eveliina matilda - Banneri

Lapsoset lähtivät meiltä eilen ja nyt kodissamme eletään jälleen viikon verran ihan vain aikuisten elämää. Pakkauduimme perjantaiaamuna koko perhe samaan autoon ja lähdimme kiireellä kohti tyttäreni koulua. Tytär ehti kouluun juuri sopivasti ennen kellojen soittoa ja otimme seuraavaksi suunnan kohti kuopuksen päiväkotia.

Yllättäen huomasin, että eväsleipäni oli lähtötohinoissa unohtunut kotiin. Minä ja Pepe olimme aikeissa ajaa päiväkodin jälkeen Helsinkiin, enkä olisi pystynyt matkantekoon ilman aamiaista. Kurvasimme takaisin kotikadulle ja Pepe lähti hakemaan leipää, jonka Kokkeli oli poissa ollessamme ehtinyt syödä suihinsa. Pepe täytti minulle uuden sämpylän ja samalla todennäköisesti pelasti aamumme nälkäkiukulta.

Seuraavaksi pudotimme pienemmän päiväkotiin ja pääsimme itse matkantekoon. Pepellä on syksyn aikana ollut asiakkaana helsinkiläisiä, joiden kotiin hän on valmistanut kalusteita sekä tehnyt remonttia. Meidän matkamme tarkoituksena oli käydä viimeistelemässä työmaa ja viettää ajomatkalla vähiin jäänyttä yhteistä aikaa.

Lasten kodin vaihtuminen päiväkodin ja koulun kautta mahdollistivat sen, että pystyimme molemmat lähtemään työreissulle. Koululainen tosin soitti koulupäivänsä jälkeen minulle Helsinkiin, että hänen bussikorttinsa on jäänyt meidän kotiin, eikä hän pääse nyt isän luokse millään. Tästä onneksi selvittiin tukiverkkojen avulla ja lopulta tytär pääsi kotiutumisen sijasta ruokailemaan ravintolaan.

Muuten pieni työmatkamme sujui tosi kivasti. Minä ajoin molempiin suuntiin, niin Pepe pystyi matkalla tekemään iPadillä yrityksen toimistotöitä. Paperitöiden ohessa ehdimme pysähdellä kahvittelemaan ja keskustelemaan. Pepe on taas tehnyt niin paljon töitä, että yritämme käyttää hyödyksi kaikki mahdollisuudet yhdessäoloon.

Pelkkä muutaman tunnin mittainen paikkakunnanvaihdos piristi mieltä ja pohdimme, että vielä ennen joulua olisi ihana tehdä jokin yhteinen reissu. Joko koko perheen kesken tai sitten niin, että matkaamme Pepen kanssa kahdestaan. Nyt kun korona-tilanne on huonontunut, reissuun lähtö hieman mietityttää. Toisaalta taas kun vaakakupissa on hyvinvointi ja jaksaminen, niin tulee sellainen olo, että kyllä yhden reissun lähialueelle voi tehdä. Pepen on vaikea saada ajatukset pois töistä, ellei hän vaihda maisemaa ihan kokonaan. Kotona remontin keskellä rentoutuminen on tällä hetkellä tosi haastavaa ja Pepen työpäivät ovat koko syksyn ajan  venyneet aamu kahdeksasta aina jonnekin keskiyön tietämille. Töitä hän tekee viikon jokaisena päivänä, ellei viikonloppuina ole jotain tärkeää menoa.

Perjantai-iltamme sujui keittiön remontin parissa. Naapuri oli auttamassa ja keittiön kattoon saatiin ensimmäinen gyproc-levy paikoilleen. Remppainto kuitenkin lässähti aika nopeasti, kun oikeat työkalut olivat levällään pitkin asiakkaiden työmaita. Pepe lopetti keittiön parissa ilta yhdeksältä ja loppuillan makoilimme uudessa super mukavalla parisängyllämme, katselimme telkkarista nostalgisia musiikkivideoita ja söimme kotiin tilattua pizzaa.

Tänään lauantaina Pepe jatkoi remontin parissa, kun taas minun päiväni sujui töissä. Alkavalle illalle olemme suunnitelleet yhteistä tekemistä, kuten naapurin luona kyläilyä ja mahdollisesti kortteliravintolassa vierailua. Ennen kotoa lähtöä aion tehdä itselleni kasvohoidon naamioineen ja korkata pitkään jääkaapissa jemmaamani lagerin. Ihanaa ja rentouttavaa lauantai-iltaa Teillekin kaikille!

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X