Huhtikuu alkoi hieman harmillisissa merkeissä

Hyvää huhtikuuta ja maanantaita kaikille! Uusi kevätkuukausi ja uusi viikko ovat aluillaan, mutta minä olen väsyneempi kuin pitkään aikaan. Uudesta työstä palautuminen ottaa oman aikansa ja kun normaalisti viikonloppuisin lataudun ja nukun hyvät yöunet, meni viime viikonloppuni pahoista niskavaivoista kärsien.

Minulla on toisen lapaluuni alla muutaman vuoden takainen vamma, joka välillä aktivoituu kummallisissa tilanteissa. Joku pieni liike, isompi liike tai vaikkapa vain paikallaan makoilu saattaa yhtäkkiä laukaista lapaluuni alle pistävän kivun, joka leviää hartioihin ja niskaani todella voimakkaana kipuna. Onneksi pahin vaihe menee yleensä nopeasti ohi, mutta sen pahimman vaiheen aikana olen todella heikossa toimintakunnossa.

Olen käynyt vaivani kanssa tutkittavana, kuvattavana ja fysioterapiassa, mutta ongelma tuntuu näistä huolimatta uusivan muutaman kerran vuodessa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin siihen, että en pystynyt kääntämään kylkeä ja sehän oli sitten taas menoa. Viikonloppusuunnitelmat menivät melkoisen mönkään, sillä minun ja Pepen piti pitkästä aikaa ahkeroida keittiörempan parissa.

Kotimme remontti ei ole hetkeen (puoleen vuoteen) ollut pääprioriteettimme, koska Pepen yrityksellä on edessään muutto uusin toimitiloihin, joita Pepe on viime kuukaudet remontoinut yritykselleen sopiviksi. Rempan ohella myös työt on täytynyt hoitaa tavalliseen tapaan, joten luonnollisesti oman kotimme remontti on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Viikonloppuna keittiömme piti vihdoin edetä, mutta kun gyproclevyt olisi pitänyt nostaa kolme metriä korkealla olevaan sisäkattoon, minä makasin sängyn pohjalla niskakivuissa. Talkooavun tarve tuli hieman liian nopealla aikataululla lähipiirimme aikatauluille, mutta onneksi siskoni pääsi hetkeksi auttamaan Pepeä. Katto saatiin levytettyä ja yksi valokatkaisija löysi paikoilleen, mutta muuten remontti ei edennyt aivan odotustemme mukaan.

Onneksi niskavaivani alkoivat viikonloppuna, niin pystyin tänään jo työskentelemään kotitoimistolla. Yritän työskennellessäni kiinnittää huomiota työergonomiaan, mutta huomaan usein istuneeni ruudun ääressä liian pitkän ajan ilman taukoa. Työstäni iso osa on lain tulkitsemista ja työttömyysturvan parissa työskentelyä, mikä vaatii täydellistä keskittymistä. Keskittyminen saa kellon kulkemaan vauhdilla ja minut jämähtämään läppärini eteen huonoon asentoon. Voi kunpa jostain saisi kauniita klaffilipastoja sähköpöytä-versiona!

Vaikka meillä ei nyt edelleenkään ole sitä keittiötä, niin päätimme Pepen kanssa leipasta harmaan sadesään ja kipujeni lohdutukseksi tiikerikakun. Siinä kakkua olohuoneessa vatkatessa pohdimme, että joskus tulevaisuudessa vielä nauramme ja kaipaamme tätä ajanjaksoa, kun kaikki oli kotona hieman heikun keikun. Toivottavasti viikko jatkuu paremmissa merkeissä ja pääsisimme vaikka loppuviikosta taas hieman remppailemaan.