eveliina matilda - Banneri

Pikkulapsivaiheen ja nuoruuden väliltä löytyy seesteinen ja mukava vaihe, jolloin kaikki on helpompaa. Kokosin yhteen perhe-elämässäni hiljattain tapahtuneet mukavat muutokset.

 1.Ei aamuja tai iltapäiviä päiväkodin eteisessä

Sorrumme puolisoni kanssa aika usein kyyditsemään lapset autolla kouluun. Etenkin jos reppu on painava, aamu aikainen tai sää huono. Koulukyytinä toimiminen ei kuitenkaan tunnu missään kun on ensin vuosikausia vienyt lapsia päiväkotiin.

Päiväkotikuljetuksiin kuului aina auton parkkeeraus, mikä ei Turun keskustassa sijaitsevassa päiväkodissa ollut mikään itsestäänselvyys. Parkkipaikkaa piti aina jonottaa usean auton letkassa, koska ehkä 500-henkisen päiväkodin edustalta löytyi kolme ruutua. Kun auton sai parkkiin ja oli jo itse myöhässä töistä, piti vielä hoitaa vaaterumba eteisessä, höpötellä tätien kanssa mukavia ja irrottaa itseensä kiinni tarrautunut takiainen mahdollisimman lempeästi. Iltapäivisin lasta sai maanitella (käytin lähinnä lahjontaa) lähtemään kesken kivojen leikkien kotiin, kasvatusalan ammattilaisten seuratessa toimitusta vierestä.

2. Ei kurahousuja tai ulkovaatekriisejä

Tai no ehkä ala-asteikäinenkin lapsi tarvitsee kurahousuja toisinaan kotipihalla ulkoillessa. Ulkovaatekriisit olivat kuitenkin aivan toista luokkaa silloin kun lapset olivat vielä päiväkodissa. Päikyssä ulkoiltiin pitkään ja lapsi saattoi istua hiekkalaatikossa kelillä kuin kelillä. Aamukiireessä piti ennustaa iltapäivän sää ja etsiä lapselle jostain vähintään toiset kuivat vara-ulkohanskat, mikäli kuivauskaappi ei ehtisi kuivata aamupäivän ulkoilussa kastuneita hanskoja iltapäivän ulkoiluun mennessä. Ulkovaatetus oli tarkkaa puuhaa ja tuotti tuskaa etenkin välikaudella; osaako lapsi kertoa jos paleltaa tai on kuuma?

Koululainen voi mennä hyvällä säällä kouluun ilman ulkohousuja ja jos sade sattuu yllättämään kesken päivän, voi välitunnin meidän lasten koulussa viettää suuren katoksen alla leikkien. Lapsen voi myös laittaa kouluun talvella lapasissa, jos goretex-hanskat ovat aamulla kadoksissa. Loskakelillä olen varustanut lasten reput vaihtosukilla, mutta harvoin kumpikaan tuntuu niitä tarvitsevan.

3. Lasten harrastukset helpottavat elämää enemmän kuin kuormittavat

Muistelen pikkulasten uimakoulun olleen aikoinaan minulle haastava harrastus. Lapsi piti riisua ja taluttaa altaalle asti sekä puolen tunnin päästä suurinpiirtein itse repiä altaasta ylös, pukea ja pakata takaisin autoon.

Koululaisten harrastaminen on ollut paljon helpompaa kuin päiväkoti-ikäisten. On ihanaa, kun kiireisenä tai laiskana päivänä lapsen voi vain jättää kyydistä harrastuspaikan edustalle, eikä tarvitse itse raahautua paikalle. Parhaimmillaan lapsen harrastus tapahtuu koulun yhteydessä, koulupäivän jälkeen. Tällöin lasta ei tarvitse lainkaan kuljettaa harrastukseen.

Kun jääkiekkoileva lapsi jaksaa itse kantaa varustekassin autosta pukukoppiin, harrastus helpottuu huomattavasti. Meidän jääkiekkoilijan varustamisen hoitaa joukkueen nimetyt huoltajat ja vanhemmilta on toisinaan pääsy kielletty pukukoppiin. Mahtavaa! Toki treenejä on mielestäni kivaa seurata, mutta kivaa on myös se, että se on vapaaehtoista. Tytön ratsastusharrastusta harrastan tavallaan itsekin lapsen kautta, joten tallilla olo on minusta varmaan yhtä ihanaa kuin lapsesta.

Jääkiekkoa ei tarvitse seurata jäähallissa jos ei halua.

Parhaimmillaan lapsen harrastuksen mukana pääsee itsekin harrastamaan.

4. Lasten menoista ei tarvitse juurikaan sopia muiden vanhempien kanssa

Minulle on helpotus, ettei vapaa-ajalla tai viikonloppuisin tarvitse sopia lasten kavereiden vanhempien kanssa milloin, missä ja miten lapset leikkitreffaavat.  Vielä vuosi sitten viesteily lasten kavereiden vanhempien kanssa eteni kutakuinkin näin:

1. viestini: ”Meidän poika tahtoisi tosi kovin leikkiä teidän Hannun kanssa. Meillä on ti, to ja la harrastuksia tähän ja tähän aikaan, mutta olisiko Hannu halunnut tulla meille leikkimään esim. ensi maanantaina?”

2. viestini: ”Ai teillä on sitä ja tätä. No meille voisi tulla sitten kahden viikon päästä, koska ensi viikon meidän poika asustaa isällään.”

3. viestini sitten noin kahden viikon päästä: ”Meillä on nyt kotona nuhaa. Eikä meitä Hannun vierailu haittaa, mutta jos te haluatte, niin voidaan tietysti siirtää leikkitreffejä parilla viikolla kun poika on taas meillä maanantaina?”

4. viestini jälleen parin viikon viikon päästä: ”Voisin vaikka ottaa molemmat pojat päiväkodista, mutta sinne pitää sitten jättää se kirjallinen lupa. Istuuko Hannu vielä selkämenosuuntaan ja haittaako, että meillä on kotona koira ja ruuaksi kalaa?”

4. viestini: ”Hei! Leikit sujuvat täällä tosi kivasti. Hannun paidalle roiskui kastiketta, mutta toki korvaamme uuden paidan jos tahra ei likoamallakaan lähde.

5. viestini: ”Millaiseen aikaan teille sopisi hakea Hannu? Meille sopii ihan koska vain, piankin jo tai voi olla tietysti iltaankin asti. Voin toki tuodakin teille jos on näin helpompi?”

Tiivistin viestiketjua reilusti, jotta et lopettaisi lukemista kesken. Pointtini tuli ehkä kuitenkin selville. Pienten lasten kohdalla kyläilyt oli usein niin vaivalloista järjestää, että oli helpompi jättää ne sopimatta. Kouluikäiset lapset taas sopivat kaiken whatsappissa keskenään ja minä toimin tarvittaessa kyytinä. Se sopii minulle mainiosti!

Ilma-akrobatia on helppo harrastus! Lapsi kyyditään pihalle ja haetaan tunnin päästä.

Parkour toimii samalla kaavalla ilma-akrobatian kanssa. Lapsi solmii itse jopa sisäpelikenkien nauhat ennen tuntia.

5. Lapset helpottavat arkea omatoimisuudellaan

Lapset laittavat itse aamupalaa, iltapalaa ja tarvittaessa paistavat vaikka munakkaan. Meidän tyttö hoiti viime sunnuntaina koko perheen ruokaostokset Prismassa. Kuulostaa ehkä ensialkuun lasun paikalta, mutta lapselle se oli parasta ikinä! Lähetimme tytön sata euroa kourassa kahden tätinsä kanssa ruokaostoksille. Prismasta kotiin palasi koko viikon ruokalistan suunnitellut lapsi ostoskasseineen.

Lapsesta oli hauskaa, että hän sai päättää ruokaostokset ja päätösvaltaa hän oli käyttänytkin. Ostoskassista löytyi tietysti nutellaa, suklaamuroja ja niitä Paula-vanukkaita, joiden kannen väliin on jostain syystä sullottu värikkäitä karkkeja. Näiden lisäksi kaapit täyttyivät kasviksilla, lihalla, hedelmillä, aamiaistarvikkeilla, pastalla ja säilykkeillä. Siis kaikella tarpeellisella ja järkevällä. Valmistin koko kuluvan viikon ateriat tyttären suunnitelman mukaan ja pidin itseäni nerona. Ostosreissulla oli kasvatuksellinen näkökulma: lapsi oppi, ettei ruoka ilmesty itsestään kaappeihin ja ruoka maksaa rahaa. Samalla itse katselin Say yes to the dress -televisiosarjaa kotona.

Sen lisäksi, että lapsen voi lähettää kauppaan, voi myös itse mennä kauppaan ja jättää lapsen kotiin. Tämäkin on luksusta, joka ei vielä pari vuotta sitten ollut minulle mahdollista.

6. Öisin voi nukkua ja viikonloppuisin voi nukkua pitkään

Kuuntelen kauhulla siskoni kertomuksia katkonaisista öistä kahden taaperon kanssa. Puolisoni kanssa kuuntelemme öisin kauhulla naapurin seinän takaa kantautuvaa vauvan itkua. Muistelen omaa itkuani, kun vauva ei ollut nukkunut moneen yöhön. Hampaidenteon ja korvatulehduskierteiden ajoista en sitten muistakaan mitään muuta kuin sen sen järkyttävän väsymyksen. Huonot yöunet on mulle ehkä se suurin syy, miksi en halua enää lähteä uudelle ”lastenteko-kierrokselle”.

Nyt kun hampaat ovat vaihtuneet pysyviin ovat yöt rauhallisia. Lapset menevät arki-iltoina sänkyihin kahdeksalta ja seuraavaksi heistä näkyy elonmerkkejä aamuseitsemältä. Viikonloppuisin lapset viihdyttävät aamuisin itseään mm. lastenohjelmilla ja syömme aamiaisen vasta kun me aikuisetkin olemme heränneet uuteen päivään luonnollisen rytmimme tahdissa.

Kyllä ala-asteikäisten lasten vanhemmuus on ihanaa! Jatkakaa ihmeessä listausta kommenttikenttään omilla havainnoillanne: mikä ala-asteikäisen lapsen vanhemmuudessa on parasta?

Lue myös blogitekstini viime elokuulta: Uusperheen parin odotetaan saavan yhteinen lapsi. 

Lue myös blogitekstini vuodelta 2019: Miksi en halua enempää lapsia?

Kommentit (8)

Koronasulku oli kyllä ihan karmea kouluikäisten lasten ja meidän vanhempien näkökulmasta, etenkin kun molemmat vanhemmat ”pakkolakien piirissä”.

Myös erittäin kuormittavaa on nykymuotoisen koulujärjestelmän vaatimukset vanhemmille. Esim. kolmosluokkalaisen opettaja edellyttää, että kaikki tehtävät tarkistetaan. Todella paljon sisältöjä jää myös kotiin pohdittavaksi. En ole opettaja, enkä osaa opettaa, joten oman 8 tunnin työpäivän jälkeen on tosi raskasta alkaa käymään sitä tehtäväsumaa läpi.

Mutta ehdoton plussa on tuo ulkovaateasia! En stressaa lasten ulkohousuja, täytyy vain luottaa, että suht toimivat varusteet on osuneet päälle.

Esikoinen on nyt seiskalla ja siitä on seurannut sellainen kiva arjen piristys, että hän tekee milloin sämpylöitä, piirakkaa tai muuta maistuvaa evästä. Yksi ilta teki mielettömän hyviä lohkoperunoita. Juuri nyt leipoo pullaa. Tämä kaikki kotitalousopetuksen ansiota! 👍

”Piti höpötellä tätien kanssa”
Olipa alentavasti ilmaistu!

Sitä paitsi on todettava, ettei ”ala-asteelta nuoruuteen” siirryttäessä elämänlaatu välttämättä laske. Ei kaikista teineistä ja heidän vanhemmistaan tule mahdottomia, eikä elämästä jotenkin kurjaa. Nuoren huumorintaju vain paranee vanhetessaan, he kasvavat omaksi itsekseen, kohti sitä, mitä juuri heistä on tuleva. Teini-ikäisen vanhempana saa parhaimmillaan niittää sitä, mitä on aiemmin kylvänyt ja olla päivittäin ylpeä siitä, kuinka mukavia, taitavia, hyväkäytöksisiä ja luovasti ajattelevia heistä on tullut. Heillä on ihania ystäviä, joista on iloa itsellenikin.

Hei!

Höpöttelyllä tarkoitan niitä tavallisia kuulumisten vaihtoja ja lapsen päivästä/aamusta keskustelua. Tarkoitus ei ollut sanoa alentavasti vaan kertoa ihan hyvällä, että tämä rutiini kuuluu aamuun ja iltapäivään päiväkodissa käydessä. 😊

En ole väittänyt, että elämänlaatu jollain tapaa laskisi tai elämästä tulisi kurjaa kun lapsesta kasvaa nuori. 😂 Enkä sellaista missään nimessä odota tapahtuvan.
Nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluu vanhemmista irrottautuminen, jolloin lapset eivät enää ole niin kiinteästi minun vaikutuspiirissäni. Tämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen kun pohdin nuoren ja ala-asteikäisen vanhemmuuden eroja.

Kyllä, juurikin näin =) Nyt kahden teinin äitinä sitä kaipaa aikaa, kun olivat vielä ala-asteella. Muutos on suuri, kun lapsi menee ylä-asteelle. Voi alkaakin kapina itsensä ja vanhempien kanssa, otetaan vaikutteita (ei aina niin hyviä) toisista, koetellaan rajoja… Ei olla enää pieniä, mutta ei tarpeeksi isojakaan. Eli kyllä, ala-asteelaisten vanhempana voi olla parasta aikaa =) Nyt vanhemmat menevät aikaisemmin nukkumaan, kun teinejä ei saa enää ennen klo23 asettumaan nukkumaan. Vastaavasti tilalle tullut tilanne, että vanhemmat saavatkin viikonloppuisin / lomalla aamulla heräillä ihan rauhassa, syödä aamupalan ja joskus jopa lounaan, ennen kuin elonmerkkejä teinien huoneesta alkaa kuulumaan.

Ei meillä ainakaan alakouluun siirtyessä lapsille siirtynyt vastuu kavereiden kyläilyjen sopimisesta. Jos ois eka- ja tokaluokkalaiset keskenään sopineet kyläilyistä niin eihän siitä mitään ois tullut. Helpottui toki vähän sillä, että lapset kulki vähä enemmän itsenäisesti. Ei pikkukoululaiset vielä tiedä perheen menoista, eivätkä ymmärrä miten ne vaikuttavat kaverien kyläilyyn. Lähtökohtaisesti meillä ainakin on aikuinen kotona, kun lapsilla kavereita kylässä. Vaikka omat lapset voivat olla keskenään, en ainakaan itse ota sitä vastuuta, että lapsella on kaveri ja ekaluokkalaiset ovat keskenään ja johain tapahtuu.

Niin ovat perheet erilaisia tässäkin asiassa. 🙂 Meillä lapset alkoivat koulun myötä sopia kyläilynsä täysin itse ja oikein hyvin on toiminut. Lapset muistavat kyllä minä päivinä omat harrastuksensa ovat. Harvoin meidän perheen menot muutenkaan vaikuttavat lasten kyläilyihin. Yleensä lapset soittavat mulle tai Pepelle koulun jälkeen ja kysyvät voivatko mennä kaverille tai kaveri tulla meille. Joidenkin vanhempien kanssa sovimme jo ykkösen alussa, että lapset voivat koulun jälkeen lähtökohtaisesti aina kyläillä kun haluavat, silloinkin jos vanhempaa ei saa kiinni.

Minä sitten toimin tarvittaessa kuskina ja jos meillä on kaveri kylässä, niin tämä kaveri sopii itse omien vanhempien kanssa kotiin kulkemisestaan.

Hei, kiitos kommentistasi. Juuri jotain tällaista olen ennustanut olevan meillä edessä. 😀 Nautin nyt tästä huolettomasta ajasta, kun lapset ovat vielä ”lähellä”. Ihana tuo, että saatte lounastaa ennen kuin nuoret heräilevät… 😀

Pakko sanoa, että ihanaa kun jaksat edelleen kirjoittaa blogia! Blogit on harventuneet niin paljon, ja itse ainakin tykkään tosi paljon lukea tekstejä, enkä vain katsella postauksia Instagramissa😊 Sekin tosi piristävää, kun useasti kirjoitat asioiden hyvistä puolista, liian usein ihmiset näkee kaikessa vain huonoja puolia. Ainakin omasta kokemuksesta hyviä puolia on monessakin asiassa paljon paljon enemmän!

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X