eveliina matilda - Banneri

Miten ihanat helteet tällä onkaan! Keväällä toivoin oikein ääneen, että kesästä tulisi pitkä ja lämmin. Niin siinä näköjään kävikin tai kesän pituus jää vielä nähtäväksi, mutta lämpöä on ainakin viime aikoina riittänyt.

Meidän kotona ei ole mitenkään älyttömän kuuma, vaikka näillä vanhoilla puutaloilla on tapana lämmetä kovin. Viilennystä kotiimme tuo yläkerran ilmalämpöpumppu sekä ikkunoiden eteen vedetyt verhot. Ilmalämpöpumppu sijaitsee yläkerrassa, koska talvisin alakerta lämpenee pitkälti takalla ja puuhellalla. Yläkerrasta ei löydy tulisijaa, joten ilmalämpöpumppu on ollut hyvä lisä vintin lämmitykseen. Nyt helteellä kapistuksen sijainti yläkerrassa tuntuu vielä loistavammalta, kun makuuhuoneiden lämpötilan saa viilennetty siedettäväksi.

Yöuneni häiriintyvät helposti ja huonosti nukuttu yö todella tuntuu pitkän työpäivän aikana. Olen ihan parin vuoden aikana huomannut selkeän muutoksen unen tarpeessani, minkä myötä olen erittäin kiitollinen, että sain lapset jo siinä aikuisuuden kynnyksellä. Nuorenakin koin toki väsymystä lasten yöheräilyn johdosta, mutta nykyään huono yöunet tuntuvat tuplasti pahemmin.

Hyvien yöunien lisäksi perheemme elämä on pitänyt sisällään paljon kivaa kesäistä puuhaa. Kun sitä elää aina viikon erossa lapsistaan, näistä lapsellisista viikoista nauttii ihan suunnattomasti. Moni vuoroviikkovanhempi varmaan tunnistaa kokemukseni. Aivan tavallinen aurinkorasvan ja jäätelön kyllästämä lapsiperhearki on tuntunut viime aikoina tosi mielekkäältä. Jotenkin tämä aurinko ja vihreä luonto saa näkemään kaiken vaaleanpunaisten linssien läpi.

Teen muuten vielä tämän viikon normaalisti töitä, ennen ensiviikon lomaa. Myös Pepe tekee pitkää päivää verstaalla. Työmme sujuvat mukavasti, sillä olemme saaneet työpäiviemme ajaksi lastenhoitoapua Pepen vanhemmilta sekä minun perheeltäni. Lapset ovat käyneet leikkimässä leikkimökissä, katselemassa eläimiä, uimassa ja lounailla.

Kesällä ei ole kyllä yhtään hullumpaa työskennellä, kun työn vastapainoksi on vaikka mitä virkistävää ohjelmaa. Iltapäiväni ovatkin sujuneet yhdessä lasten kanssa puuhaillen. Heppatyttömme on käynyt ponikerhossa kärryttelemässä ja ratsastamassa hevosella. Nuoremman kanssa taas kävimme eräänä iltapäivänä kahdestaan hiekkakuopalla uimassa. Huomenna keskiviikkona Pepe pitää töistä vapaapäivän ja lähtee lasten kanssa kolmestaan päivän uimareissulle.

Voimia kaikille helteestä kärsiville! Koittakaahan uida ja syödä jäätelöä mahdollisimman paljon!

 

Kommentit (1)

Heippa! Anteeksi uteluni – kenen valmistajan nuo vaaleanpunaiset sandaalit oikein on? Ihanat!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X