eveliina matilda - Banneri

Minulta ja puolisoltani aina välillä udellaan, että haluammeko vielä lisää lapsia. En tiedä kyselläänkö asiaa yhtä usein ydinperheen vanhemmilta, joilla on jo kaksi kouluikäistä lasta. Uusperheen kohdalla ihmiset tuntuvat arvelevan, että pari haluaa vielä ainakin yhden yhteisen lapsen. Subjektiivisten kokemusteni perusteella monilla uusperheiden vanhemmilla on omien lastensa lisäksi vielä yhteinen tai yhteisiä lapsia.

Vastatessani kyselyihin, että lisälapsi ei ole tällä hetkellä toiveena, moni jatkaa utelua, että eikö puolisoni halua omaa biologista lasta? Tähän kysymykseen yksinkertainen vastaus on, että ei.

Puolisoni on kertonut, ettei hän ole koskaan päättänyt olla tekemättä lainkaan lapsia. Elämä on vain edennyt niin, ettei koskaan ei ole ollut oikea hetki saada lasta. Aiheesta keskustellessamme puolisoni nostaa esiin myös ikäkysymyksen. Hän ei halua olla ikääntyneempi vanhempi ja kokee olevansa nyt 42-vuotiaana juuri sopivan ikäinen extra-vanhempi 7- ja 8-vuotiaille lapsillemme.

Mistä tietää että lapsiluku on täysi?

Muutamat tuttavaperheet, joihin tutustuin lasteni vauvavuotena, ovat pyörtäneet aiemmin tekemänsä päätöksen sopivasta lapsiluvusta. Jokunen ystäväni elää jälleen tai edelleen sitä pikkuvauva-aikaa, joka vuosia sitten meidätkin yhdisti. Toisaalta taas itseni kanssa samanikäiset ystäväni ovat juuri alkaneet perheellistyä.

Katsellessani muiden elämää raskausmahojen ja pikkuvauvojen kanssa, en tunne minkäänlaista kaipuuta omaan pienokaiseen. Lasteni vauvavuosista tuntuu olevan jo sen verran aikaa, että kynnys aloittaa alusta on korkea. Olen valinnut perheellistyä nuorena ja nyt lasten kasvaessa, voin kehittää itseäni muilla tavoin. Äitiysloma ei tule katkaisemaan urakehitystäni, eivätkä vanhempainvapaat pienennä juurikaan eläkekertymääni. Silti kumppanin vaihtuminen, elämäntilanteen muuttuminen ja vuosien vieriminen on saanut minut ja puolisoni pohtimaan yhteisen lapsen hyviä ja huonoja puolia tarkoin.

Kolmannen lapsen hyviä puolia pohtiessa, minulla ja kumppanillani on noussut esiin seuraavia kysymyksiä: Toimisiko yhteinen lapsi liimana, joka jotenkin henkisesti yhdistäisi perheemme tiiviimmäksi paketiksi? Olisiko yhteinen lapsi merkki siitä, että olemme jollain tapaa enemmän tosissamme yhdessä? Jääkö puolisoni jostain paitsi, jos ei koskaan pääse kokemaan elämää oman lapsen kanssa? Toisiko yhteisen lapsi tullessaan jotain, mitä elämästä tällä hetkellä uupuu?

Vaakakupin toisella puolella on kuitenkin avoimia kysymyksiä, joilla on ollut toistaiseksi enemmän painoarvoa pohdinnoissamme:  Entä jos lapsella olisi vamma tai sairaus joka veisi valtavasti huomiota ja voimavaroja, jotka tällä hetkellä pystymme kohdistamaan jo olemassa oleviin lapsiimme? Kuinka paljon rahaa ja aikaa uusi perheenjäsen vaatii ja olisiko tämä panostus pois esimerkiksi nykyisten lasten harrastuksista tai säästöistä? Olisiko pieni ydinperheemme tiiviimpi osio uusperheen sisällä? Miltä sisaruksista tuntuisi olla joka toinen viikko erossa toisistaan? Miten lapset suhtautuisivat siihen, että osa pääsee mökille, huvipuistoon, lomamatkalle..? Miksi ottaa riskiä siitä, että kaikin puolin täydellinen ja tasapainoinen elämäntilanne muuttuisi?

Olen onnellinen etten ole joutunut juurikaan painimaan lapsilukukysymyksen kanssa. Minun ei ole tarvinnut punnita järkisyitä vauvakuumeen kourissa, koska olen kai aina tiennyt että minulle sopiva lapsiluku on kaksi. Tällä hetkellä tiedän lapsiluvun olevan täysi, koska elämä tuntuu jotenkin kokonaiselta. Meiltä ei puutu mitään, vaan kaikki on tässä ja nyt. <3

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X