ihan mamina - Banneri

”Jokainen alle vuoden ikäinen tippuu jostain ainakin kerran.” Tälläisen lauseen olen kuullut usein. Ei siihen kuitenkaan voi valmistautua henkisesti, että omaa lasta sattuu. Maanantai aamuna heräsin kauheimmalla mahdollisella tavalla. Kuului iso kolahdus ja kovaa itkua. Vauva oli kierinyt alas meidän sängystä.

Äiti on vähän väsynyt

 

Vauva oli herännyt taas edeltävinä öinä lukemattomia kertoja. Aamuyöstä otin hänet tuttuun tapaan kainaloon ja imetin. En ajatellut nukahtavani. Toisin kuitenkin kävi ja siitä syystä meidän pieni puolivuotias tipahti. Kolauksen kuultuani hypähdin sängystä ja vaiston varaisesti nappasin vauvan syliin. Hän oli mahallaan lattialla. Ylähuulessa pieni osuma ja huuli alkoi turvota silmissä. Sekunneissa mun aivot teki työtä – lapsi on tajuissaan, itkee, eikä tule verta. Ei siis tarvita hätäkeskusta. Soitin päivystykseen samalla kun rauhoittelin vauvaa ja hain pakastimesta kylmää hänen huuleen. Itku loppui nopeasti ja jäljelle jäi pieni nyyhkytys. Sain kerrottua päivystyksen puhelimeen asiani ja vasta kun päivystyksen hoitaja sanoi, että kaikki on hyvin aloin itse parkua. Itkin koko loppu päivän.

 

Vauva ei näköjään ota stressiä tälläisistä onnettomuuksista. 15min tapahtuneen jälkeen hän leikki naureskellen lattialla. Miehenikin kysyi ensimmäisenä asiasta kuultua, että ”miten sinä voit?”. Miten äitiys tekee olon tälläiseksi? Minä joka olen työskennellyt hoitoalalla, nähnyt verta ja suolenpätkiä en kestä pientä kolhua lapseni huulessa. Kuukausi sitten kävimme verikokeissa ja jopa se oli minulle kamala kokemus, vaikka vauva oli se kenestä näytteet otettiin.

 

Toimin ensin, mietin sitten

Olen aina ollut se ihmistyyppi, joka onnettomuuden tultua alkaa toimia autopilotilla. Uskaltaisin väittää, etten jäädy koskaan. Vasta kun tilanne on ohi, menen paniikkiin. Olen hyvin tunteikas ihmien ja monesti työelämässäkin jouduin ”tilanteen” päätyttyä poistumaan potilaan huoneesta rauhoittamaan itseni. Sama pätee näköjään lapseenikin. Hoidan hänet turvaan ja itken loppupäivän.

 

 

 

Onko sun lapsi tippunut koskaan?

 

Ihan mamina – Niina

Kommentit (10)

Mun Kakkonen tippui sylistä lattialle 5vko iässä, huonossa kulmassa ja sai kallonmurtuman korvalta aukileelle. Selvittiim helpolla, ei verenvuotoa aivoihin ja 2pv laatensairaalatarkkailun jälkeen päästiin kotiin. Mutta edelleen, viimeksi tänään aamulla, mietin tapahtunutta ja vaivaahan se itseä edelleen. Mutta lapsi on siis jo melkeim 1,5v ja voi vallan mainiosti, hälle ei mitään pudotuksesta jäänyt 🙂

On. Ja pienempi teki noin vuoden vanhana kaksi sellaista ilmalentoa, että sai suuhun haavoja. Tyyppi otti oikein vauhtia ja heittäytyi sohvapöytää päin. 🙈 Haavat oli pieniä, mutta koska ne oli suussa, verta tuli paljon. Minäkin joka rakastan työssäni juuri haavojen hoitamista, menin ihan paniikkiin ja itku huusin hätäkeskukseen, että mun lapsesta tulee verta. 😅🙈😂

Ai kauhea mikä säikäytys! Voi pientä ❤️

Näin ne hommat muuttuu kun kokemusta karttuu! Ihana 😄

Voi että voin vaan kuvitella tuon tunteen! Varmasti oli itku herkässä ❤️

Oi ei 😂😂 ketterä tyyppi!

Meillä ainoastaan kolmas lapsi on tippunut vauvavuotena. 10kk oli ja meidän sängystä putosi ja heräsin kolahdukseen ja itkuun. Ohjeena seurailla loppuyö.
Kaikki oli normaalisti, parin päivän päästä alkoi päässä iso patti turpoamaan ja sairaalassa röntgenissä löytyi kallonmurtuma, ultralla ei näkynyt. Parani itsestään mutta säikäytti sen verran pahasti, että ei ole viereen päässyt sen jälkeen nukkumaan.. Myös lastensuojelun kanssa joutui asiaa setvimään

Minulla on viisi lasta. Kaikki ovat vuorollaan tippuneet milloin mistäkin. Kun esikoinen tippui sängystä, ajoimme kovaa vauhtia kauhuissamme päivystykseen. Viime viikolla kun kuopus tippui, kävin poimimassa hänet lattialta ja rauhoittelun jälkeen jatkoimme unia. Eihän se ikinä mukavalta tunnu, kun omaa lapsea sattuu, mutta suhtautuminen asiaan muuttuu ja muistan aina päivystyksen lääkrin sanat esikoiseni ajalta. Hän sanoi, että "paras aika" tippua mistään on juurikin vauvana, koska luut ovat vielä niin pehmeitä ja vaimentavat päähän kohdistuvaa iskua, koska ne joustavat ja täten suojelevat aivoja.

Meillä kävi aivan samoin kuopuksen kanssa. Alakerran naapurin lapsi tuli silloin samana päivänä leikkimään esikoisen kanssa ja tullessaan sanoi, että meidän äiti heräsi aamulla siihen, kun teidän vauva tippui sängystä. Se sai taas uusiksi mun itkuhanat auki. Nyt osaan jo nauraa tapahtumalle. Näitä välillä sattuu, onneksi harvoin käy pahasti. Te selviätte myös tästä ❤

On, kaikki kolme ja monesti 😁Esikoinen oli oikein mega tippuja, vaikka mitkä tyynyvallit oli edessä, niin aina se jostain tuli. – Sasavilla blogi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X