eveliina matilda - Banneri

Elokuu on täällä, eli nyt on hyvä katsoa taas tulevaan syksyyn ja suunnitella arjen kuviot tulevalle lukuvuodelle. Päivitin juuri Googlen perhekalenteriin omat ja lastemme tiedossa olevat menot vuoden loppuun asti. Kalenteri täyttyi värikoodatuista menoistamme ja tuleva syksy näytti kaiken kaikkiaan aika ihanalta!

Syksy on mielestäni mukavaa aikaa, sillä pitkän levon ja joutilaisuuden jälkeen tuntuu kivalta palata taas arjen rytmiin ja harrastusten pariin. Tänä  vuonna omat kuvioni tosin menevät aivan päin vastoin, sillä olen työskennellyt koko kesän, mutta syksyllä työt näyttäisivät taas vähentyvän reilusti.

Adeliina aloittaa ensi keskiviikkona toisen luokan. Ensimmäinen kouluviikko sujuu taas orientoitumisen parissa, mutta jo seuraavalla viikolla Adeliina pääsee noudattamaan uutta lukujärjestystään, jossa on meidän onneksemme pari ihanan myöhäistä aamua. Minä en tosin pääse nauttimaan pidemmistä yöunista, sillä Alex aloittaa esikoulun. Eskari alkaa joka arkiaamu 8.30 ja meillä tulee olemaan totuttelua siinä, ettei päiväkodista voikaan enää pitää spontaaneja vapaapäiviä. Alex on koronavuoden aikana ollut enemmän poissa päiväkodista kuin paikalla, sillä omat työ- ja opiskelukuvioni mahdollistivat ihania yhteisiä arkivapaita meille.

Aloitimme kuluvana viikonloppuna lasten valmistelun koulun ja esikoulun alkuun sekä arkirytmiin. Tulostimme jääkaapin oveen Adeliinan lukujärjestyksen, jonka hän sai värittää ja koristella. Samalla oli kätevä tutustua oppiaineisiin ja keskustella toisen luokan aloituksesta. Alex taas aloitti pohtimaan eskarin ennakkotehtävää, jonka teemme valmiiksi vielä ennen ensimmäistä eskaripäivää. Alexin pitää kerätä rasiaan muutama konkreettinen muisto kesästä.

Henkisen valmistautumisen lisäksi hankimme kauppakeskuksesta tarvittavat välineet syksyyn. Pääsimme hankintojen kanssa melko helpolla, sillä ostoslistallamme oli vain sisätossut, lyijykyniä, kumeja ja värikyniä. Adeliinalta löytyi jo valmiiksi muut koulutarvikkeet ja Alexia taas ei kiinnosta lainkaan millaisilla kamppeilla hän menee eskariin. Alex olisi toki saanut uuden penaalin ja eskarirepun, mutta hän ilmoitti meiltä jo löytyvän kyseiset tarvikkeet. Alexin klaffipöydän sisuksista tosiaan löytyikin jokin mainospenaali sekä Adeliinan vanha viininpunainen pikkureppu. Rakastan meidän pientä antimaterialistia!

Koulun ja esikoulun myötä alkaa myös syksyn harrastuskausi. Alexin jalkapallokausi on päättynyt ja jääkiekko pyörähtää pian käyntiin kahdella viikoittaisella treenikerralla. Adeliina on kesän aikana aloittanut ratsastuksen ponitallilla ja ratsastus jatkuu syksyllä kerran viikossa. Lisäksi aloitamme Adeliinan kanssa lapsi-vanhempi taidekurssin, joka järjestetään joka toinen viikko. Adeliina on taiteellisesti hyvin lahjakas ja on ihanaa, että meillä on jokin yhteinen puuha, jonka parissa Adeliina voi loistaa. Olen pitänyt tärkeänä myös sitä, että lapsilla on yhdet liikunnalliset harrastukset. Vaikka lapset eivät koulutyön lisäksi tarvitsisi lisäharrastuksia, mielestäni on terveyden kannalta tärkeää, että he omaksuvat liikunnallisen elämäntavan.

Pepen työelämä näyttäisi jatkuvan tavanomaiseen tapaan, eli Pepe työskentelee yrittäjänä silloin kun töitä on, eli lähes koko ajan. Toivottavasti hän ehtisi tehdä kotimme eteisen vaatesäilytyksineen valmiiksi ennen syksyn kurakelejä. Tällä hetkellä eteisen portaikko on rakennettu puoleen väliin, mistä johtuen kaikki ulkovaatteemme ovat hyvin epäkäytännöllisessä kasassa keittiön puuhellan päällä.

Omasta syksystäni minulla ei ole juurikaan kerrottavaa. Odottelen tutkintotodistustani saapuvaksi ja olen kesän aikana lähettänyt muutaman työhakemuksen. Nykyisessä työssäni minulle riittää täydet työtunnit elokuun loppuun asti. Sen jälkeen järjestön aukioloajat supistuvat rahoituksen puutteen takia, eikä minulle ole todennäköisesti tarvetta kuin satunnaisena sijaisena. Tämä on perhe-elämän kannalta helpotus, sillä vuorotyötä on yövuoroineen ja viikonlopputöineen hyvin vaikea yhdistää kahden pienen lapsen tarpeiden ja menojen kanssa. Olenkin nyt etsinyt itselleni päivätyötä, mutta varasuunnitelmana olen vilkuillut myös avoimen yliopiston tarjontaa. Suunnitelmissani on mahdollisesti ensivuonna hakea yliopistoon ja olisi hienoa, jos voisin jo nyt edistää opintoja avoimen yliopiston kautta.

Opiskelun ja mahdollisen työnteon vastapainoksi yritän myös itse omaksua sen terveyden kannalta tärkeän, liikunnallisen elämäntavan… Elin hyvin sporttisen lapsuuden liikunnallisessa perheessä, mutta omat liikuntaharrastukseni jäivät taka-alalle lasten odotusten ja syntymien jälkeen. Nyt aloitan säännöllisen liikunnan lempeästi yin-joogalla. Ilmoittauduimme myöskin perheellisen pikkusiskoni kanssa voimavaroja lisääväksi ja rentouttavaksi mainostetulle joogakurssille. Aiomme ainakin tulevan syksyn ja sitä seuraavan kevään ajan unohtaa arjen kiireet joka viikko 75 minuutin ajaksi. Miten ihanaa aloittaa oma viikoittainen harrastus ja koko syksy!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X