eveliina matilda - Banneri

Lähelle tulleiden kriisien ja sotien myötä kotimaan itsenäisyys ei ole minulle enää samanlainen itsestäänselvyys kuin aikaisemmin. Olen kiitollinen siitä, että saan kasvattaa lapseni rauhan keskellä, verrattain hyvin turvallisessa maassa. Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä on hyvä hetki pohtia asioita, joita kotimaassani arvostan.

Suomessa asuminen on mahdollistanut minulle ilmaisen koulutuksen ja sen myötä hyvän ammatin unelmieni työpaikassa. Reittini uraohjaajaksi ei ole ehkä se kaikkein tavanomaisin ja siitä minun on kiitettävä Suomen koulutusjärjestelmää, joka mahdollistaa erilaiset opiskelupolut. Lukion sijasta ammattikoulun valinnut voi väitellä itsensä vaikka tohtoriksi asti. Mahdollisuuteni kouluttautua lisää tuntuvat lähes rajattomilta. Nyt omat lapseni nauttivat maksuttomasta ja laadukkaasta perusopetuksesta kieliluokilla.

Koulutus ja työ ovat mahdollistaneet sen, että olen voinut tienata rahaa, hankkia omaisuutta ja tehdä sijoituksia. Kaikille maailman naisille oman omaisuuden kartuttaminen ei ole mahdollista ja Suomessakin naisilla lienee ollut vasta reilut 90 vuotta mahdollisuus määrätä itse omasta omaisuudestaan. Oma raha on minulle vapautta, jonka turvin voisin tarvittaessa vaikkapa irtautua huonosta parisuhteesta. Raha mahdollistaa minulle itseni näköisen elämän.

Yksi kiitollisuuden aiheeni on mahdollisuus viettää kotona pitkä vanhempainvapaa. Minulle ja lapsilleni oli tärkeää, että sain viettää vauvavuodet ja pikkulapsivaiheen kotona lasten kanssa yhteiskunnan tukemana. Vuodet kotiäitinä olivat varmasti elämäni ikimuistoisimpia. Vietin silloisen puolisoni työpäivien aikana aikaa hyvän ystäväni kanssa, jolla oli saman ikäiset lapset kuin minulla. Koimme kulttuuria, kahvittelimme, lounastimme ja kävimme leikkipuistoissa yhdessä. Hyödynsin myös aktiivisesti ammattilaisten perheille järjestämää maksutonta toimintaa, kuten perhekerhoja ja avointa päiväkotia.

Olen voinut elää hyvää elämää myös kahden pikkulapsen ja yhden vanhemman taloudessa. Ero tai työttömyys eivät tarkoittaneet automaattisesti taloudellista syöksykierrettä asunnottomuuteen tai totaaliseen köyhyyteen. Tekijöitä on monia, mutta minun kokemukseni mukaan Suomessa asuvilla on paljon mahdollisuuksia ponnistaa eteenpäin. Olen saanut tukea esimerkiksi korotetun lapsilisän muodossa ja minut on vapautettu päivähoitomaksuista. Uudessa parisuhteessani olen saanut ilmaista pariterapiaa.

Koen, että yhteiskunta on kannatellut minua monissa haastavissa hetkissä ja olen siitä hyvin kiitollinen ihmisille, jotka ovat tämän maan ja sen käytänteet luoneet sekä niille ihmisille, jotka ovat sen itsenäisyyden eteen taistelleet. Itsenäisessä Suomessa asuminen tarkoittaa minulle mahdollisuuksien täyteistä, hyvää elämää. Haluan toivottaa oikein ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa Teille kaikille!

Kommentit (1)

Kiitos ja samoin! Hienosti kirjoitettu, nyökyttelin mukana.

Vastaa käyttäjälle Suvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X