Kuulumisia sairastuvalta
Musta ei ole viimeaikoina juurikaan kuulunut täällä blogin tai somen puolella. Olin viikon verran tosi kipeänä ja monta päivää meni sängyssä kuumeessa makoillessa.
Pepe oli tosi avulias enkä olisi pärjännyt lasten kanssa ilman häntä. Pepe tuli kotiin lounasaikana ja laittoi ruuan niin, että koulusta kotiin tulevat lapset saivat syödäkseen. Kun tervehdyin Pepe huokaisi helpotuksesta ja sanoi, että ei tiedä kauanko olisi jaksanut ympäripyöreiden työpäiviensä lisäksi hoitaa minut ja kodin.
Terveeksi tultuani mulla oli paljon töitä odottamassa ja teinkin tällä viikolla melko pitkiä työpäiviä. Siivoilin myös kotia ja järjestelin lastenhuoneet poistamalla käyttämättä jääneet lelut ja liian pienet vaatteet vaatekaapeista.
Taisin aloittaa suursiivouksen ja töiden teon hieman liian vauhdikkaasti, sillä nyt olen jälleen hieman kipeämpi. Yritän ottaa viikonlopun rauhallisemmin ja toivon todella, että ehtisin parantua ihan kokonaan pääsiäiseksi. Minulla on ensiviikon alussa päivätyöni lisäksi iltaisin töitä sivutoimeni parissa, mutta pääsiäisenä vietän pitkästä aikaa lomaa! Harmillisesti lapset eivät vietä pääsiäistä kanssamme, mutta toisaalta minulla ja Pepellä olisi tilaisuus tehdä jotain kivaa kahdestaan. Tutkin jo Turusta lähteviä Gdanskin ja Rooman lentoja ja seuraavaksi aion katsella olisiko kotimaassa jotain romanttista kohdetta missä yöpyä ja rentoutua yhdessä.
Lomakohteiden lisäksi olen viime aikoina tutkinut Opintopolun tarjontaa. Tänään päättyi korkeakoulujen yhteishaku ja päädyin lähettämään hakemuksen yliopisto-opintoihin. Hakukohteeseeni otetaan valitettavasti vain kahdeksan opiskelijaa, joten minulla ei ole kovin suuret odotukset, että pääsisin opiskelemaan ensimmäisellä hakukerralla. Olen kuitenkin iloinen, että yritin niin minun ei tarvitse myöhemmin jossitella asiaa.
Oikein ihanaa pian alkavaa viikonloppua kaikille ja otan mielelläni kommenttikenttään ehdotuksia mukavista kotimaan lomakohteista pariskunnille!
Kommentit
Jörvisydän on upea paikka