eveliina matilda - Banneri

Saimme Pepen kanssa eräänä sunnuntaipäivänä idean rakentaa meidän Koke-koiralle uuden pedin. Kokkeli kun ei ole tervetullut sänkyyn tai sohvalle, mutta hän niin mielellään viettäisi aikaa meidän ihmisten kanssa samalla tasolla.

Hukkapätkiä tammesta.

Löysimme verstaalta eräästä rimaseinästä ylijääneitä hukkapaloja, jotka toimivat juuri täydellisesti uuteen tarkoitukseensa. Lähdimme kivan näköisten tammipätkien perusteella tekemään sängylle piirustuksia. Minä olin oikeastaan piirtänyt jo kotona yhdet kuvat, mutta Pepe totesi ne käyttökelvottomiksi. Mulla riittää aina mahtavia ideoita mitä voisimme työstää puusta, mutta kun yritän saada ideani paperille, meinaamme aina kuolla nauruun. Esimerkiksi yksikään suunnittelemani design-tuoli ei olisi käytännössä ollut istuttava… Huonekalujen suunnittelu mittasuhteineen on yllättävän vaikeaa!

Aloitimme koiranpedin rakentamisen pätkimällä puut piirustusten mukaan oikean kokoiseksi ja testailemalla sitten sängyn mittasuhteita. Sängyn tuli olla mahdollisimman kapea, ettei se vie liikaa tilaa makuuhuoneestamme, mutta tarpeeksi suuri, että koira mahtuisi siihen mukavasti pötköttelemään.

Koke odottelee, että peti valmistuu.

Oikean kokoisiksi sahatut pätkät piti oikeastaan enää vain ruuvailla ja liimailla yhteen oikeassa järjestyksessä. Näinkin yksinkertaisen työn kohdalla hyvä suunnittelu oli tosi tärkeää. Lennosta säveltäen mittasuhteet lähtevät äkkiä muuttumaan tai jostain kohdasta tuleekin hassun näköinen.

Pohjaksi verstaan perukoilta löytyi mdf-levyä, joka sirkkelöitiin oikean kokoiseksi.

Päätettiin pistää sänkyyn porras meidän koira-vanhukselle.

On ihan parasta olla parisuhteessa tällaisen monitoimimiehen kanssa, joka toteuttaa kaikki mun ideat kodin täydellisestä remontoinnista koiranpetiin. Meillä oli taas tosi kiva yhteinen päivä verstaalla ja suhteemme perustuukin pitkälti yhteiseen tekemiseen. En itse ole kovin taitava käsistäni, mutta nautin uuden luomisesta. Etenkin silloin, kun työparina on mun rakas Pepe.

Me vähän oiottiin tämän kalusteen viimeistelyssä. Pepe hioi suurimmat tikut, mutta ei öljytty sänkyä, koska Kokkkeli halusi päästä testaamana petiä vielä saman päivän aikana. Ajateltiin öljytä peti tuossa kotipihalla samalla kun öljytään meidän terassilaudat ennen kesää.

Valmis koiranpeti ja ensimmäinen testikäyttö.


Käyttäjä ei ehkä näytä kuvissa kovin tyytyväiseltä, mutta sänky on ihan huippu! Nyt koiraa voi silitellä samalla kun me makoillaan sängyllä, eikä haukku jää yksin lattian rajaan makoilemaan. Päivisin sängyn taas voi siirtää ikkunan viereen, niin koira voi sängyltä seurailla pihan tapahtumia. Koiranpeti jäi tarkoituksella meidän omaa sänkyä matalammalle, että koira ei salaa yrittäisi hivuttautua ihmisten sänkyyn. Tämä on kyllä loistava kompromissi kun haluaa koiralta läheisyyttä, mutta ei halua nukkua koirankarvoissa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X