eveliina matilda - Banneri

Joulukalenterista on jo avattu kymmenen luukkua ja minä sain vasta nyt koottu meidän marraskuun arkikuvat yhteen! Joulukuu on ollut täynnä vilskettä ja nyt onkin hyvä pysähtyä vielä hetkeksi meidän perheen viime kuukauden kuulumisiin ja kuviin.

Laatuaikaa lasten kanssa

Myös marraskuu piti sisällään paljon hyviä yhteisiä hetkiä lasten kanssa. Kun lapset ovat meillä vain joka toinen viikko, tulee yhdessäoloon panostettu paljon. Minulla kun on aina viikko aikaa miettiä mitä ihanaa teemme yhdessä kun taas tapaamme.

Viime kuussa leivottiin meidän lasten ja siskon lasten kanssa ekat joulutortut.

Rakas kummipoika on innokas leipuri.

Äidin ja pojan ihana hetki yhdessä, sängyssä pötkötellen. <3

Juhlia

Marraskuussa juhlittiin meidän ihanan esikoisen syntymäpäivää! Sankari halusi juhlia halloween-teemalla, joten lavastimme juhlapaikasta vanhan teurastamon ja käskimme vieraiden pukea ylleen jotain pelottavaa. Syntymäpäivien lisäksi marraskuussa juhlittiin tietysti isänpäivänä meidän bonus-isää Pepeä.

Tyttäreni oli tehnyt ihanan minikortin tikku-ukkoineen.

Meidän perheen pojat pukeutuivat halloween-synttäreille teurastajiksi.

Yhteisiä hetkiä siskojen ja äidin kanssa

Marraskuusta jäi mieleen monta hyvää hetkeä siskojen ja oman äitini kanssa.

Aloitimme marraskuun ruokailemalla siskojeni kanssa Rossossa. Söimme kermaista lohikeittoa, valkosipulileipää ja antipastoja.

Pikkuinen Pipu (isoveljen hänelle antama nimi) oli mukana ravintolassa.

Kävelimme siskoni kanssa Portsan kyljessä olevalle Kakolan kalliolle ihastelemaan kaupunkia.

Kahvihetki lapsuudenkodissamme mukkilassa.

Tässä juodaan teetä äidin ja siskon kanssa M-Bakeryn kahvilassa.

Nappasin selfien itsestäni matkalla siskon luokse. Ostettiin molemmat kuvassa näkyvät hiuspannat ja aina kun molemmille sattuu pannat samaa aikaa päähän, Allu sanoo minulle ”Eugenie” ja minä vastaan ”Beatrice”.

Marraskuussa on myös siirrelty huonekaluja! Me ostettiin Pepen kanssa uusi sänky ja vanhan sekä uuden sängyn siirtely koitui minun ja siskoni tehtäväksi. Tässä on lopputulos tuskallisesta uuden sängyn autoon pakkaamisesta. Sängyn lisäksi siirsimme Alisan kotiin jättimäisen taulun ja ruokailutuolit. Meiltä taas kiertoon lähti nojatuoli.

Huippuhyvää ruokaa

Meillä ei ollut koko marraskuun aikana kotonamme keittiötä käytössä, joten hyvää ruokaa tuli nautittu ravintoloissa ja tuttavilla. Muutamaan otteeseen Pepen äiti ja oma äitini toi meille kotiin ruokaa, jota sitten lämmittelimme olohuoneeseen siirretyssä mikrossa.

Herkuttelimme mukkilassa isäni metsästämällä kauriilla.

Alkupalana söimme metsäsienikeittoa.

Työntekoa

Juhlan vastapainoksi teimme marraskuussa paljon töitä. Etenkin Pepellä oli hyvin kiire monen asiakkaan tilauksen kanssa, kun asiakkaat haluavat kotien remontit ja kalusteet valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Itse sijaistin kahdessa eri työpaikassa ja yritin parhaani mukana auttaa Pepen yrityksessä niissä asioissa joihin minulta löytyy osaamista.

Kävimme Pepen kanssa työkeikalla Helsingissä. Tässä Pepe asentaa maalaamiaan keittiön kaapinovia paikoilleen.

Loppuun vielä yksi peiliselfie!

 

Kommentit (4)

Moikka, seuraan kaikkia blogeja bloglovinissa ja suakin haluaisin, niin muistaisin aina lukea postaukset! Löysin sut sieltä mutta syöte ei oo päivittynyt hetkeen…? Olisko mahdollista saada blogi päivittymään sinne

Iltaa!
Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

❥ Iloista jouluarkea!❣

https://jasukuvaa.blogspot.com/

Hei! Kiitos kivasta haasteesta, vastattu! Ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

Hei! Olen yrittänyt monesti saada tuota Bloglovinia toimimaan, mutta valitettavasti en ole millään onnistunut siinä. En tiedä mikä siinä oikein on kun blogi ei sinne päivity… Yritän taas uudelleen!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X