eveliina matilda - Banneri

Meillä oli pitkästä aikaa hyvä hetki ja motivaatiota edistää kodin remonttia. Yhä edelleen rempan vallassa ovat keittiö, eteinen ja pikkuvessa. Sekä hieman yläkerran kylppäri, olohuone ja makuuhuone… Joka puolelta puuttuu jotain, mutta kun me asutaan täällä työmaalla, tulee remonttia edistetty vähän sieltä sun täältä aina sen mukaan mikä tila tai toiminto on sillä hetkellä tarpeellista saada käyttöön.

Keittiön yläkaapit ovat olleet jo tovin paikoillaan ja alalaatikot odottelevat verstaalla kiskoja sekä kuljetusta kotiin. Odottelemme myös keittiön uuden altaan saapumista postilla. Päädyimme nyt ostamaan messinkisen altaan, mikä toivottavasti sopii keittiön messinkisten vetimien kanssa yhteen.

Hankimme keittiöön myös ruokailuryhmän sekä seinäkellon. Nämä olivat asumisen kannalta tärkeitä asioita, vaikka ihan oikeasti keittiö kaipaisi loppujen kaappien asennusta, katon ja seinien maalausta sekä listoitusta… No kuulemma lokakuussa Pepellä olisi työtilanteensa puolesta aikaa hoitaa nämä asiat kuntoon.

Kiinnitimme aikaisemmin olohuoneessa olleen kattokruunun keittiön pöydän päälle. Kunhan löydämme oikeanlaista ketjua, tuomme valaisimen jonkin verran nykyistä alemmas, niin, että sen näkee myös pöydän äärellä istuskellessa. Olkkariin löysimme Pepen kätköistä hieman suuremman, 12-haaraisen kattokruunun.

Minä otin omaksi projektikseni meidän pikkuvessan, joka löytyy alakerran eteisestä, portaikon alapuolelta. Harmi kun en siinä innostuksissani huomannut ottaa ennen-kuvaa. Vessassa oli aikaisemmin tummanharmaat tapetit, jotka imivät pienestä ikkunattomasta tilasta loputkin valot. Irrottelimme tyttäreni kanssa vanhat tapetit pienessä hetkessä ja vessasta tuli jo sillä paremman näköinen tai ainakin tilavamman oloinen. Tarkoitus olisi tapetoida vessa jollain vaalealla, muun kodin tyyliin sopivalla tapetilla.

Myös allaskaappi, hana ja wc-istuimen muoviosat vaihtuvat. Allaskaapin uudet ovat ovat jo valmiina. Ne ovat samanlaiset kun keittiön ovet, mutta väritykseltään mustat. Oven kahvat ja hana tulevat olemaan messinkiset. Vanha mustareunainen peili löytänee takaisin paikoilleen, mikäli se sopii rempatun vessan tyyliin.

Wc-istuimen yläpuolen seinustalle tehdään puusta hylly, johon voi laittaa jotain pientä koristusta.

Tämä vessan pieni pintaremppa on juuri mun remppataidoille ja projektinhallintakyvyille sopiva projekti. Valmista tulee nopeasti ja melko helpolla! Jospa tästä tilasta tulisi koko kotimme ensimmäinen täysin valmis huone?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X