LAPSET BLOGISSA: HYÖDYT JA HAITAT

Aloitin blogini pitämisen odottaessani esikoistani ja blogini oli tuolloin jopa nimetty syntymättömän tyttäreni kutsumanimen mukaan. Myöhemmin blogin nimi vaihtui, koska vauva nimettiinkin eri nimellä. Blogin aihepiiri pysyi kuitenkin samana, kertoen lasten odotusajoista, lapsista ja perhe-elämästä. Lapset ovat olleet aika pitkälti blogini keskiössä, mutta tapa, jolla he ovat näkyneet blogissa, on vaihdellut vuosien aikana. Nyt lasten ollessa koulu-uransa alkuvaiheessa ja laajentaessaan elinpiiriään, aihetta on taas syytä tarkastella.

Blogini alkuvuosina kerroin perheemme pikkuvauva-ajasta hyvin avoimesti ja tekstini toimivatkin vertaistukena monelle muulle samassa elämäntilanteessa olevalle. Oli luonnollista kertoa pikkuvauvan ja taaperon unirytmistä, ruokavaliosta ja päiväohjelmasta, eli hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Toki jo tuolloin jokainen tekstini läpäisi suodattimen ennen julkaisua. Haluanko kertoa tämän asian lukemattomille tuntemattomille, mahdolliselle tulevalle esimiehelleni tai netissä vaanivalle pedofiilille? Onko teksti sellainen, että lapsi voi lukea sen myöhemmin itse nolostumatta? Tällaiset kysymykset ovat ohjanneet tekstin ja kuvien julkaisuani aivan blogin alkumetreiltä lähtien.

Lasten kasvaessa myös heistä kertomisen kynnys kasvaa

Koen leikki-ikäisestä lapsesta nettiin kirjoittamisen hankalaksi ja vastuulliseksi tehtäväksi. Lapsen letkautuksista ja jutuista haluisi kertoa heidän elämäänsä jo mahdollisesti vuosia seuranneille lukijoille, mutta lapselta itseltään ei vielä oikein voi kysyä lupaa asioiden julkaisuun. Asia vaivasi minua kun lapseni olivat kasvaneet tunnistettaviksi ihmisiksi, mutta heillä ei vielä ollut kykyjä antaa suostumustaan blogikirjoituksilleni.

Näiden pohdintojen aikoihin lapset näkyivät blogissani tovin ilman kasvojaan. Päätin, että en lähde muokkaamaan lasten kasvojen päälle mitään tarroja, vaan kuvasin lapset blogiin aina sellaisesta kuvakulmasta, että heidän kasvojaan ei voinut tunnistaa. Pyrin myös käyttämään heistä nimityksiä lapsi, tytär, poika, veli, sisko jne.

Lasten kasvaessa otin tavakseni kysyä heiltä lupaa kuvaamiseen ja heidän kuulumisistaan kirjoittamiseen. Lasten ottaminen mukaan blogin tekemiseen vähensi tunnettani siitä, että olen lasteni selän takana kaupallistanut heidän lapsuutensa. Pikkuhiljaa lapset palasivat blogiin kasvoinensa ja niminensä.  Tapanani on yhä edelleen näyttää lapsille blogia kuvineen, lukea ääneen lapsista kertovia tekstejä ja kertoa lukijoistamme.

Lapset ovat aina suhtautuneet blogiin vaihtelevalla kiinnostuksella, mutta kuitenkin positiivisella asenteella. 6- ja 7-vuotiailla ei tietenkään ole samanlaisia valmiuksia pohtia julkisuuden vaikutuksia kuin aikuisella ja siksi vastuu on tietysti edelleen minulla. Minun tulee tässä hetkessä tehdä sellaisia päätöksiä, mistä arvelen lasteni olevan tyytyväisiä tulevaisuudessa. Aika hankala tehtävä ja välillä minusta onkin tuntunut, että olisi yksinkertaisempaa vain olla kirjoittamatta lapsista lainkaan. Lapset kuitenkin ovat hyvin merkittävässä asemassa omassa elämässäni ja olisi hyvin haastavaa kirjoittaa lifestyle-blogia niin, että se elämän kaikkein merkityksellisin palanen puuttuisi kokonaan.

Mitä hyvää blogi on antanut lapsilleni?

Julkisuuden mahdollisesti aiheuttamien huonojen puolien vastapainoksi blogista on aiheutunut välillisesti myös valtavasti hyvää lapsilleni. Etenkin lasteni vauva-aikana blogi hyödytti perhettäni vertaistuen ja ystävien muodossa. Olen koko kirjoitusharrastukseni ajan saanut elämääni valtavasti neuvoja, tsemppiä ja kontakteja, jotka ovat lisäkseni hyödyttäneet lapsiani.

Sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman lisäksi blogi on kasvattanut perheeni rahavaroja ja näin ollen elinolosuhteita. Bloginpitosopimus toimi asuntolainani ehtona ja tarjosi näin ollen mukavat asuinpuitteet lapsilleni. Kyseinen asunto on luvattu lasteni käyttöön heidän täysi-ikäistyttyä ja sitten joskus myöhemmin asunto on ehkä pieni perintö jonka jätän jälkeeni lapsille. Lasteni ei kuitenkaan tarvitse odottaa minun kuolemaani päästäkseen hyötymään julkisuutensa tuotoista, vaan blogista saadut extrarahat ovat mahdollistaneet myös katkeamattoman rahastosäästämisen lasten nimiin.

Miten lapset näkyvät blogissa tulevaisuudessa?

Näiden mainitsemieni haittojen ja hyötyjen valossa olen päätynyt raottamaan lasteni elämästä katkelmia ja kuvia nettiin, enkä pode asiasta huonoa omatuntoa. Hiljattain kuitenkin tapahtui jotain, mikä kasvatti julkisuuden haittapuolien listaa merkittävästi ja sai minut jälleen puntaroimaan lasten roolia blogissa. Lapseni kertoman mukaan tuntematon henkilö lähestyi häntä koulumatkalla linja-autossa. Henkilö tunnisti tyttäreni blogistani, kertoi siitä lapselleni ja puhutti häntä. Haluan uskoa tämän henkilön olleen vilpitön mutta koen vääräksi, että lapselleni täysin tuntematon lukija lähestyy häntä ilman, että olen itse paikalla. Tällä kerralla henkilö oli todennäköisesti hyvissä aikeissa, mutta tapahtunut antoi minulle tärkeän muistutuksen julkisuuden vaikutuksista lasteni turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen.

Lapseni ovat juuri nyt iässä, jossa heidän elinpiirinsä laajenevat vauhdilla. Etenkin koululaisen kohdalla elämää alkaa olla jo paljon kodin ulkopuolella, jossa en pysty enkä halua kontrolloida lasta samalla tavalla kuin tämän ollessa pienempi. Sen lisäksi, että tuntemattomat tunnistavat blogilapsen, myös lapsen omat kaverit ja tuttavat voivat lueskella heistä blogistani, mikä taas voi asettaa lapseni ikävään asemaan tai tilanteeseen. Näiden mahdollisten tilanteiden myötä olen päätynyt vähentämään lasten kasvojen ja nimien näkymistä blogissa. Aion yhä edelleen kertoa lasteni elämästä heidän suostumuksensa mukaisesti ja noudattaen omaa ohjenuoraani siitä, että kerron lapsistani vain sellaisia tietoja, joita minusta tuntuisi luontevalta kertoa kenelle tahansa kohtaamalleni tuntemattomalle.

Mitä mieltä Sinä olet lasten näkymisestä blogissa tai vaikkapa muissakin somekanavissa? Onko vauvasta ja koululaisesta kertominen eri asia? Kerrotaanko lapsista ja kuvataanko lapsia aina heitä arvostaen? Olisi mukavaa jos voit kertoa omista kokemuksistasi tai linjanvedoistasi kommenttikenttään.

Kommentit

5 kommenttia

Hei,
pohdinkin samaa asiaa kirjoituksessani: ”6- ja 7-vuotiailla ei tietenkään ole samanlaisia valmiuksia pohtia julkisuuden vaikutuksia kuin aikuisella ja siksi vastuu on tietysti edelleen minulla. Minun tulee tässä hetkessä tehdä sellaisia päätöksiä, mistä arvelen lasteni olevan tyytyväisiä tulevaisuudessa.”
Eli pidän ensinnäkin tärkeänä, että lapsi antaa luvan, mutta se ei poista aikuisen vastuuta, juurikin tuon takia, että lapsi ei vielä ymmärrä mihin on lupansa antanut.
Minua myös hämmästyttää joskus lasten diagnoosien ja terveydentilaa koskevien tietojen jakaminen.

Nyt on aikuisella tilannetaju pettänyt, kun on lähestynyt lasta ilman, että sä olet paikalla.

Ystävällisessä juttelussa ei ole mitään väärää, mutta tuo ”faninäkökulman” paljastaminen on lasta kohtaan epäreilua. Silloin tilanteessa ei ole enää kaksi tasavertaista bussimatkustajaa vaan vieraalla aikuisella on lapsesta etukäteen ehkä paljonkin tietoa.

Meidän lukijoiden täytyy yhtä lailla kunnioittaa lasten yksityisyyttä ja sitä, että he eivät ole blogin pääosassa vaan sivuhenkilöitä, alaikäisiä sellaisia ja siitä syystä vielä korostetusti erityisasemassa. Verratuna: jos bussissa olisi matkustanut Pepe – aikuinen ihminen – olisi tunnistus ja juttelu ollut aivan eri asia.

Jos vieras aikuinen tuntisi sut Eveliina henkilökohtaisesti, olisi se lapselle reilumpaa. ”Hei oletkos sä sen ja sen lapsi? Mä oon sun äitis työkaveri ja se on kertonut susta, hauska tavata.”V

Juurikin näin! Tosi hyvin kuvailtu sinulta tämän lapsi ja blogin lukija -asetelman ongelmallisuus. Pohdin hetken, että olenko nyt vain liian herkkä, kun bussissa ei tosiaan mitään pahaa tapahtunut. Jotenkin vain tilanne tuntui itsestäni inhottavalta. Kiitos sinulle hyvästä kommentista!

On aina kiva lukea blogiasi, ja osaat kyllä kirjoittaa lapsistasi fiksusti ja asiallisesti.

On tärkeää miettiä lapsen näkökulmaa, miten hän toivoo että häntä kohdellaan ja että hän ymmärtää että on oikeutettu yksityisyyden suojaan.

Voit kysyä lapsiltasi, miltä se tuntuisi heistä jos joku tuntematon lähestyy. Miten siihen voi varautua ja miten kannattaa vastata.

Neuvoisin itse lapsia olemaan rennosti oma itsensä. Jos lapsesta tuntuu oudolta puhua vieraalle aikuiselle, voi neuvoa lasta sanomaan esim. ”Kiva että luet blogia. Jos haluat sanoa jotain blogista voit sanoa siitä äidilleni joka kirjoittaa blogia.”

Lapset pikkuhiljaa ymmärtää että sinä olet vastuussa blogista ja he voivat rauhassa elää omaa elämäänsä. Heillä ei ole velvollisuutta keskustella blogin fanien kanssa ja on oikeus omaan rauhaan. Tuntemattomia ihmisiä ei silti tarvitse pelätä, on hyvä opettaa lapset suhtautumaan fiksusti ja rauhallisesti muihin ihmisiin.

Toivon teille mukavaa jatkoa sekä blogin parissa, sekä arkielämässä 🙂 Kirjoituksesi on aina rentouttavaa luettavaa 🙂 Meilläkin eletään koululais- ja päiväkotiarkea. Tavallisen elämän kuvaus, kuten ruoanlaitto, harrastukset, retket jne. ovat juurikin blogisi parasta antia. Kuin myös remontti-, työ- ja opiskelukuulumiset.

Lapsen antama lupa? Se on toki hieno ajatus, mutta ymmärtääkö lapsi, mihin hän antaa luvan? Voiko hänellä oikeasti olla käsitystä, mitä se tarkoittaa nyt ja ehkä tulevaisuudessa? Vaikka se lapsena tuntuu kivalta, niin mieli voi muuttua. Kauhistelen joidenkin avoimuutta netissä lapsistaan (en tarkoita tätä blogia!), joissa kerrotaan esim. diagnooseista ja muista terveydentilaan liittyvistä asioista kuvien ja nimien kera. Ihan oikeasti, haluaisinko vastaavat tiedot itsestäni julki kaiken kansan luettavaksi? -en.
En juurikaan käytä somea, mutta jos jonkun kerran olen laittanut kuvan, jossa lapseni näkyy, niin sellaisen, jossa he eivät ole tunnistettavissa. Se riittää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä