti ehkä hieman kauas otsikon kysymyksestä, mutta ero ja ensimmäinen vuosi sen jälkeen opettivat minulle valtavasti ja auttoivat asettamaan elämälleni taloudellisia sekä ammatillisia tavoitteita.
Kohtasin matkallani tasapainoiseen talouteen myös haasteita. Oman kodin osto hidastui, kun ex-mieheni haastoi minut oikeuteen lasteni huoltajuudesta. Tuntui julmalta, että jouduin puolustamaan oikeuttani tavata lapsiani ja tästä taistelusta käteeni jäi 5000 euron lasku. Perheoikeudellisissa asioissa molemmat osapuolet maksavat omat kulunsa, oli lopputulos mikä hyvänsä. Meidän tapauksessamme tilanne ratkesi niin kuin ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana olin toivonutkin: lapset asuvat molempien vanhempiensa luona yhtä paljon. On silti epäreilua, että oikeuteen haastetulla vanhemmalla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: suostua haastajan vaatimuksiin tai taistella rahalla oikeudesta omiin lapsiinsa. En ollut oikeutettu oikeusapuun, koska minulla oli tililläni asuntoon säästämäni rahat. Tuntui kohtuuttomalta, että suuri osa rahoista, joilla olin ajatellut ostavani lapsille paremman tulevaisuuden, menisi nyt asianajajan taskuun.
Oikeuteen haastetulla vanhemmalla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: suostua haastajan vaatimuksiin tai taistella rahalla oikeudesta omiin lapsiinsa.
Ensimmäinen ikioma asuntoni löytyi Portsan puutaloidyllistä
Lopulta ostin ensimmäisen ikioman asuntoni kaksi vuotta eron jälkeen. Asuntoa ostaessani minulle merkitsi kaikkein eniten asunnon sijainti sekä sen mahdollinen arvonnousu. Olin omakotitalon puolikasta myydessäni hämmästynyt siitä, että rahaa voi oikeasti tehdä ilman perinteistä työntekoa. Niin tai tietysti olin tehnyt valtavan työn osallistuessani rintamamiestalon remontointiin ja hoitaessani lapsia eli mahdollistaessani mieheni remontoida taloamme. Aiemmista kokemuksistani inspiroituneena kodin osto oli minulle tällä kerralla myös harkittu sijoitus.
Puutaloasuntoni pintaremontin jälkeen.
Rakensin hellahuoneen lautaseinän omin pikku kätösin. Minulla oli onneksi hieman remontointikokemusta rintamiestalon rempan jäljiltä.
Lue myös tekstini siitä, kuinka sain avaimet ikiomaan asuntooni ja muistelin vanhasta omakotitalosta lähtöä.
Ostin 115 000€ hintaisen puutaloasunnon Turun arvostetuimmaksikin kutsutulta Port Arthurin eli Portsan asuinalueelta. Asunto oli tummine pintoineen synkkä sekä kooltaan hyvin pieni, mutta näin siinä valtavasti potentiaalia. Omien makuuhuoneiden sijasta arvostin hirsiseiniä, kävelymatkaa kauppatorille sekä alueen asuntojen positiivista hintakehitystä. Pakkasin lapsille koriin eväät ja leluja, kun suuntasimme asunnolle remontoimaan. Kodista kuoriutui pintaremontilla aivan ihana pikkukoti, jonka realistinen myyntihinta on kiinteistönvälittäjän mukaan tällä hetkellä noin 170 000-180 000€.
Lue myös: Ensimmäiset tunnelmat remontin keskeltä sekä Remontoiminen lasten kanssa ja muuttoaikataulu
Nyt asun oman pikkukotini naapurissa, uuden kumppanini kanssa
En ole kuitenkaan aikeissa luopua omistamastani kodistani. Asunto on minulle tällä hetkellä taloudellinen sijoitus, mutta myös henkinen turva. En halua enää koskaan elämässäni joutua siihen tilanteeseen, että olen koditon tai maksan asumisestani jollekin toiselle. Jos avopuolisoni ei illalla tulisikaan kotiin, vaan olisi vaikka jäänyt auton alle, minun ei tarvitsisi miettiä mihin pienten lasteni kanssa päädyn. Tiedän, että naapurissa on oma rakas asuntoni, jonka asumiskustannuksista selviytyisin hyvin myös perheen ainoana aikuisena.
Tavoitteenani on tehdä asunnon kanssa muutama vuosi rahaa ja lyhentää asuntolainaa. Kun lapset ovat täysi-ikäisiä, he voisivat halutessaan muuttaa asuntoon ja harjoitella itsenäistä elämistä turvallisen välimatkan päässä lapsuudenkodistaan.
Nykyisessä kodissamme on hieman enemmän tilaa.
Nykyisen kodin remontti etenee pikkuhiljaa puolisoni töiden ohella. Viime talvena muurari korjasi olohuoneen takan.
Matkani taloudelliseen hyvinvointiin ja tasapainoon on ollut ikäiselleni melko tapahtumarikas. Siihen on kuulunut riskinottoa, sydänsuruja, kovaa työtä, mutta myös hyvää tuuria. Olen tällä hetkellä asuntovelallinen opiskelija, mutta koen eläväni vauraampaa elämää kuin koskaan aikaisemmin. Vaikeudet ovat antaneet perspektiiviä ja opettivat minut nauttimaan saavutuksistani, pienistäkin. Vaikka en vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut sanovani näin; niin olipa mukava taas muistella vanhoja.
Lue myös: Miksi Portsa on paras? Kolme syytä asua täällä.
Kommentit (2)
” On silti epäreilua, että oikeuteen haastetulla vanhemmalla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: suostua haastajan vaatimuksiin tai taistella rahalla oikeudesta omiin lapsiinsa. ”
Tämä!
Jos ennen valitettiin, että miehet jäivät erossa alakynteen suhteessa lasten huoltajuuteen, nyt alakynteen jää – ilman omaa tai lastenkaan tahtoa – se, joka on taloudellisesti huonommassa asemassa.
Esimerkiksi en voisi itse viedä huoltajuusasiaa oikeuteen, koska minulla ei olisi siihen varaa. Kaikki rahat, jotka erossa sain, sijoitin pieneen kerrostalokotiin, jotta lapsillani olisi katto pään päällä. Ei mitään prameaa, mutta pieni oma kotimkuitenkin.
Toisaalta taas toisella osapuolella on reilut kuukausitulot, joten hänelle oikeuden käyminen isoillakaan kustannuksilla ei olisi ongelma. Itse taas en pysty riitauttamaan edes niitä elatusmaksuja, jotka eivät mene ja tule, kuten todennäköisesti pitäisi.
Vaihtoehtoja ei ole. Pelkällä oikeudenkäynnin uhalla voisin vain joutua antamaan lapseni pois.
Ajatus on erityisen raastava siksi, että minä – sen enempää kuin sinäkään – en ole ollut se erossa aktiivinen osapuoli. Minä en valinnut erota, en valinnut asua lapsistani erossa edes sitä ”joka toista viikkoa”. Mutta kun ketään ei voi pakottaa yhdessäkään elämään vasten tahtoaan ja jokaisella vanhemmalla on oikeus lapsiinsa yhtä lailla, oli eroon sitten aktiivinen tai ei, niin minkäs teet. Muuta kuin nielet ylpeytesi ja kokoat palasesi noustaksesi uudelleen.
Tähän kommentoisin, että elatusmaksujen riitauttamisessa katsotaan, että hakija on lapsi. Sen vuoksi elatusapuasiaan kannattaa hakea apu oikeusaputoimistosta. Moni tuttu on elatusapuasian riitauttanut oikeusaputoimiston kautta eikä maksa kuin jonkun käsittelymaksun.