ihan mamina - Banneri

Turvaistuimen valinta oli yksi iso työmaa. Halusin lapselle mahdollisimman turvallisen istuimen, mikä olisi helppo kiinnittää autoon ja menisi lapsella mahdollisimman pitkään. Lisänä toivoin lapselle mahdollisimman mukavaa matkustus asentoa, sillä hän vihasi turvakaukalossa oloa epämiellyttävän asennon takia.

Millainen istuin me valittiin?

 

Meille kotiutui Besafe iZi Plus X1 turvaistuin. Tämä turvaistuin kiinnitetään autoon auton omalla turvavyöllä ja sitä voi käyttää aikaisintaan n. 65cm pituisesta aina 25kg tai 116cm asti. En halunnut isofix kiinnitteistä istuinta, sillä niissä saa matkustaa selkä menosuuntaan vain 18kg asti ja tämän jälkeen pitäisi ostaa vielä toinen selkä menosuuntaan istuin. Turvavöillä kiinnitettävä ja isofix istuin ovat kuitenkin ihan yhtä turvalliset oikein asennettuna.

 

Tätä istuinta saa siis käyttää vain selkä menosuuntaan ja uskoisin, että tätä tahtia kasvava lapsi menee siihen n. 5-vuotiaaksi asti (arvioin tämän netistä löytyvällä kasvukäyrällä). En halunnut käännettävää (eli myös kasvot menosuuntaan asennettavaa) istuinta, sillä lapsen ei ole suositeltavaa matkustaa kasvot menosuuntaan viisipistevaljaissa ja myös käännettävissä istuimissa painoraja on 25kg, joten kääntö-ominaisuus on mielestäni turha. Joka tapauksessa joutuisin hankkimaan vielä kolmannen eli turvavyöistuimen jossain vaiheessa. Ovelle käännettävää istuinta mietin, sillä lapsi olisi helpompi asettaa siihen, mutta tulin siihen tulokseen, ettei lapsen laitto ”ei pyörivään” istuimeen ole minulle niin iso vaiva.

 

Besafe iZi Plus X1 on Plus testattu istuin, eli se on läpäissyt vaativimmat turvallisuustestit ja istuin näyttää mukavalta istua sen ”nojatuolimaisuuden” takia. Tykästyin istuimessa siihen, että istuinta saa kallistettua eri asentoihin ilman uudelleen asennusta. Eli voin vaikka kesken ajon kallistaa istuinta makaavampaan asentoon, jos lapsi nukahtaa. Istuin oli myös yllättävän helppo asentaa autoon! Toki tässä kannattaa muistaa, että kaikki istuimet eivät sovi kaikkiin autoihin. Tämä istuin vie enemmän tilaa pituus-suunnassa kun moni muu, eli repsikan paikalle jää niukasti tilaa meidän Mazdassa. Me käytiin sovittamassa istuinta autoon Lastentarvikkeessa, ettei tulisi ylläreitä.

 

Turvavöissä on magneetit, mitkä pitävät lapsen vyöt sivuilla, jotta lapsen laitto istuimeen olisi mahdollisimman helppoa. Myös vöiden säätö oikealle korkeudelle oli helppoa, sillä ne liikkuvat samalla kun liikuttaa pääntukea. Eli yhdestä vivusta nostamalla ja laskemalla. Huonona puolena pidän sitä, että lapsen vyöt on hankala kiristää. Ne eivät mene kierteelle, mutta saa kiskoa lujaa että vyöt kiristyvät kunnolla. Tähän en ole vielä keksinyt syytä, ehkä vyöt vaan ovat tiukat. Turvaistuimessa on helppo lisätä lapsen jalkatilaa säätämällä auton selkänojaa vasten tulevaa tukea.

 

Toinen istuin mitä mietittiin oli Axkid Minikid tai Axkid Wolmax. Ne istuimet olisi kuitenkin vaatinut enemmän pituutta eli n. 75-80cm ennen kun vauvan olisi turvallista matkustaa niissä. Lisäksi istuimista puuttui kaipaamani kallistus-ominaisuus (istuimen asentoon toki voi vaikuttaa asennus vaiheessa).

 

 

Milloin on aika vaihtaa turvaistuimeen?

 

Turvaistuimen hankinta tulee yleensä ajankohtaiseksi lapsen kasvaessa ulos turvakaukalosta, eli n. vuoden iässä. Kaukalo jää pieneksi, kun painoraja täyttyy (yleensä 10-13kg) tai lapsen pää tulee yli kaukalon reunojen. Turvaistuimeen voi kuitenkin siirtyä heti kun vauva osaa istua tukevasti ja turvaistuin on sopiva.

 

 

 

Me siirryttiin turvaistuimeen 6 kuukauden iässä (67cm / 8,5kg), koska vauva ei viihtynyt yhtään turvakaukalossa ja huusi automatkat. Turvaistuin oli meille iso helpotus, koska asento selvästi parani ja vauva näki katsella ikkunasta ulos!

 

 

 

 

Turvallisuus suositukset


Alle 3-vuotiaan tulisi aina matkustaa selkä menosuuntaan (lähde. Liikenneturva), mutta muissa Pohjoismaissa suositellaan matkustamaan näin jopa 4-5-vuotiaaksi asti. Selkä menosuuntaan on aina turvallisin vaihtoehto lapselle, sillä lapsen niska ei ole tarpeeksi kehittynyt vastaanottamaan törmäyksestä aiheutuvaa äkkinäistä liikettä. Pahimmassa tapauksessa lapsi halvaantuu tai menehtyy niskan retkahtaessa. Lapsi voi matkustaa jalat koukussa, tämä ei vaikuta turvallisuuteen. Eli isokin lapsi voi matkustaa selkä menosuuntaan. Suosittelen lukemaan lisää Turvaistuinblogista.

 

 

Jäikö jotain kysyttävää turvaistuimista?

 

 

 

Ihan mamina – Niina

Kommentit (6)

Meille hankittiin lopulta pitkän harkinnan jälkeen Axkid Minikid 2. Poika oli noin 9kk, vajaa 9kg, mutta pitkäselkäinen noin 73cm pitkä, niin meni hienosti jo istuimeen. Lapsen mittasuhteista riippuen menee toisilla hieman aiemmin kuin toisilla. Luin paljon blogeja aiheeseen liittyen, ja törmäsin hyvään arvosteluun https://maidonkeraaja.fi/axkid-minikid-2-0/ ja käytiin sitten sovittamassa omaan autoon, niin laitoin tilaukseen. Yks tekijä oli, että meillä on pieni auto, ja se tarvitsee mahdollisimman siron istuimen. Kokeiltiin myös Maxway Plussaa, mutta Minikidin helpompi asennus ja lapsen yleinen olemus istuimessa vaikutti paremmalta Minikidissä.

Turvaistuimista tämä Besafe Izi Plus sekä Maxi-Cosi Mobi ovat harvoja, joissa kallistusta saa säädettyä myös asennuksen jälkeen. Axkidilta on kyllä nyt kesän lopulla tulossa myyntiin uusi turvaistuin One, jossa kallistusta on mahdollista säätää myös ajon aikana, ei tosin aivan yhtä helposti ja kätevästi kuin Izi Plussassa tai Mobissa. One sopii lapselle mahdollisesti jo 61 cm pituudesta alkaen ja lapsi voi hyvin siirtyä siihen jo alle puolivuotiaanakin, sillä kyseisen istuimen saa yhtä kallelleen kuin turvakaukalon. Minikid sen sijaan ei sovi vastasyntyneelle, vaan painoraja 0-25 kg tarkoittaa sitä, että se sopii mahdollisesti jo alle 9 kg painoiselle lapselle. Seuraava painorajaluokitus kun on 9 kilosta ylöspäin. Minikidiin voi lapsi siirtyä aikaisintaan puolivuotiaana.

Meille hankittiin Besafe Izi Plus, kun lapsi oli 7 kuukauden ikäinen, olisi kyllä siihen sopinut jo aiemminkin. Kovasti olemme kyseisestä istuimesta tykänneet ja lapsikin viihtyy hyvin nojatuolissaan. Izi Plussan saa kyllä helposti asennettua erittäin tukevasti autoon, kiristysräikän avulla tukiraudankin saa todella tiukasti uppoamaan penkkiin. Kallistusmahdollisuudesta on ollut paljon hyötyä varsinkin pitkillä matkoilla, kun lapsi nukkuu autossa.

Axkid on myös säädettävissä ns. kesken ajon ja nykyinen versio, jota kaupatkin enää vain myyvät, käyvät vaikka vastasyntyneelle. Ei sillä, onhan se turvakaukalo toki alkuun pakko olla, mutta esim. 6kk ikäisestä käy jo hyvin.

Eipä sillä, että sillä täss yhteydessä olisi väliä. Tuli vaan mieleen todeta, meillä punnittiin myös näiden välillä ja päädyttiin Axkidiin.

Aloin epäilemään itse itseäni ja sanomisiani nyt ��
Meillä siis tämä sama pähkäily meneillään ja tuo minikid on myös vaihtoehtona. Mulle kyllä sanottiin että sitä pystyis kallistamaan myös ajossa. Tämäpä täytyy vielä kertaalleen varmistaa! Tää istuimen valinta on ihan super hankalaa!

Okei! Mä ymmärsin, että ei voi kesken ajon kallistaa Minikidiä vaan kallistus pitäisi tehdä asennus vaiheessa 🤷🏼‍♀️ Oonkohan ymmärtäny väärin?

Minikidissä on kylläkin kallistuskulman säätö ��

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X