eveliina matilda - Banneri

Pidän syksystä erityisesti sen taianomaisen tunnelman vuoksi. Nautin suunnattomasti siitä, kun ilta alkaa ikkunoiden takaa pimentyä, sytytän muutaman kynttilän olohuoneeseen ja istun sohvalla viltin alla tunnelmavalaistuksessa. Minun tulee myös vietetty enemmän aikaa kotona syksyisin, etenkin näin korona-aikana, kun ainoa turvallinen aktiviteetti eli ulkoilu ei esimerkiksi sateen vuoksi kiinnostele.

Kotona oleilun myötä minun tulee myös panostettu kodin sisustukseen enemmän. On mukavaa kun ympäristössään viihtyy. Silloin kotityötkin tuntuvat sujuvan helpommin ja inspiraatiota riittää enemmän kaikelle luovalle toiminnalle, kuten vaikka musiikille, tanssille ja taiteelle.

Meidän kotona oli kesän yli melko raikas tunnelma ja nyt syksyn myötä huomaan sisustukseen hiipivän taas tummempia sävyjä, mutta myös värejä. Tällä hetkellä olkkaria värittää ripaus vaaleanpunaista, jota löytyy ruokailuryhmän alla olevasta matosta. Silkkinen viskoosimatto on mitoiltaan huimat 2,5m x 3,5m ja sen löytää Elloksen nettikaupasta. Kuvassa matto näyttää tummemmalta kuin mitä se oikeasti on.

Vaaleanpunaista löytyy myös sohvan koristetyynyistä, joista osan sain syntymäpäivälahjaksi. Yhden vaaleanpunaisen tyynyn ja vaaleanpunaisen viltin ostin H&M:n Home-osastolta. Divaanin päällä oleva villaviltti on Tokmannilta ja lattialla oleva VM Carpetin Hattara -matto on Askosta. Sohva on sama vanha Ikean Söderhamn, minka ostimme aikoinamme asunnon vintille muutettuamme. Sohvaa on myöhemmin jatkettu lisäpalalla ja nyt hankimme valkoisten päällisten lisäksi nämä tummanharmaan päälliset.

Valkoinen sohva oli ihana, mutta lapsi- ja lemmikkiperheessä päällisiä piti pestä turhan tiuhaan tahtiin. Kun kummipoikani viime viikolla kaatoi kahvit sohvalle ja yhden kangasmoduulin pestyäni huomasin, että minun tulisi pestä koko sohva, saadakseni lopputuloksesta tasaisen värisen, päätin hankkia hieman helppohoitoisemman väriset päälliset. Tykästyimme kovin tähän tummaan väriin, vaikkakin silmän kesti hieman tottua siihen.

Sohva saatiin upotettua olohuoneeseen hankkimalla muualle huoneeseen samoja sävyjä, mitä sohvasta löytyy. Löysinkin ratkaisuksi ongelmaan täydellisen koriste-esineen CH Style -sisustuskaupasta, josta löytyi paljon muutakin kiinnostavaa kotiin!

Metallista valmistetusta Rosa-seinäkoristeesta löytyy juuri samoja sävyjä, mitä olemme käyttäneet olohuoneessamme: harmaata, valkoista ja messinkiä.

Koristeen alla olevat parikymmentä ruuvinreikää ovat peruja aiemmin suunnittelemastani taulukollaasista, jonka totesin hieman asennuksen jälkeen olevan liian rauhaton olohuoneeseemme. Kollaasin jälkeen tällä seinällä oli hetken telkkari ja nyt seinä odottaa Pepeä kittaamaan ja maalaamaan kaikki tuhat reikää piiloon…

Katto odottaa vielä oikean värisiä, eli valkoisia valaisimia. Minä tosin olen sellainen tunnelmavalaistuksen ystävä, että pidän olohuoneessa päällä vain himmeämpää valoa antavaa kattokruunua ja lattialta löytyvää Eero Aarnion tuplakuplaa.

Pepen valmistamaa ruokailupöytää koristavat kierrätys kynttilänjalat, äidiltä peritty maljakko ja kotimme kellarista löytynyt vihreä lasipullo, johon lapset keräsivät auringonkukat. Senkin päällä olevan käsipatsaan löysin naapuri taloyhtiön pihakirppikseltä.

Tässä kodissa on kiva vastaanottaa syksy!

Kommentit (2)

Ihana koti, todella tunnelmallinen ja upea🌼

Rottinkikoreista (matalareunaisista) saa myös tehtyä upean kollaasin seinälle. Sellaisen vähän boho-henkisen jos sellaisesta tykkää.

Itse rakastan kierrekynttilöitä ja pieniä valosarjoilla täytettyjä purkkeja ja lyhtyjä.

Tunnelmallista syksyä 🍂🌻

Voi kiitos! 🙂 Mukava saada kehuja! Olenkin nähnyt tuollaisia rottinkikori-asetelmia. Näyttävät tosi kivoilta! Meillä on makuuhuoneessa rottinkia ja ehkä sinne voisikin sopia. Kierrekynttilät ja valosarjat sekä -lyhdyt ovat myös minusta aivan ihania. <3 Tunnelmallista syksyä myös sinulle!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X