ihan mamina - Banneri

”Pelkällä rintamaidolla ruokitulla vauvalla ei voi olla allergiaa” sanoi neuvolalääkäri minulle keskiviikkona, kun menimme hänen vastaanotolle toisen neuvolalääkärin kehotuksesta. Tuijotin naista suu auki. Ensin 1,5kk aikaisemmin toinen neuvolalääkäri kehotti minua kokeilemaan imetysdieettiä ja mikäli siitä olisi vastetta minun tulisi varata uusi aika lääkärille, jotta pääsemme allergiatesteihin. Nyt tämä kolleega kumosi aikaisemman lääkärin puheet täysin ja käski minun palata normaaliin ruokavalioon lapsen kivuista huolimatta. 

Kiehuin raivosta keskiviikko iltana mun instagramin storyyn ja sain useita viestejä seuraajilta, että heille oli myös lääkäri väittänyt ettei rintamaidon kautta voi saada allergisia oireita. Silti jokainen näistä lapsista oli saanut asiaan perehtyneeltä lääkäriltä diagnoosin ja ohjeet jatkoa varten.

”Vauvoilla on välillä vatsavaivoja”

Lääkäri kauhisteli vastaanotolla mun ruokavaliota. Olen siis munatonsoijatonmaidotonnaudaton ja viljaton. Kerroin hymyillen hänelle, että olen korvannut joka ikisen ruoka-aineen,, enkä siis jää nälkäiseksi tai aliravituksi. Syön possua, kanaa, kalkkunaa, riisiä, perunaa, bataattia, vihanneksia ja salaattia. En jää mistään puutteelliseksi, paitsi kalkkia täytyy ottaa purkista. Kauhistelisiko hän ääneen jos olisin vegaani? Tai jos olisin itse allerginen kyseisille ruoka-aineille?

Lääkäri kuittasi allergia epäilyt ”tavallisilla vatsavaivoilla”. Teki mieli purskahtaa itkuun. Olen kyllä kokeillut palauttaa ruokavalioon esimerkiksi maidon. Siitä seuraa välittömästi kamalaa kipua lapselle. Hän huutaa selkä kaarella ja kipristelee vatsaansa. Hänellä nousee puklu kurkkuun ja vatsahapot polttelee nielua. Olen monet illat itkenyt itseni uneen vauvan vihdoin nukahdettua, kun olen syönyt jotain väärää ja lapsi on kärsinyt siitä. En minä huvikseni pidä itselläni tarkkaa ruokavaliota. Ei tämä ole kivaa. Mielestäni tavallisiin vatsavaivoihin ei kuulu myrkyn vihreä kakka, mikä muistuttaa enemmän limaa ja räkää kun ulostetta.


Lääkärin kanta oli siis se, että mun syömistä ruoista imeytyy niin pieni osa rintamaitoon, ettei se voi aiheuttaa allergiaoireita. Miksi sitten Oliver oireilee pari tuntia sen jälkeen, kun on saanut pakkasesta maitoa ajalta ennen dieettiä? Miksi apteekista varotettiin, että jopa mun käyttämät silmätipat saattaa aiheuttaa rintamaidon välityksellä vauvalle vatsavaivoja? Tottakai kaikki mitä minä laitan suuhuni päätyy vauvaan enemmän tai vähemmän.

Ymmärrän, ettei tiukkaa eliminaatiodieettiä suositella äidin hyvinvoinnin vuoksi, mutta esimerkiksi THL sivuilla ohjeistetaan jättämään oireita aiheuttava ruoka pois ja kokeilemaan myöhemmin uudelleen, kun suolisto on saanut kypsyä rauhassa. 

”Tota menoa aiheutat itse lapsellesi allergioita!”

Toki lasta on hyvä altistaa monipuoliselle ruokavaliolle jo rintamaidon kautta, mutta oikea altistaminen alkaa vasta 4-6kk iässä kun aletaan harjoittelemaan kiinteitä ruokia. Siinä korostuu monipuolisen ruokavalion vaikutus allergioihin. Vai tuleeko vauvasta automaattisesti allerginen päärynälle, koska minä en syö päärynää ikinä?

Vauvan oireillessa suoliston kautta voimakkaasti, en näe järkeä ärsyttää sitä yhtään enempää syömällä ”tahallaan” ruokia jota se ei selvästi vielä kestä. Silloin suolisto ei pääse rauhoittumaan ja toipumaan kasvaakseen, vaan on jatkuvassa tulehdustilassa.

”Ole hyvä ja yritä myöhemmin uudelleen”

Miksi sitten vauhkoan tästä asiasta, jos dieetti toimii?

Haluan, että lapsen allergiat tutkitaan tarkasti, jotta tiedetään varmuudella mikä aiheuttaa allergiaoireita ja mikä ei. Siinä kohtaa kun aloitamme kiinteät ruoat osattaisi olla varuillaan. Jos Oliver reagoi jo rintamaidon kautta, niin kuinka paha reaktio voi sitten olla kun hän saa allergian aiheuttajaa suoraan? Entä jos mun maidontulo loppuu? Oliver tarvitsee silloin reseptin maidottomaan korvikkeeseen heti, eikä viikon päästä. Haluaisin myös neuvolan ja ravitsemusterapeutin tuen imetysdieettiin. Aion kysyä neuvolasta suoraan, miksi olen saanut kahta täysin eri ohjetta samasta neuvolasta. Miksi minua on turhaa juoksutettu siellä ja miksi tämä kyseinen lääkäri ”kumosi” koko allergiateorian, vaikka hänen kolleega ja neuvolan hoitaja olivat sitä alun perin epäilleet.

𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 – 𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶

Kommentit (3)

Allergialääkäritkin jakautuvat tässä asiassa kahtia. Toiset eivät usko äidinmaidon kautta herkistymiseen, koska jossain tutkimuksessa todetaan näin. Käytännön kokemus sanoo muuta. Kuinkahan paljon imetysdieetillä olevia äitejä Suomessa onkaan? Fb:ssa on imetysdiettaajat-ryhmä ja Allergialasten vertaistukiryhmä.

Jatka dieettiä, tiedät parhaiten mikä vauvalle on hyväksi. Tuosta asiasta kannattaa valittaa, nykyään on esim. vegaaninen ruokavalio on monella käytössä, ihan omien aatteiden takia, eikä ole mikään este imettäessä.

Tsemppiä! Kyllä meillä ainakin tyttö aikanaan oireili rintamaidosta. Tytöllä olikin laaja-alaiset allergiat, jotka myöhemmin onneksi helpottivat. Nyt toki murrosiässä maitoallergia palasi.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X