eveliina matilda - Banneri

Meidän eskarilainen tarvitsee päivähoitoa niinä viikkoina kun hän asuu isällään. Minun joustavat työkuvioni taas mahdollistavat sen, että lapsi osallistuu meillä ollessaan lähinnä päiväkodin eskaritoimintaan. Pitäisin pojan mielelläni vaikka koko päivän pois päiväkodista ja joskus minä pidänkin!

Suuntasimme eräänä aamuna eskarin sijasta Kansainvälisille suurmarkkinoille.

Vietämme eskarilaisen kanssa melko usein suunniteltuja vapaapäiviä sekä silloin tällöin spontaanimpia vapaita, jolloin ilmoitan päiväkotiin tekstiviestillä, että lapsi viettää tänään vapaapäivää. Isäviikoilla poikani menee jokaisena arkipäivänä hyvin aikaisin päiväkotiin ja minä taas haluan omilla viikoillani antaa lapselle lepohetkiä laitoselämästä. Siispä eskarilaisemme viettää eskarista vapaapäivää kerran tai kaksi joka toisena viikkona.

On kivaa hemmotella lasta jollain tavallisesta arjesta poikkeavalla ohjelmalla.

Silti tunsin jälleen viime maanantaina syyllisyyttä kirjoittaessani eskarin henkilökunnalla aamulla viestiä, että ”meillä vietetäänkin taas pidennettyä viikonloppua…”.

Mielestäni on paljon vaadittu, että kuusivuotias tekee yhtä pitkää työviikkoa kuin aikuiset. Viitenä päivänä viikossa tapahtuva eskaritoiminta ja mahdollinen päivähoitopäivä vielä sen päälle on lapselle raskasta. Vaikka päiväkodissa leikitään, lauletaan ja ulkoillaan, niin monilapsisen  päiväkodin arjessa lapsia pystytään huomioimaan yksilöinä melko vähän. Päiväkodin ennalta määrätyssä rytmissä eläminen, eskaritehtävien harjoittelu ja jatkuva sosiaalinen kanssakäyminen on lapselle myös kuormittavaa. Silti tunsin jälleen viime maanantaina syyllisyyttä kirjoittaessani eskarin henkilökunnalla aamulla viestiä, että ”meillä vietetäänkin taas pidennettyä viikonloppua…”. Esikoulu kun on oppivelvollisuuden piirissä olevaa, pakollista toimintaa.

Eskarista on tietysti myös paljon iloa ja hyötyä, erityisesti tulevaa koulutaivalta ajatellen. Ekaluokalla tarvittavien taitojen harjoittelu on varmasti vielä korostuneen tärkeää niille lapsille, jotka eivät esimerkiksi ole osallistuneet lainkaan päivähoitoon. Ryhmässä toimiminen ja kaveritaidot ovat taitoja, joita voi olla vaikeaa kehittää kotona. Meidän pieni eskarilaisemme on jo kokenut päiväkotikävijä ja näin ollen myös ryhmässä toimiminen on hänelle tuttua. Kaveritaidot, lukeminen sekä kertolaskut onnistuvat häneltä myös jo niin mallikkaasti, että en usko lyhyemmän eskariviikon häiritsevän kehitystä. Siispä annan lapseni välillä nukkua arkiaamuisin niin pitkään kuin hänellä on tarve ja kulutamme päivän sitten puuhaillen mitä milloinkin keksimme.

Vapaapäivät eskarista mahdollistavat minulle ja pojalle kahdenkeskeistä aikaa, kun perheen koululainen on koulussa.

Päiväkodin henkilökunta on suhtautunut vapaapäiviimme myönteisesti tai ainakaan kukaan ei ole vielä kyseenalaistanut venähtäneitä viikonloppujamme tai spontaaneja vapaapäiviämme. Myös esikoiseni harrasti aikoinaan satunnaisia vapaapäiviä eskarista, sillä opiskelin tuolloin usein kotona. Kysyinkin silloin esiopettajalta, kuinka usein eskarista voi ottaa vapaata. Opettaja ei kai voinut antaa suoraa vastausta kysymykseeni, mutta emme ainakaan koskaan saaneet sellaista palautetta, että vapaistamme olisi ollut mitään haittaa. Ajattelin kysyä vapaapäivien vietosta tälläkin kerralla, kun siihen on tilaisuus esiopetuksen oppimissuunnitelmaan kuuluvalla keskusteluajalla.

Kun Turussa tapahtuu jotain hauskaa, saatamme jättää eskarin välistä.

Olisi mielenkiintoista kuulla kuinka muilla toimitaan. Vietetäänkö Teillä vapaapäiviä esikoulusta ja jos, niin kuinka usein kehtaatte ottaa lapselle eskarista vapaata? Vai käykö lapsenne eskarissa tunnollisesti päivittäin, niin kuin sitten tulevaisuudessa koulussa?

Kommentit (79)

Mielestäni eskarilaiselle tekee kotihoito hyvää. Suosittelen lämpimäst

Hienoa jos jossain koulussa voi pitää vapaapäiviä. Meillä kuopus nyt eskarissa ja joutunut oleen paljon pois tässä kuussa kun on ollut kipeänä ja nyt tullut sanomista kun poissaoloja on liikaa. Täällä ei saisi sairastaakkaan, ylimääräsistä vapaapäivistä puhumattakaan.

Ei meillä lintsata.
Hyvä oppia heti.
Sairaudet erikseen. Ne on sitten löhöilypäiviä.
Rutiini on tärkeä.

Omat lapset halusivat eskariin ja iltikseen, ei ”saanut” hakea liian aikaisin. Nyt isoina koululaisina (toinen yläasteella) haluaisivat olla enemmän kotona, mutta toisaalta kesälomaltakin odottavat kavereiden tapaamista ja arkea.

Itse kävin eskarin 4-päiväisenä eli ikinä en mennyt perjantaina eskariin. Koulumatka taksilla oli pitkä (1h/suunta) ja olin aika herkästi ihmisistä, äänistä ja jatkuvasta tekemisestä kuormittuva lapsi. Tästä syystä en myöskään käynyt päiväkotia, vaan välillä olin perhepäivähoitajalla ja perhekerhoissa. Muutaman satunnaisen kerran olin myös perjantaina eskarissa, jos sille päivälle sattui joku kiva retki.

Oon ite tosi iloinen tästä järjestelystä. Muistan, kuinka jo 4-vuotiaana odotin kauhulla koulun alkua, koska ”sit pitää vaan käydä koulussa eikä oo aikaa mihinkään kivaan”. Oon aina ihmetellyt lapsia, jotka odottaa koulunalkua innolla. Mutta jokatapauksessa, nyt lukiolaisena voin todeta, ettei kyllä ole ollut mitään haittaa, vaikka kävin koko eskarin nelipäiväisenä. Joten en kyllä usko, että tuollaisista satunnaisista vapaapäivistäkään on mitään haittaa.

Kun ikää tuli lisää, alkoi tuo ihmisistä ylikuormittuminen jäämään pois. Siihen ei olisi auttanut se, että olisi lapsena pakotettu isoon ihmislaumaan, se vaati aikaa ja henkistä kasvua.

Tosi hienoa että ajattelet noin. On myös huoltajia joilla lapsi on aina hoidossa, ja näille kun yrittää puhua lapsen loman puolesta huoltaja kysyy koska minulla on sitten lomaa. Lapset siis hoidossa vaikka huoltaja olisi vuosilomalla. Vanhemmat ei tunnu ymmärtävän että lapsuus on korvaamatonta aikaa ja siitä kannattaisi pitää kiinni ja niistä yhteisistä hetkistä jotka kiitävät ohi.

Itse koen myös stressiä samasta asiasta. Huono omatunto nostaa päätään jo silloin, kun aamulla meno eskariin venähtää 9.30, mutta jos mulla on vapaata niin en itsekään jaksa nousta ennen 7. Toki myös eskarista on sanottu, että tuloajasta ei tarvitse stressata. Eskarilainen itse on myös jo aivan kypsä päiväkoti-/eskarilaiffiin; tehtävät ovat liian helppoja ja tylsiä. Haluaisi kovasti jo kouluun.. Pidämme myös vapaita sillon tällöin, koska teen itse 80% työaikaa ja tuntuisi hölmöltä lasta pakottaa olemaan aina eskarissa omina vapaapäivinä. Sovittiin että hän saakin nyt ensi kesänä harjoitella jo kotona oloa isompien sisarusten kanssa osan viikosta.

Meillä pidetään välillä myös vapaita. Mielestänikin olet tehnyt juuri oikein. Sehän on tärkeintä, että pääsääntöisesti käy säännöllisesti eskassa. On myös hyvä opettaa, että koulunkäynnistä ja myöskään työstä ei saisi tulevaisuudessa tulla liian paineistavaa ja stressaavaa. Jo liian pienenä lapset ja nuoret ovat väsyneitä ja stressaantuneita koulunkäyntiin ja opiskeluun. Se on todella surullista 😪. Olen itse varhaiskattaja ja opettaja. Minä olen aina koulunkin puolella ilomielin myöntänyt vapaat perhelomille, vaikka ne eivät sattuisikaan koulun lomien ajalle. Ne ovat todella tärkeitä tapahtumia ja voivat jopa vaikuttaa myönteisesti koulunkäyntiin. Eikä kaikilla perheillä ole vara reissata koulujen loma-aikoina. Ymmärrän sinua oikein hyvä ja niin pitäisi eskassakin ymmärtää. Se on vasta eska, vaikka harjoitellaankin koulua varten. Vaikuttaa siltä, että osaat pitää vapaat kohtuudessa. Ihania vapaapäiviä ja yhteistä aikaa teille ❤️

Tuo järjestely onnistuu vain jos äiti on kotona. Olisi kyllä suotavaa, että kuusivuotiaan äiti kävisi töissä. Suomessa vanhempainvapaat ovat muutenkin liian pitkät. Enintään vuoden mittainen töistä poissaolo lapsen takia olisi nykypäivää ja aivan riittävä aika. Sen jälkeen voisi mennä ainakin osapäivätöihin. Ei se lapsi hoitopaikassa rikki mene.

Töitä voi tehdä monella muullakin tavalla kuin arkisin 8-16. 😉 Itse opiskelin kokopäiväisesti ja tein töitä lapsen eskariajan.

Olette onnellisessa asemassa. Täällä eskari käydään koulussa ja säännöt ovat samat. Eskari kun on pakollinen, poissaolot on anottava ja niistä pidetään kirjaa.

Omat lapseni ovat osallistuneet eskariin silloin kun se tuli ’pakolliseksi’….2000 luvun alkuvuosina.
Itse työskentelin perhepäivähoitajana ja vietimme paljon aikaa retkeillen lähiluonnossa.
Silloin kun hoitoryhmässä oli tilaa ( 3 muuta lasta paikalla), pidin usein eskarilaisia kotona.
Mielestäni lapsi sai enemmän irti päivästä kun seikkailtiin metsässä ja tutkittiin mitä milloinkin, kuin viettäessään eskariajan pienissä tiloissa sisällä.
Silloin eskaria pidettiin koulumaisempana ja tehtäviä tehtiin paljon aamupäivisin, jolloin ryhmäleikit jäivät vähemmälle.
Jonkin verran sain näistä ylimääräisistä vapaista kritiikkiä opettajien taholta, vaikka lapsi sopeutui hänen mukaansa ryhmään hyvin.

Luultavasti teet oikein siinä mielessä että lapsi eikä aikuinen ole kone vaan hän tarvitsee lepoa ja vapaa-aikaa.
Tollainen toiminta ei ole kuitenkaan kaikille mahdollista. Jos satut olemaan esim Lasun asiakas tai erityislapsen äiti niin ilmoitus lasuun menee. Huolestutaan lapsen runsaasta poissaolosta.

Meillä molemmat lapset oli eskarissa ja päivähoidossa koko mun työpäivän ajan 5 päivänä viikossa ja ihan normaaleja heistä tuli. Oon töissä sairaalassa ja siellä on oltava koko työvuoro . Ei ollut pidennettyjä viikonloppuja. Lapset ja minä ollaan opittu että töihin ja eskariin/ kouluun mennään huvitti tai ei. Ei se lapsi rikki mene kun on hoidossa aikuisen työpäivän ajan. Kuitenkin koulussa on pakko olla 5 päivänä viikossa huvitti tai ei.

Ei tässä siitä olekaan kyse, eli jos vanhemman on mentävä töihin niin lapsikin menee. Mutta jos vanhemmalla on mahdollisuus pitää vapaapäivä, eikö silloin myös lapsikin saisi pitää vapaata?

Meillä ei ihan vielä eskari-ikäistä, mutta nytkin lapsi joutuu olemaan lähes 9 tuntia päivässä päiväkodissa. Hän tykkää kovasti olla siellä, mutta kuormittaa se silti. Välillä lapsi saa ylimääräisiä vapaapäiviä ja on tällöin isovanhempien kanssa.
Näitä aion toteuttaa myös eskarivuonna aina kun on mahdollisuus. Tällä hetkellä vapaapäiviä on ollut noin 2-3 kuukaudessa, ja ne mukavasti lyhentävät päiväkotiviikkoa.

Kolmas lapsi meillä nyt eskarissa ja kyllä jokaisen kanssa on vapaapäiviä joskus pidetty. Lapselle vaan aika rankka pitkä viikko,usein hoitotunnit päälle, jolloin päivä on 7-16…Välillä onneksi lyhempiäkin päiviä. Ei ole eskariopet koskaan moittinu,vaan ollu sitä mieltä että lapsikin varmasti nauttii, ja asia ollu ihan ok.

Jyväskylässä ei ainakaan oo ollut hyväksyttyä pitää omia vapaapäiviä…

Jokainen vanhempi varmasti viettäisi mahdollisimman paljon aikaa lapsensa kanssa – ainakin itse yritän minimoida hoidossa oloajan – mutta töissä on käytävä ja vapaapäiviä on hyvin rajallinen määrä… Palkatonta ei viitsi kauheasti ottaa ja sitäkään ei edes välttämättä saa

Meillä Turussa vuonna 2012 eskarista vaadittiin, että lapsen on tultava joka päivä eskariopetukseen aamulla 8:00. Oli sitten vanhemmalla vapaa-päivä tai iltavuoro.
Viikottain iltavuorojeni vuoksi lapsen hoitopäivä venyi 8-21. Minusta tuo oli todella kohtuutonta, etenkin kun lapsi osasi laskea ja lukea. Oli sosiaalisesti lahjakas sekä osasi toimia ryhmässä, sekä noudatti sovittuja sääntöjä. Puki ja söi itsenäisesti. Eli ei tarvinnut tukea tai valmistautumista koulumaailmaan. Tällä hetkellä lähes kympin keskiarvo.
Enää en veisi lastani noin pitkiksi päiviksi eskariin. Ehdottaisin että tekisimme eskaritehtävöt yhdessä kotona.
Ainoa mikä tässä lohdutti, oli että eskarin toimiessa koulun tiloissa, lapsi vietiin iltahoitoon tuttuun läheiseen päiväkotiin, jossa oli vastassa aivan ihanat tutut hoitajat, ja ryhmäkoko iltaisin pieni. Monesti lapseni olikin viimeinen joka hoidosta haettiin, ja hänellä oli ollut omien sanojen mukaan kiva päivä. Ja lapsen suhde hoitajiin oli aidosti lämmin
Kiitos kaunis Stålarminkadun päiväkodin jo eläkkeellä oleville opettajille ihanista vuosista!

Just näin! Meillä aloitettiin kaksivuotisen eskarin kokeilussa mutta on nyt syksyllä vain 3 aamupäivää viikossa. Keväällä 4 ja sitten 6 vuotiaan 5. Mutta tosiaan, vain aamupäivät, ei tarvitse muuten hoitoa kun me vanhemmat voimme järkätä työmme niin että lapset saavat olla kotona.

Kasvatusalalaisena katson, että äiti tuntee kuusi vuotiaan tarpeet paremmin kuin yksikään ammattilainen. Toki päivhoitoaika on vahvistanut lapsen sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja, joista todennäköisesti kasvatuskeskusteluissa on arvioitu. Kuusivuotias on vielä pieni ja koti on paras lepopaikka lapselle mm. palautumisen vuoksi. Omassa työssä näen lapsia, joille kombo: päivähoito – eskari-iltapäihoito monine siirtymisineen, useiden sosiaalisten kontaktisuhteiden.. ym. on äärettömän rankka. Jopa kymmenen tuntia kodin ulkopuolella. Ei lapset ole kypsiä tälläiseen. Ois paljon sanottavaa… Vaan näin lyhyesti.

Hei!

Meillä aloitettiin myös kaksivuotinen eskari. Olen äitiyslomalla ja lapsellani olisi mahdollisuus vaikkapa 3-4 -päiväiseen eskariviikkoon, mutta päiväkodin johtaja ilmoitti, että kaksivuotinen eskari on velvoittava. Tuntuu harmilliselta, että näin pieni lapsi joutuu tekemään täyttä työviikkoa, heräämään jokainen aamu..

Meillä vapaa koskee lähinnä ettei mennä ap eikä ip toimintaan.
Eskarissa käydään 5 pv viikossa.
En ole ajatellut että sieltä sais olla pois kun kuuluu opivelvollisuuden piiriin.

Ottamatta kantaa siihen miten paljon kukakin vapaapäiviä ottaa niin kirjoituksesi sävy oli ikävän olettava. Vaikka oli mahdollisuus, emme pitäneet vapaapäiviä ja lapsi haettiin vasta puoli viiden jälkeen kotiin. Lapsi viihtyi erinomaisesti eikä koskaan vaikuttanut erityisen väsyneeltä. Nyt hän on jo koulussa, jonka jälkeen jää iltapäiväkerhoo. Joka päivä hän tulee iloisena kotiin ja kertoo miten ”tosi hyvä” päivä on ollut. Kyseessä kaiken lisäksi tuetun opetuksen piirissä oleva lievästi nepsylapsi.

Eskari toimintahan on vaan 4 tuntia päivässä 8-12. Moni vanhempi hakee lapsensa pois esikoulun jälkeen. Miksi et pitäisi pikku eskarilaista vaan aamun eskarissa ilman lisähoidon tarvetta. Ehkä exäsi tilanne on erilainen. Loppupäivähän on työssäkäyvien vanhempien lisähoidon tarve koska tuon ikäinen ei voi olla yksin kotona. Sama kuin iltapäiväkerho eka- ja tokaluokkalaisilla. Eskarin ohjeissa lukee että paikalla pitää olla kuten koulussa mutta meillekin eskarissa kerrottiin että vapaita saa ja voi pitää tarpeen mukaan. Kiva jos voit tehdä kivoja asioita lapsesi kanssa.

Tottakai lasteni isän tilanne on erilainen, hänhän käy kokoaikatyössä kodin ulkopuolella. 🙂 Lapseni käykin vain eskaripäivän ajan päiväkodissa niinä viikkoina kun on minun luonani. Silloin tällöin näistä päivistä pidetään lisäksi vapaata. 🙂

Kunhan huolehdit siitä, että lapsi oppii eskarin asiat ilman tukiopetusta, ei poissaolossa ole mitään ongelmaa.
Toisaalta ei se päiväkotipäivä sekään niin huono juttu ole, että sitä tarvitsisi erityisesti yrittää vältellä. Eli pidä pitkiä viikonloppuja, jos se teistä on kivaa ja lapsella ei ole pärjäämisongelmia eskarissa, mutta ei lapsi myöskään päiväkotipäivistä kärsi, jos siellä on.

Hei, kiitos kommentistasi, näin itsekin ajattelen, että kunhan lapsi oppii eskarin asiat, on kaikki hyvin!

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/esiopetus-lapsen-oikeutena

Faktaa opetushallituksen sivuilta:

”Huoltajan tulee ilmoittaa lapsensa esiopetukseen. Periaatteena on, että esiopetukseen ilmoitetut lapset osallistuvat esiopetukseen säännöllisesti, jotta esiopetukselle asetetut tavoitteet voivat toteutua.

Jos lapsi ei osallistu järjestettyyn esiopetukseen, tulee huoltajan huolehtia, että lapsi osallistuu muuhun esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan. Tämän toiminnan luonteesta ei ole säädöksissä tarkempia kuvauksia.”

Hei, kiitos faktasta ja linkistä! Aina oppii uutta! 🙂

Pieni oikaisu juttuun. Esiopetus ei kuulu oppivelvollisuuden piiriin, vaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.
Huoltajat voivat myös itse vastata lapsen esiopetuksesta vaikka koko esiopetusvuoden. Lapsen kotikunta ei valvo sitä, vaikka esiopetus lain mukaan on velvoittavaa.

Hei, kiitos oikaisusta, aina oppii uutta!

Juuri näin,niin kuin Anu kirjoitti.Eskari ei ole pakollinen.Ja täällä moni kirjoitellut,kuinka jää monesta paitsi jos on paljon pois ?? Ei kai yksi tai kaksi päivää viidestä eskaripäivästä vielä ole paljon pois ? Ei ole.

Lapsi, jolla on kaikki oppimisen taidot ja valmiudet kohdallaan voi hyvin pitää vapaapäiviä eskarista silloin tällöin. Eskarilaiselle on kavereiden kanssa oleminen todella tärkeää – jos on paljon pois, menee osa yhteisistä kokemuksista ja elämyksistä ohitse. Paljon poissaolevat lapset saattavat jäädä irrallisiksi kaverisuhteissa, sillä samat leikit eskarilaisilla saattavat kehittyä useampia päiviä. Eskarin tärkein oppimismuoto on kuitenkin leikki – siinä kehittyy kaikki mahdolliset taidot.

Hei! Kiitos kommentistasi, olen kanssasi täysin samaa mieltä. Meidän tilanteessamme lapsen tärkein ja merkityksellisin kaveripiiri löytyy esikoulun ulkopuolelta; sukulaislapsista sekä esimerkiksi joukkueharrastuksen parista. 🙂

Minusta on ehdottomasti tärkeää, että myös lapsi saa näitä ”ylimääräisiä” vapaapäiviä omasta ”työstään”. He kerkiävät kyllä tässä aamuherätysten hetkisessä oravanpyörässä elää vielä pitkän elämänsä. On hienoa, että olet sellainen äiti joka arvostaa tätä aikaa lapsensa kanssa, uskon että niin tekee myös lapsi. Tämä aika kun lapsi on vielä lapsi on niin ohikiitävä ja sitä ei enää koskaan saa takaisin. Joten ota vain vapaasti siitä kaikki irti nyt kun se on vielä mahdollista.

Olen kanssasi aivan samaa mieltä! <3 Kun vielä on mahdollisuus vuoden ajan välttää tätä oravanpyörää, niin sen lapselleni suon.

Eih ei näin! Eskari kuuluu oppivelvollisuuteen ja on koko ajan tärkeämpi osa koulupolkua. Olen itse ekaluokkalaisten kohdalla opettaessa lähes aina joutunut jättämään luokalleen nämä eskarin skippailijat, koska heidän osaaminen on yksinkertaisesti edelleen päiväkotitasoa eikä riitä ekalle luokalle.

Teet todella paljon nyt hallaa lapsellesi tuolla ja hän tulee olemaan aivan pihalla ekan luokan samaan aikaan kun muut osaavat kaiken. Suosittelen nyt sinuna laittamaan lapsesi käymään eskarin uudestaan ellei eskariope häntä laitakin lasta pakolla kertaamaan eskaria..

Esiopetus on opetusvelvollisuuden piirissä joten jos extra vapaapäiviä haluat viettää, jotka minun mielestä enemmän kuin ok niin viethän lapsen eskariin ja haet hänet sitten kun eskari loppuu ja lopun päivän sitten se vapaapäivä!

Ihan ei kyllä onneksi mene näin että jätetään luokalle ja muuta 😀

Jokainen lapsi on yksilö. <3 Omalla lapsellani on erinomaiset valmiudet aloittaa koulutaival. Hän on ikäistään nopeammin kehittynyt ja tulee pärjäämään ekaluokalla varmasti. 🙂 Aika erikoisia ja rajuja päätelmiä henkilöltä, joka ei ole lastani koskaan tavannut. 😀

Apua, voiko tämän viestin kirjoittaja olla oikeasti ekaluokan opettaja?
Ekaluokkalaisilla on koulupolku aivan alussa ja tasoerot ovat todella suuria huolimatta siitä, onko koulutulokas käynyt ahkerasti eskaria vai ei. Vanhempi tuntee varmasti oman lapsensa, tästä opesta tuli todella kylmä fiilis. Ei kukaan osaa ekalla luokalla kaikkea.

Toivottavasti kukaan eskari-ikään asti kotona hoidettu lapsi ei ole ”vain” kotona, vaan osallistuu päiväkerhoon. Meidän esikoinen aloittaa päiväkotitaipaleen vasta esikoulussa, mutta sitä ennen on käynyt päiväkerhossa jo neljä vuotta. Kerho on oiva paikka opetella kaveritaitoja ja ryhmässä toimimista, joten olen eri mieltä siitä, että näiden taitojen harjoittelu eskarissa olisi erityisen tärkeää juuri kotona hoidetuille lapsille.

Niin, toivotaan, että kotihoidetuilla lapsilla on myös ollut mahdollisuuksia omanikäiseen seuraan. Nyt korona-aikana tämä ei ole itsestäänselvyys, kun monet kerhot ja avoimet päiväkodit olivat pitkään kiinni.

Näköjään vain yksi kommentoija tiesi ettei eskari ole pakollinen.

Niin, eskari on siis velvoittavaa eli esiopetuksen voi huoltaja järjestää myös muilla tavoin. Eikä kukaan kysele miten sen järjestää.
Eskarista voi olla poissa, kohteliasta on toki ilmoittaa. Meillä ei tarvitse anoa vapaata, ilmoitus riittää ja syytäkään ei tarvitse sanoa. Olen huoltajille sanonut että he tuntevat parhaiten lapsensa ja tarpeen ylimääräiselle vapaalle.

Minunkin lapsille oli päiväkodin pitkät päivät raskaita, joten jos joku koululainen tai aikuinen oli kotona kipeänä, etätöissä tai karanteenissa sai päiväkotilainenkin jäädä kotiin. Meille ei myöskään valitettu siitä vaikka joskus kävikin mielessä että olisivatko poissaolot ongelma. Oletin kuitenkin että olisivat paremminkin tyytyväisiä koska oli koronavuosi ja henkilökuntavajettakin välillä kun opettajat olivat eristyksessä tai karanteenissa. Lisäksi vein lapsen usein vasta sisälle klo kymmenen kun itse lähdin töihin ja aamupiiri alkoi vaikka esiopetus alkaa periaatteessa klo 9.00.

Näinhän se on, että lapsen poissaolo voi myös helpottaa päiväkodin ylityöllistetyn henkilökunnan työmäärää. Itseä joskus hirvitti viedä neljävuotias päiväkotiin, kun näin jo ovella kuinka kädet täynnä ryhmän aikuinen aamupuuroa jaellessaan ja yksin kymmenestä lapsesta huolehtiessaan oli. Lapseni ryhmän henkilökunnassa oli tuolloin aina vajausta, eikä sijaista ilmeisesti saatu kovin usein.

Mummona toimin kuin kirjoittaja. Kuitenkin vähän eri syystä.

Tytön tarhapäivät alkavat klo 8 ja haetaan ennen klo 15. Mummo hakee 14.30 äiti vähän myöhemmin tullessaan töistä.

Vapaa päiviä vietellään ajoittain. Eskari ei vielä ole alkanut. Tyttö odotti viskaria, halusi mennä toimintaan mukaan jo 3-4 vanhana. Ryhmään ei päässyt, hänelle luvattiin viskariin pääsy kun on 5 v. Nyt viskaria ei kuitenkaan järjestetä. Ryhmä on viskari toimintaan sopimaton.

Siksi tyttö jää mummon kanssa viettämään viskarieskaria, tytön toiveesta. Teemme tehtäviä kirjallisena, peleissä, piirtäen, lukien, ulkoillen ja samalla oppien eri asioita, puita, kasveja, eläimiä. Mietimme toimia viskarin kautta, joka antaa tytölle sen, mitä tarha ei nyt pystynytkään antamaan.

Meillä näin päin 🙂

Hei! Ikävää, että tarha on ilmeisesti ollut teille hieman pettymys? :/ Kiva kuitenkin kuulla, että olette saaneet tytön kuviot tosi kivasti järjestymään. Tapoja on monia ja kaikille perheille sopii erilaiset tavat.

Hei, teen vuorotyötä joten joka viikolle osuu myös arkivapaa/-vapaita. Eskarilainen on lähes viikottain kotona yhden päivän. Viihtyy päiväkodissa mutta jää enemmän kuin mielellään kotiinkin mikäli äiti ja siskokin jäävät. Eskariopet eivät ole moittineet, joten näin ajattelimme jatkaakin. Koulun alettua lapsen arkivapaat eivät enää onnistu, joten tottakai kevennetään viikkoja nyt kun se on vielä mahdollista.

Ihanaa, että teidänkin onnistuu pitää lähes viikoittain vapaapäivä eskarista. Yhteinen aika lasten kanssa on niin tärkeää ja vuorotyöläiselle joskus vaikea järjestää.

Meillä samoin kuten yllä, lapsi joka päivä lähtee innoissaan eskariin ja on arkisin 7-8h päivän päiväkodilla. Iltaisin on pääsääntöisesti virkeä ja hyväntuulinen. Kerran ilmoitin eskariin aamulla tekstarilla, että lapsi on pois, koska vaikutti illalla niin väsyneeltä että oli parempi antaa nukkua. Vielä kun etätyösuositus on mahdollistanut oman kotonaolon, niin en pidä huonona asiana että hyödynnän lapsen mahdollisuutta olla silloin tällöin pois. Esim 1-2x/kk voisin hyvin pitää lasta kotona koko päivän ja välillä hakea oman lounastauon aikana klo 12.30. Jos lapsi vaikuttaa virkeältä ja hyväntuuliselta, en pidä tarpeellisena olla pois eskarista ilman syytä. Eli lapsen tarpeita kuunnellen.

Minusta eskarissa ei menetä mitään, jos silloin tällöin vapaan pitää. Varsinkin, jos eskari tarhan yhteydessä.

Tarhassa sitä eskaria kaiken muun rutiinin ohella, suht vähän. Eri asia eskari joka koulun yhteydessä.

Koulua ennen kaveritaidot, kynäharjoitukset, pettymyksen sieto tärkeitä harjoitella ja niitä oppii, vaikka välillä huilaisikin kotona.

Mikä ihme meitä ihmisiö vaivaa, luullaan että päivähoito on jotain erityisen laadukasta. Ei se ole, se on hyvin pitkälti rutiinia jossa monesti liiankin vähän aikuisia.
Sanon tämän äitinä, jolla omakin eskari-ikää lähestyvä lapsi ja hyvä päiväkotikokemus.
Olen myös koulussa töissä alkuopetuksessa, joten siitäkin kokemusta.

Minusta Eve voit reilusti kysyä päiväkodin mielipidettä ja jos hw ei näe asiassa ongelmaa, jatkaa samaan tyyliin. Tämä ainutlaatuinen elämänkokemus vielä ennen koulua. Senni

Hei, kiitos kommentistasi! Olen monelta osin täysin samaa mieltä. Varhaiskasvatus ei aina ole laadukasta, eikä se ole näyttäytynyt kovin laadukkaana aina omien lasteni kohdalla. Ryhmät ovat olleet ylisuuria, henkilökunta sairauslomalla ilman sijaisia ja ryhmissä on ollut erityislapsia, jotka ovat pelottaneet omaa lastani ja vieneet ison osan sen ryhmän mahdollisesti ainoan aikuisen ajasta. Näin päivähoito on ja esiopetus ovat pahimmillaan minulle vanhempana välillä näyttäytynyt. Syyt ovat luonnollisesti paljon syvemmällä kuin henkilökunnassa itsessään. Joskus tuntuu, että lapsen vapaapäivä, voi olla avuksi henkilökunnalle.

Toisille eskari on raskasta, toisille ei ja on viisautta kuunnella omaa lastaan. Sitä sanotaan, että vanhempi on yleensä oman lapsensa paras asiantuntija. Teen itse työtä, jossa käyn mm. eskarissa tarkkailemassa ryhmiä, teen lasten kanssa pieniä tehtäviä, arvioin kehitystä jne. Monta kertaa onkin käynyt niin, että ryhmästä jää pari lasta testaamatta tai näkemättä, kun onkin päätetty pitää pitkä viikonloppu tai vapaata ja omat päivät tuohon ryhmään ovat olleet juuri maanantai ja perjantai. Eskari on jo pitkälle mietittyä opetusta ja toivonkin, että myös sitä kunnioitettaisiin. Minä joustan mielelläni, niin myös päiväkodit, mutta muutaman tunnin varoitusajoilla se ei enää onnistu. Eli vapaapäiville peukku, mutta ei aamuiselle tai perjantain iltapäivän ilmoitukselle.

Ihanasti sanottu sinulta: ”on viisautta kuunnella omaa lastaan.” Tässä oikeastaan kiteytyy oma kasvatusfilosofiani. Ja tuohon ennakointiin liittyen, pyrin aina ennakoimaan vapaapäivät mahdollisimman pitkälle! Arvostan suuresti esiopetusta ja pyrin hyvään yhteistyöhön päiväkodin kanssa. Tärkeä huomio sinulta!

Eskarista on hyvä pitää vapaata, jos kokee lapsen sitä tarvitsevan. Päivähoito on lapselle todella raskasta ja on tärkeää herkästi kuunnella lapsen tarpeita. Koulusta ei taas sovi niin hövelisti pitää vapaita, joten on tärkeä tukea lapsen jaksamista eskarivuoden aikana. Hyvä te vanhemmat, jotka kuuntelette yksilöllisesti lapsen tarpeita ja vastaatte niihin! Tää on tietty vain yhden vakaopen mielipide.

Meillä aikaan alaluokan opettaja vanhempainillassa sanoi, että kyllä koulustakin voi välillä jäädä kotiin ja viettää perhepäivää. Että joskus se voi olla paljon tärkeämpää kuin koulussa olo.

Vakaope on varmasti perehtynyt myös esiopetussuunnitelman perusteisiin ja ymmärtää näin ammatillisesti tämän pohjalta esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen välisen eron ja esiopetuksen velvoittavan luonteen.

Meillä kakkosluokkalainen halusi olla mahdollisimman pitkään aina eskarissa kun sitä kävi. Toivoi aina myöhään hakua ja kiukutteli jos ”liian aikaisin” haettiin. Kotona kyllä olisi ollut virikkeitä. Eskarissa vain oli kavereita joiden kanssa leikkiä, ja aivan ihanat aikuiset jotka aidosti välitti lapsestani. Meillä vieläkin on kaipaus päiväkodin väkeä kohtaan, koronan vuoksi ei olla voitu vierailla eskarin päätyttyä. Nuorempana kyllä pidimme päivät lyhyenä jos oli mahdollista, ei ollu kaverisuhteet niin tärkeitä vielä silloin.

Meillä ei ole eskaripakkoa. Voi siis olla ”kotieskarissa”. Ei myöskään ole ilmoitusvelvollisuutta sellaisesta ratkaisusta, vaikka toki se on suotavaa. Eikä kotieskaria tarvitse ”tenttiä”. Aiheesta oli artikkeli Lapsen maailma lehdessä ( lastensuojelun keskusliiton lehti) pari vuotta sitten, kun eräs vanhempi piti saamenkielistä kotieskaria Helsingissä.

Fiksut vanhemmat ja varhaiskasvattajat tekevät yhteistyötä ja miettivät yhdessä kunkin lapsen parasta. Ilmeisesti nämä ”pakko” ja ”velvollisuus” puheet johtuvat niistä vanhemmista, jotka eivät muuten piittaisi mistään. On hienoa ja erittäin tärkeää viettää. aikaa oman lapsen kanssa, kun siihen on mahdollisuus.

Hei, kiitos kommentistasi ja asian selvennyksestä! Täytyy vilkaista tuo artikkeli. 🙂

Hei, kiitos mielipiteestäsi! Näin olen itsekin järkeillyt ja pyrkinyt lapsiani kuuntelemaan. Mukava kuulla vakaopen mielipide!

Hei ! Aivan mahtavaa että pidätte vapaata.Kyllä lapsi kerkeää vielä elämässä nousemaan aamuisin ja suorittamaan koulunsa.Ja Hei,kannattaa tarkistaa laki oppivelvollisuudesta eskarissa ! Se ei ole pakollinen.Toki omakin kokemus on,että aamuisin ei enää päätetään,pidettäisikö sittenkin vapaata.Seursavan viikon vapaat päätetään mielellään viimeistään viikonloppuna ja ilmoitetaan heti.Niistä pidetään sitten kiinni.Hienoa,että löytyy vielä äitejä jotka haluavat olla lastensa kanssa ja luovat siihen mahdollisuuden.

Hei! Outoa että eri kaupungeissa on näin vaihtelevaa käytäntöä. Niinkuin sanoitkin, että esikoulu kuuluu oppivelvollisuuden piiriin. Meidän kunnassa esikoulun poissaoloihin pätee samat säännöt kun kouluun. Poissaolo täytyy erikseen anoa kirjallisesti. Kolme päivää saa olla opettajan luvalla, neljästä päivästä eteenpäin täytyy anoa päiväkodin johtajalta. Vuorohoidossa tietysti lapsella saattaa olla vapaata arkena, jos viikonloppuna hoitoa. Meillä ei voi siis ilmoittaa vaan aamulla, että ”hei me pidetään vapaapäivä tänään”. Niin kun ei voi koulussakaan. Tämän linjan ymmärrän kyllä, mutta taas toisaalta kuusi vuotiaalla on vielä elämä aikaa tehdä viisipäiväistä ”työviikkoa”.

Kun poikani oli eskari-iässä oli se juuri tullut velvoittavaksi, mutta huom. kaikille:se ei silti kuulu oppivelvollisuuteen. Koska tein vuorotyötä pidin silloin tällöin hänet kotona. Siihen eskarissa suhtauduttiin kyllä positiivisesti eikä koskaan annettu palautetta asiasta mutta silti lastentarhanopettajaa se tuntui jotenkin kaihertavan. Poikani oli ollut ennen eskaria jo muutaman vuoden pv-kodissa ( sielläkin vapaapäiviä ainakin yksi viikossa) ja hänellä oli ainapaljon kavereita. Hän oppi 3,5 vuotiaana lukemaan ja sitä myöten tuli nopeasti laskutaito ja koin ettei hänelle ollut haittaa ylimääräisistä vapaapäivistä. Ajattelin silloin että niitä pakollisia koulunkäyntivuosia on edessä riittämiin. Ihana kun lapsi voi ottaa rauhassa vapaapäiviä läheisen kanssa ❤️ Nyt hän on tasapainoinen nuori akuinen ja ihanasti kavereita ympärillä🥰

Hei!

Meidän kunnassamme on käytäntönä myös se, että vapaat anotaan kirjallisesti. Sisaruksen sairastaessa eskarilainen menee päiväkotiinsa neljäksi eskaritunniksi. Maksuton esiopetus on etu mutta myös ns. velvoite, vaikka lapsen kohdalla asia ei niin yksoikoinen olekaan.

Ei olla pois paitsi kipeänä. Perjantaisin eskarilaisella on rennompi ”leikkipäivä”, niin sen saattaisin pitää kotona pienelläkin kynnyksellä. Meillä tosin tyttö ei vaikutakaan siltä, että tarvitsisi poissaoloja. Toki eri asia on toimintatapanne, meillä päiväkoti ainakin edellyttää, että poissaoloista ilmoitetaan viikkoa etukäteen. Eskarilainen on kuitenkin pian jo koulussa, niin mielestäni ei anna hyvää esimerkkiä, että yhtäkkiä aamulla päätetäänkin laittaa tekstari koska tuntuu siltä ettei eskariin halua mennä. Suunnittelisin mielummin poissaolot etukäteen ja ilmoittaisin ajoissa päiväkotiin niin tietävät varautua ja oppii eskarilainenkin siihen, ettei oppivelvollisuudesta voi vaan yhtäkkiä päättää jäädä pois.

Ei meillä Suomessa kuitenkaan ole koulupakkoa (tai esikoulupakkoa), eli eskarista poissaolot eivät suoraan tarkoita oppivelvollisuuden laiminlyöntiä.

Meillä pidetään kanssa usein vapaapäiviä eskarista, jos siihen vain on mahdollisuus. Ajattelen itse, että 5-6 vuotiaille tärkeämpää on saada viettää vanhemman kanssa kiireetöntä aikaa yhdessä. Koulumaailmassa lapsi saa sitten olla kyllä ihan riittävän pitkään.

Ihanaa, että joku vanhempi vielä ymmärtää vapaa-ajan ja palautumisen tärkeyden lapsella! Päiväkotipäivä on lapselle yhtä rankka kuin aikuiselle työpäivä. Nykyään on niin paljon perheitä, jotka pitävät jo 1- tai 2-vuotiaan kokoaikaisessa hoidossa ilman kesä/talvilomia vaikka itse ovat (vauvan kanssa) kotona.

No ei meillä kyllä noin usein oltu pois vaikka välillä pidettiin ylimääräisiä vapaapäiviä. Mutta esikoinen olikin vain puoli päivää eskarissa, eikä iltapäivätoiminnassa lainkaan. Seuraavat olivat sitten jo iltapäivätoiminnassakin, koska tykkäsivät olla kavereiden kanssa.
Mutta meillä on sallittu ”mental health day” myös koulusta jos lapsi on ylikuormittunut. Tekee tehtävät mutta koulun meluisuus on raskas kestää.

Hei, kiitos kommentistasi! Näin olen itse pyrkinyt toimimaan.
Perheiden tilanteet ovat aina niin yksilöllisiä että ulkopuolelta on mahdoton arvioida kenellä on todellinen tarve hoidolle ja kenellä ei. Joskus kieltämättä olen itsekin ihmetellyt kuinka 2v on päiväkodissa pitkää päivää sisaruksen ollessa kotihoidossa. Olen ajatellut asiaa siitä näkökulmasta, että joidenkin lasten voi olla parempi siellä hoidossa, kuin vaikkapa huonosti voivan vanhemman kanssa kotona.

Ei olla poissa kun kipeänä. Joku yksittäinen päivä voi olla, että lähdetään pe vaikka reissuun, mutta tyyliin kerran vuodessa. Oppivelvollisuus on oppivelvollisuus ja eskarikin siihen kuuluu niin sen mukaan mennään meillä.

Itse ajattelen, että vapaata voi pitää niin kauan kun siihen on mahdollisuus. Koulu on mielestäni sitten eri asia ja sieltä voi olla pois vain esimerkkisi kaltaisissa tilanteissa.

Meillä pidetään kanssa usein vapaapäiviä eskarista, jos siihen vain on mahdollisuus. Ajattelen itse, että 5-6 vuotiaille tärkeämpää on saada viettää vanhemman kanssa kiireetöntä aikaa yhdessä. Koulumaailmassa lapsi saa sitten olla kyllä ihan riittävän pitkään.

Näin ajattelen myös minä! Koulussa ehtii sitten kyllä viettää aikaa ihan riittämiin. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X