Minimalistin ja maximalistin yhteentörmäys

Minun ja puolisoni yhteenmuutto oli minimalistin ja maximalistin yhteentörmäys. Suhteemme ensimmäiset vuodet olivat melkoista vuoristorataa, kun opettelimme elämään yhdessä toistemme tapojen sekä tavaroiden kanssa ja yritimme rakentaa yhteistä kotia.

Olohuoneen järjestys ja huonekalujen kokoonpano on muuttunut matkan varrella moneen otteeseen.

Mulla oli takana muutaman vuoden sisällä kuusi muuttoa, joiden myötä tavaraa oli karsiutunut kuin itsestään. Muistan tehneeni viidennen muuttoni niin, että sänkyä ja lipastoa lukuunottamatta jokainen omistamani (ja kahden lapseni omistama) esine mahtui kerralla Ford Fiestani kyytiin.

15 vuotta samassa asunnossa elänyt tuleva avopuolisoni taas oli ehtinyt haalia tavaraa itselleen melkoisesti. Kodin kolme kerrosta (ja muutama varasto) oli täytetty omilla ja sukulaisten tavaroilla, merimies-papan matkamuistoilla, huutokauppojen heräteostoksilla sekä tietysti muutaman tuntemattoman ihmisen kuolinpesällä.

Pöytäliina on kihlajaislahja anopilta, taulu on itse maalaamani, peili on miehen huutokauppalöytö, kynttilänjalat ovat isotädiltäni ja pieni aaltovaasi on lahja anopilta.

Asuimme suhteemme alussa ensin vuoden tai pari minun kompaktissa, valmiissa ja tyylilleni ominaisesti vähätavaraisessa asunnossa. Kun suhteemme ei sitten kariutunut ensimmäisiin vastoinkäymisiin, ryhdyimme parisuhteen kannalta pahimpaan mahdolliseen projektiin: remonttiin. Muutimme naapuriin eli puolisoni puutaloasuntoon ja remontoimme, raivasimme sekä riitelimme.

Pikkuhiljaa sekä koti että parisuhde etenivät. Teimme molemmat kompromisseja ja opimme ymmärtämään toistemme tyyliä sekä historiaa. Kuulin tarinoita menneestä ja pohdin oliko tuo hyllyssämme pölyä keräävä kompassi ihan oikeasti joskus johdattanut puolisoni merillä seilanneen papan paikasta toiseen? Aloin ymmärtää kumppaniani ja arvostaa vanhaa.

Tällä hetkellä kodissamme on mielestäni sopivasti tavaraa ja hyvä tunnelma.

Kun saimme rempan valtaamia huoneita käyttöömme ja tavarat oikeille paikoilleen (sekä luovuimme noin 90% tavaroista) kodista tuli meidän näköinen: sekoitus monenlaista aikakautta ja tyyliä sekä tyylittömyyttä. Arvostan sitä, että lähes jokaisella kotimme huonekalulla tai taide-esineellä on tarina. Pidän siitä, että ennen nukkumaanmenoa lasken puhelimen isäni mamman yöpöydälle ja ennen silmien sulkemista näen viimeisenä makuuhuoneen katossa riippuvan kattokruunun, joka kuului joskus mummilleni.