eveliina matilda - Banneri

Ihanaa helmikuun ensimmäistä päivää kaikille! Minulla on meneillään hyvin erikoinen viikko, sillä kalenterissani ei ole kuluvan viikon arkipäiville lainkaan ohjelmaa.  Lapset ovat isällään perjantaihin asti, joten olen tämän viikon vastuussa vain itsestäni. Tavallisesti minulla on kaikennäköistä hoidettavaa myös lapsettomilla viikoilla, joten yllätyin maanantaina kun puhelimesta aukeni täysin tyhjä kalenteri.

Kuvat ovat tammikuisesta luistelutapahtumasta, jonka tätini järjesti koko suvulle.

Aloitin viikon ottamalla rennosti, sillä olin viime viikonloppuna extratöissä, siis tavallisen arkityöviikkoni päälle. Sunnuntai-iltana kun saavuin pitkän työviikon päätteeksi kotiin, vanhempani yllättivät minut ja Pepen tuomalla meille ihanan ruokalähetyksen. Äidin korista palastui pitkään haudutettua kaurispataa, riistan kanssa sopivia viinejä sekä kesällä poimittuja pakastevadelmia.

Ruokaa oli niin paljon, että elimme koko alkuviikon sillä. Maanantaina sekä tiistaina Pepe lopetti työt hyvissä ajoin ja nautiskelimme illalla kahdenkeskeisestä ajasta viinilasillisten kanssa. Tein eilen myös ihanilla vadelmilla täytetyn kääretortun.

Syömisen lisäksi olen kuluvalla viikolla työskennellyt hieman pidempiä päiviä, lenkkeillyt koiran kanssa, istuskellut olohuoneessa sekä täyttänyt ja tyhjentänyt tiskikoneen yhden kerran. Yksinään kotona olossa pidän siitä, että kodin tavarat pysyvät paikoillaan eikä pyykkiä tai tiskiä juurikaan kerry. Arjessa ei tarvitse tehdä sitä jatkuvaa ylläpitosiivousta, kuin tavallisesti lapsiperheenä eläessä.

Lapsia tulee hiljaisessa kodissa kuitenkin äkkiä ikävä. Onneksi heihin on voinut pitää yhteyttä puhelimella ja perjantaina he tietysti taas tulevat koulun jälkeen eli puoliltapäivin meille.

Olen tilannut ruokaostokset valmiiksi niin, että käyn perjantaina lounastauollani hakemassa valmiiksi keräillyt ostokset läheisestä noutopisteestä. Tilaan ruokaostokset valmiiksi keräiltyinä joka toinen viikko, aina ennen lasten meille saapumista. Kun haen ostokset lounastauollani, vältän perjantaisen iltapäiväruuhkassa ajamisen eikä minun tarvitse aloittaa viikonloppua hortoilemalla Prismassa.

Jääkiekkoilija saatiin jäältä hetkeksi hodarille.

Jos alkuviikkoni on aavemaisen hiljainen, niin viikonlopusta ei puutu menoa ja melskettä. Lapsilla on viikonlopun aikana neljät kaverisynttärit sekä molemmilla harrastukset eli ratsastus ja jääkiekko.

Laskin, että lapsilla on tässä parin viikon aikan yhteensä seitsemät kaverisynttärit. Synttärikutsuja vain tipahtelee jatkuvasti, mutta onhan se ihanaa, että lapset pääsevät arjen keskellä juhlimaan ja leikkimään tosi kivoihin paikkoihin. Mulla on aina tapana ostella alennusmyynneistä lahjoja valmiiksi kaappiin, jotta kaverisynttäreiden takia ei tarvitse juosta kaupoissa. Jos perheellisen elämää voi jollain helpottaa, niin valmiiksi kerätyillä ruokaostoksilla ja lahjajemmalla. Mukavaa viikon jatkoa ja helmikuuta kaikille!

 

Kommentit (1)

Toi ”pidä lahjajemmaa” -vinkki on tullut jo monesti vastaan ja aion sitä kyllä noudattaa, sitten kun oma vauva on siinä iässä. 🙂

Kiva, kun postaat niin ahkerasti!

Vastaa käyttäjälle Suvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X