eveliina matilda - Banneri

Raha-asiat ovat taas hyvin pinnalla elämässäni, sillä tuloni muuttuivat uuden työpaikan myötä. Saan nyt kuukausipalkkaa, joka on suomalaisten mediaanipalkkaa pienempi, mutta minulle itselleni suurin kiinteä kuukausipalkka, mitä olen milloinkaan tienannut.

Palkan suuruuden ohella olen hämmentynyt siitä, että palkka pysyy samanlaisena jatkossakin tai se ei hyvin todennäköisesti tule ainakaan laskemaan. On rauhoittavaa tietää, että tämän verran minä tulen saamaan ensi kuussa ja niin pitkään kuin vain jatkan tässä työssä.

”Opiskelu on suomalaiselle naiselle tehokkain tapa nostaa omaa elintasoaan”

Opiskelun aikaisten osa-aikatöiden, 0-tuntisopimusten, sijaisuuksien ja freelancerin hommien varassa eläessä tuntui toisinaan hullulta, että irtisanouduin kokoaikaisesta päivätyöstä opiskellakseni. Joku kuitenkin kirjoitti Facebookin vaurastumis-ryhmässä, että opiskelu on suomalaiselle naiselle tehokkain tapa nostaa omaa elintasoaan ja niinhän minullekin nyt loppujen lopuksi kävi.

Palkan kasvu edellytti työpaikan vaihtoa, mutta ilman opiskelua en todennäköisesti olisi päässyt kiinni näin paljon paremmin palkattuun työhön. Laskin, että nykyinen 2580 euron bruttopalkkani on jopa 830 euroa suurempi kuin opintojani edeltävä 1750 euron bruttopalkka.

Nykyinen palkkani ei ehkä monesta kuulosta päätä huimaavalta, mutta koska menoni on suhteutettu huomattavasti pienempiin tuloihin, jää minulle pakollisten menojen jälkeen runsaasti rahaa käyttööni. Tilanteessani reilun kahden vuoden opinnot ja niiden aikainen taloudellisen epävarmuuden sietäminen johtivat tuntuvaan harppaukseen palkkatuloissa.

Minulla on aina ollut rohkeutta ottaa riskejä – myös niitä taloudellisia

Suurimpia riskinottojani mainitakseni perustin perheen ilman, että minulla oli valmista ammatillista koulutusta, ostin vanhan omakotitalon 19-vuotiaana ja myöhemmin ostin yksinäni (tai siis kahden lapsen kanssa) osakkeen 120-vuotiaasta puutalosta, minkä jälkeen irtisanouduin työstäni ja jättäydyin asuntolaina niskassani opiskelemaan opintotuen varassa.

Rohkeuteni tehdä tällaisia taloudellisia siirtoja johtunee pitkälti lapsuuden kotioloistani sekä käytettävissäni olevista tukiverkoista. Olen saanut kasvaa ympäristössä, joka on ollut suopea kokeiluille ja minulle on jo pienestä asti muodostunut sellainen mielikuva, että elämä kyllä kantaa ja asiat järjestyvät aina. En ole oikein osannut edes pelätä pahinta, mutta kun se pahin sitten kerran tapahtui, niin nyt tiedän selvinneeni siitäkin. Tuntuu, että olen saavuttanut taloudellisesti tilanteen, jota pidän näin 27-vuotiaalle hyvin ihanteellisena.

Ymmärrän, että kaikille taloudellisten riskien tai muidenkaan riskien ottaminen elämässä ei ole niin helppoa. Kannustan silti kaikkia paremmasta työelämästä tai tulotasosta haaveilevia heittäytymään ja opiskelemaan. Vaikka elämäntilanteet ovat erilaisia, Suomi on tukijärjestelmänsä vuoksi parhaimpia paikkoja edistää omaa koulutustaan ja sen myötä vaurastumistaan.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X