eveliina matilda - Banneri

Lapset viettävät ensi viikolla ansaittua syyslomaa koulusta. Kuopuksen ensimmäisen luokan syksy on sujunut tosi hyvin. Muru on sopeutunut koulumaailmaan ja upouuteen luokkaan hienosti. Hän on tehnyt parhaansa, oppinut uutta ja me vanhemmat pääsemme lähes joka päivä lukemaan Wilmasta positiivisia merkintöjä siitä kuinka aktiivinen opiskelija ja hyvä ystävä meidän ekaluokkalainen on ollut.

Myös tyttären kolmas luokka on lähtenyt hyvin käyntiin. Opiskelu on muuttunut edeltäviin vuosiin verrattuna paljon totisemmaksi tänä syksynä. Ahkera ja tunnollinen kolmosluokkalainen on jaksanut tehdä määrältään lisääntyneet läksyt ja lukea ahkerasti kokeisiin. Sinnikäs opiskelu palkituin erinomaisilla koetuloksilla.

Syysloma tulee tässä hetkessä taatusti tarpeeseen. Lapset pääsevät hetkeksi unohtamaan koulutyön ja kokeet. Itse ajattelin, että lasten on tärkeää saada nukkua pitkään ja olla jouten, mutta lapset olivat itse hieman toista mieltä. Kalenterimme onkin varattu koko lomaviikon ajalle jos jonkinnäköistä ohjelmaa.

Ison osan ohjelmasta lapset järjestivät itse itselleen. Jääkiekkoilijamme viettää viikon jääkiekkoleirillä. Leirillä harjoitellaan kaksi kertaa päivässä jäällä ja kaksi kertaa on oheiset harjoitukset ulkona. Nuori ratsastajan alku taas menee ponileirille, jossa ratsastetaan kaksi tuntia päivässä ja tehdään kaikkea muuta hauskaa pienien shetlannin- ja russponien kanssa.

Molemmat leirit ovat päiväleirejä, jotka alkavat aikaisin aamulla. Olin hieman järkyttynyt siitä, että lasten loma ei sisällä juurikaan lomailua. Toisaalta taas en itsekään lapsena tiennyt mitään sen parempaa kuin oman rakkaan harrastuksen parissa puuhailu. Loma-aikoina käytännössä asuin heppatallilla.

Lasten päiväleirit ovat lopulta hyvä ratkaisu myös meidän aikuisten kannalta, koska minulla ja Pepellä ei ole lomaa. Itse työskentelen koko viikon maanantaista sunnuntaihin ja myös Pepellä on jokunen tilaus työnalla. Teemme molemmat kylläkin maanantaista perjantaihin tavanomaista lyhyempää työpäivää, joten pystymme kuskaamaan lapsia leireille. On kai ihan hyvä juttu, että lapsilla on työpäiviemme aikana ohjelmaa ja ystäviä, eikä minun tarvitse etätöiden lomassa laittaa ruokaa ja keksiä viihdykettä lapsille.

Onneksi meillä on sitten joulunaikana koko perheellä samaa aikaa lomaa ja rutkasti aikaa löhöillä yhdessä kotona. Vietetään nyt kuitenkin ensin tämä aktiviteettien ja työntäyteinen syysloma. Ihanaa lomaa kaikille Teille muille lomailijoille!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X