eveliina matilda - Banneri

Aloitin blogin kirjoittamisen heinäkuussa 2013, eli kymmenen vuotta sitten. Matkaan on mahtunut paljon ja halusin näin blogin kymppisynttäreinä muistella blogitaipaleeni käänteentekeviä hetkiä.

1. blogivuosi

Blogin enimmäistä kirjoitusta tehdessäni olin 18-vuotias ja odotin esikoistani 24. raskausviikolla. Olimme muutama viikko sitten rakenneultrassa saaneet tietää lapsen sukupuolen. Edessä oli muutto upouuteen kotiin Piikkiöön sekä viimeinen opiskeluvuosi silloisessa opinahjossa, vauva kainalossa. Aikuiselämäni oli alkanut matkalla äidiksi ja halusin ikuistaa muistot. Avasin läppärin, loin blogin Bloggeriin ja laadin ensimmäisen kirjoituksen, jonka kuvitin ultrakuvilla. Luonnollisesti seuraavat postaukset käsittelivät raskauden etenemistä. Tein postauksia saavutettujen raskausviikkojen ja olojeni ympärille. Suunnittelin ristiäisiä, kirjoitin muutosta, esittelin kumppanini…

Blogin ja elämäni isoin virstanpylväs oli tietysti esikoislapsen syntymä 2013 marraskuussa. Kirjoitin lapsen syntymäpäivänä blogiin lyhyen ”Hän on täällä” -ilmoituksen ja myöhemmin kerroin sairaalasta kotiutumisesta Kuulumisia -postauksessa.

”Oli niin outoa lähteä sairaalasta vauva turvakaukalossa. Ei se ollutkaan meillä vain lainassa vaan se on oikeasti meidän oma ja me voidaan viedä se meidän kotiin. Tuntui vähän siltä että oltais varastettu vauva sieltä kun käppäiltiin sairaalan ovista ulos. 😀” -Eveliina, 17.11.2013

2. blogivuosi

2014 oli mulle kaikkineen vauhdikas vuosi. Saman vuoden aikana valmistuin koulusta, aloin odottaa toista lasta ja ostin vanhan omakotitalon. Olin 19-vuotias.

Esikoiseni syntymän jälkeen kirjoittelin ensimmäiset kaksi kuukautta siitä tavallisesta vauvaperhe-elämästä imetyksineen ja ihmetyksineen. 2014 tammikuussa kirjoitin postauksen Vauva 2kk ja paluu kouluun.

”Onhan tämä aika raskasta kun aamulla pitää herätä 6:30 ruokkimaan ja pukemaan itsensä lisäksi myös vauva. Varsinkin kun neiti nukkuu pisimmän unipätkänsä normaalisti aamu kuudesta puoleen päivään. Ennen kuutta vauvan (ja sen myötä myös mun) uni on melko katkonaista. Siihen päälle sitten vielä koulupäivä…” –Eveliina, 15.1.2014

Pähkäilin alkuvuodesta minulle sopivaa lapsilukua (päädyin lukuun 1) ja pohdin sitä millainen äiti minä haluan olla.

”Ennen kaikkea haluan olla turvallinen, hellä ja rakastava äiti. Sellainen joka hermostuksissaan korottaa ääntään, mutta joka osaa myös itse pyytää anteeksi. Haluan kuunnella, olla ylpeä lapsestani, kunnioittaa häntä ja antaa tarpeeksi vapauksia. Tärkeintä kai on olla antamatta lapselle kaikkea mitä tämä tahtoo, mutta antaa lapselle kaiken mitä hän tarvitsee.” – Eveliina, 3.4.2014

Kesän kynnyksellä valmistuin opinnoista yhdessä muun luokkani kanssa.

”Ärsyynnyin siitä, että ihmiset ajattelivat minun jättävän koulun kesken. Sain kuulla naljailua miten liian nuorena lapsen saanut nainen jäisin ilman ammattia. Itse järkeilin ammatin olevan minulle vielä entistä tärkeämpi asia, jotta pystyisin elättämään lapseni. Halusin näyttää epäilijöille, että voin saada molemmat; lapsen ja koulutuksen.””Vauvasta erossaolo oli välillä vaikeaa. Vietin koulupäivien kahvi- ja ruokatauot pitkälti maitopumppu seuranani vessassa. Iltaisin heiluttelin sitteriä jalalla ja tein koulutöitä, jotta en jäisi muista luokkalaisistani jälkeen. Oikeasti olisin halunnut käydä perhekerhossa ja vertailla vauvani kehitystä äitikavereideni vauvoihin.” – Eveliina, 6.6.2014

Emme ehtineet asua upouudessa Piikkiön asunnossamme kovinkaan pitkään, kun löysin 2014 kesällä Torista ilmoituksen myytävästä omakotitalosta. Sovimme asuntonäytön samalle päivälle ja rakastuimme tähän Turun keskustan tuntumassa olevaan taloon heti. Muovimaton alla piti olla lautalattia ja puutarhassa komeili monta omenapuuta. Kättelimme kaupat heti ensinäytön päätteeksi. Loppuvuodesta 2014 latasin blogiin kuvia vanhan puutalon remontin alusta.

” Kaikki keskikerroksen pinnat eli muovimatto, pahvitapetit, listat, alakatto, keittiön kaapit sekä vanhat sähköjohdot on purettu. Kellarikerroksen huoneiden väliin on tehty oviaukko ja suihkutilasta on poistettu muovimatot sekä vanhat eristeet. Yläkerta saa vielä toistaiseksi jäädä vanhaan ulkoasuunsa, se remontoidaan vasta viimeisenä.” – Eveliina, 28.12.2014

3. blogivuosi

2015 kului jälleen raskauden etenemisestä raportoiden. Toisin kun esikoiseni odotusaikana, olin tällä kertaa äitiyslomalla. Kanssani kotona oli toki vuoden ikäinen taapero, että ihan pelkkää lomailua ei vatsan kasvattaminen ollut. Huhtikuussa vierailin taaperon kanssa tulevan kotimme työmaalla, jossa isi vietti lähes kaiken aikana. Samaisen kuukauden aikana pääsin laatimaan blogiin uuden ”Hän on täällä” -kirjoituksen kun pieni täydellinen poika putkahtaa maailmaan.

Tämän vuoden aikana blogini siirtyi Kaksplussalle, mikä oli ihan valtaisan hieno asia! Moni oli kiinnostunut jutuistani ja blogilleni oli muodostunut melko sitoutunut lukijakunta.

Heinäkuussa muutimme uuteen, vielä hieman keskeneräiseen kotiin ja juhlimme nuorimmaisemme ristiäisiä puutarhan omenapuiden alla. Tuo kesä oli siihenastisen elämäni onnellisinta aikaa. Kaikki oli hiema kesken ja uutta, mutta täydellistä ja ihanaa.

Kesän jälkeen tuli kylmä syksy ja vielä kylmempi talvi, jonka aikana parisuhteeni ja koko elämäni kriisiytyi. En tiennyt kuinka käsitellä asiaa blogissa, joka keskittyi perhe-elämän ihanuuteen, yhteiseen kotiin ja rakkauteen.

4. blogivuosi

Käsittelin eroa blogissani ensimmäisen kerran 2016 tammikuussa, jolloin kulissit kaatuivat.

”Ajattelin näiden olevan vain muutama hankala kuukausi niiden kaikkien rakkaudentäyteisten ja onnellisten vuosikymmenten joukossa. Toinen ei kuitenkaan ajatellut näin, vaan petti ja jätti minut, sekä samalla kaksi lastaan. Mun sydän on särkynyt palasiksi.” – Eveliina 16.1.2016

”Se tuntui siltä kun iso kylmä käsi olisi nostanut minut kauniista nukketalostani ja rutistanut minua niin, että en pystynyt enää hengittämään. Se pieni miljoonassa rypyssä oleva mytty, mikä minusta jäi jäljelle, kylmästi viskattiin mitättömänä ja arvottomana roskana roskakoriin. Siltä se tuntui kun kaikki romahti ja minä itkin ja itkin ja itkin.” -Eveliina 17.1.2016

Blogini muuttui melkoisesti kuluvan vuoden myötä kun sen alkuperäinen tarkoitus ihanien muistojen tallentamisesta muuttui kriisistä selviytyvän naisen päiväkirjaksi. Näin jälkeenpäin sanoisin, että olin vuodet 2016-2019 erokriisissä. Välillä blogiin kirjoittelu edesauttoi selvitymisprosessia, mutta useimmiten julkisen blogin kirjoittaminen ei auttanut. Kohtasin paljon arvostelua ja neuvoja, joita en pyytänyt. Minulle saneltiin koska voin eron jälkeen alkaa tapailla muita ihmisiä ja äitiyttäni arvosteltiin. Koin välillä isoa ristiriitaa oikean elämän sekä blogielämän välillä ja harkitsin ihan molempien elämien lopettamista. Olin henkisesti hyvin yksinäinen.

”Jos nyt kuolisin tänne kotiini, minua todennäköisesti kaivattaisi paljon ennen kuin ruumiini olisi ehtinyt mädäntyä ja koirani olisi nälissään syönyt minut, mutta silti kuvittelen olevani toisinaan hyvin yksinäinen.” – Eveliina 12.4.2016

Kesän alussa muutin pois unelmieni talosta.

”Käytiin katsomassa, ihastuttiin ja tehtiin ostopäätös. Rakennuksen alkuperäinen asu huokui menneen ajan tunnelmaa. Taloa ja pihaa piharakennuksineen oli pidetty rakkaudella, myyjän ainoa toive oli että näin tapahtuisi jatkossakin. Lähtiessämme isäntä pakkasi mukaamme pussillisen omppuja pihan puista. Ne maistuivat paremmilta kuin mikään muu ja tunsin olevani hyvin onnekas jos saisin loppu elämäni nauttia näiden vuosikymmeniä vanhojen puiden hedelmistä.” — ”Kului vuosi ja tuli syksy, muttei yhtään omenaa. Pihassa seisoi kaksitoista puuta, mutta ostin omenani kaupasta. Joku sanoi että pölyttäjät olivat liikkeellä väärään aikaan, mutta minä tiesin että tunnelma oli väärä; myyjän ainoa toive ei enää toteutunut.” – Eveliina, 16.4.2016

Harjoittelin uusperhe-elämää, asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja tapailin miehiä -onnettomampana kuin koskaan.

5. blogivuosi

2017 oli mulle ehkä sellainen irrottelun vuosi. Asuin vihaamassani vuokra-asunnossa kaupungin keskustassa ja pyrin käyttämään aikani niin, että olin kotona mahdollisimman vähän. Vietin aikaa ulkona ja ystävillä. Matkustelin ystäväni kanssa mm. Dubaissa ja Italiassa. Useimmiten olin kuitenkin yksinäinen ja kateellinen akka.

”Kukaan ei juuri nyt kaipaa minua eikä odota minulta mitään. Joku ajattelee, että vapauttavaa. Näin puolentoista vuoden jälkeen minä ajattelen, että aivan helvetin yksinäistä.” – Eveliina 11.4.2017

Vaikka olin 99% ajasta maani myynyt, minussa alkoi tämän kuluvan vuoden aikana syntyä pieni toivonkipinä tulevasta. Olin myynyt talonpuolikkaani ja vaikka olin epäonnistunut parisuhteessani täydellisesti, raha-asiani olivat melko mallillaan 20-vuotiaaksi, taloutensa ainoaksi aikuiseksi. Voisinkohan minä vielä jonain päivänä omistaa uuden unelmieni kodin? Aloitin armottoman rahan säästämisen ja muutin rahansäästötalkoiden nimissä työkaverini kanssa kimppakämppään.

”11 582 euroa ja 40 senttiä olen maksanut vuokraa tästä inhoamastani asunnosta. Jokaisen kuun toisena päivänä, meinaan saada sydänkohtauksen, kun tilini saldo pienenee ihan tolkuttomasti. Tuntuu todella vastenmieliseltä tehdä se pieni klikkaus, mikä saa rahani siirtymään jonkun toisen, tuntemattoman pussiin.” –Eveliina, 15.9.2017

Vihdoinkin vuoden 2017 loppupuolella olin jonkun uuden alussa. Jatkan seuraavassa osassa kertomalla blogini vuosien 2018-2023 tärkeimmistä hetkistä.

 

 

Kommentit (2)

Hei kiva muistelupostaus! Mielenkiinnosta, miten sait lainaa nuorena opiskelijana? Itse yrittänyt ostaa tässä omakotitaloa mutta pankit ei meinaa myöntää lainaa vaikka käyn töissä…..

Ihanan rehellisesti jaat tunnelmia ja ajatuksia blogin alkuvuosilta. Aikuistuminen ei useinkaan ole kivutonta, ja olet kokenut paljon. On hienoa nähdä kuinka olet etsinyt hyvää tästä elämästä, ja tarttunut tilaisuuksiin, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Olen lukenut blogia alkuajoilta asti, kirjoituksesi ovat aina olleet tosi hyvää luettavaa 😊 Kiitos hyvästä blogista 😊

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X