eveliina matilda - Banneri

Jouluinen viikonloppu lasten kanssa

Vietimme viikonloppuna pikkujoulua. Vierailimme joulumarkkinoilla, museossa ja taidenäyttelyssä. Kotona leivoimme pipareita ja joulutorttuja sekä pystytimme joulukuusen.

Lapset koristelivat kuusen kauniiksi ja puun alle ilmeistyi sunnuntai-iltana ensimmäiset pikkujoululahjat kotonamme vierailleelta tontulta. Oikeasti lahjat olivat peräisin mun ja Pepen pikkujouluristeilyltä, jossa juhlimme siskojeni ja serkkujeni ja heidän kumppaniensa kanssa pikkutunneille asti.

Oli mukavaa kuulla livemusiikkia, päästä tanssimaan ja nauttia hyvästä seurasta. Risteilyn toisena päivänä minulle ja Pepelle iski kauhea ikävä lapsia, jotka olivat yökyläilemässä mukkilassa. Päädyimme ostamaan lapsille vähän enemmän tuliaisia kuin olisi ehkä ollut tarpeen. Vielä taxfreen kassajonossa löysin laarista maailman söpöimmät riisipeppuiset ja suurisilmäiset kissanpojat, jotka halusivat lähteä meille ilahduttamaan lapsia.

Kotona sitten äkkiä paketoimme lahjat, sujautimme ne kuusen alle ja hämmästelimme sitten kuinka tonttu oli käynyt kotonamme poissa ollessamme. Eiväthän nämä meidän lapset ole tainneet juuri koskaan joulupukkiin tai muihinkaan satuihin uskoa, mutta iloisesti virnistellen tonttu-tarina otettiin vastaan. Joulussa parasta on se taianomainen fiilis, joka saa meidät aikuisetkin melkein uskomaan ihmeet.


Huomenna alkaakin sitten vuoden helpoin kuukausi, koska lapsia ei tarvitse maanitella heräämään arkisin. Tavallisesti aamu-uniset lapseni kääntävät kylkeä ja sukeltavat peiton alle kun yritän lempeästi lapsia ravistellen ja  valoja sytytellen herätellä heitä koulutielle. 1. joulukuuta lähtien lapset pomppaavat sängystä kuin vieterit kun oma herätyskelloni soi ja lapset kiiruhtavat avaamaan joulukalentereiden luukut. Kalenteri olisi kätevä ihan vuoden ympäri. Ehkä pitäisi hankkia alennusmyynneistä kalenterit  ensivuoden  jokaiselle kuukaudelle…

Tänä vuonna lapsilla on parit eri joulukalenterit. Tyttärellä on Kinder-kalenteri sekä lasten kosmetiikkakalenteri. Pojalla on myös Kinder-kalenteri ja vielä jokin toinen kalenteri, mitä en muista sekä kummeilta saatu itse tehty kalenteri. Pepellä on suklaakalenteri ja minä sain taas anopilta aivan ihanan kosmetiikkakalenterin! Tällä kertaa Cliniquen ihonhoitotuotteita ja meikkejä sisältävän ihanan kalenterin.


Oikein hyvää joulukuun ensimmäistä päivää ja joulun odotusta kaikille!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä