ihan mamina - Banneri

Synnytys lähestyy ja sitä mukaa tämä äiti hidastuu. Taaperon huudellessa yöllä pinnasängystä tai pyytäessä ojentamaan vettä tai lelua olen niin hidas liikkumaan, että hän ehtii menettämään hermonsa ennen kuin kerkeän paikalle. Syy hitauteen ja kömpelyyteen on liika lapsivesi, jäätävän iso vatsa ja lantion liitoskivut. Sohvalta nouseminen ei ole koskaan kestänyt näin kauan ja raskautta on vielä jäljellä monen monta viikkoa. 

Taaperolle on kasvanut oma tahto ja kyky vaatia asioita. Hän tulee tomerasti nappaamaan aikuista sormesta kiinni ja johdattaa tämän keittiöön ja osoittaa vesipulloa. Tai hokee ”mennään” sanaa ja osoittelee ikkunasta ulos. Hirveästi tältä 1,5-vuotiaalta ei tule puhetta, mutta kommunikoida hän osaa kyllä upeasti (ja vaativasti).

En ole aikaisemmin osannut jännittää sitä miten pärjään vastasyntyneen ja taaperon kanssa. Viime aikoina on kuitenkin alkanut mietityttämään millaisia kiukunpuuskia on luvassa, kun äiti ei ehdikkään imetykseltä antamaan taaperolle hänen tahtomaansa (esimerkiksi tiettyä lelua tai tavaraa). 

Mustasukkaisuuden välttämiseksi taapero sai joululahjaksi oman Baby Born nuken, mitä hän voi hoitaa ja imettää äitin hoitaessa vauvaa. Haluan ottaa taaperoa mahdollisimman paljon mukaan vauvan hoitoon, mutta äkkinäiset liikkeet ja kovakouraisuus jännittää. Ei alle kahden vuoden ikäinen osaa vielä varoa. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, ettei taapero koe tulevansa syrjään työnnetyksi uuden tulokkaan rinnalla.


Pitkiä imetyshetkiä varten ajattelin myös askarrella taaperolle oman puuhalaatikon, minkä hän saa käyttöönsä vain silloin kun imetän vauvaa. Imetyslaatikko tai puuhalaatikko sisältää kaikkea ”räpellettävää” ja mielenkiintoista kuten ruuvimeisseli, mittanauha, munakello, muovailuvahaa ja kaikkea sellaista mikä taaperoa kiinnostaa, mutta hän ei saa leikkiä niillä ilman tiukkaa valvontaa.

Haaveilen kovasti myös siitä, että mulla olisi mahdollisuus joka päivä viettää hetki kahden taaperon kanssa. Meidän yhteinen juttu voisi olla nukkumaanmeno rutiinit tai yhteinen leikki palikoilla tai piilosta. Toki vauvan saa aina kantoliinaan hetkeksi, mutta olisi kiva sylitellä taaperoa ihan kaksin vauvan ollessa isin kanssa tai päiväunilla.

Loppuraskauden aikana meillä on ollut Netflix kovassa käytössä taaperon viihdytyksessä. Kauaa hän ei jaksa katsoa telkkaria, eikä se tietty ole tarkoitus istua ruudun ääressä jatkuvasti mutta antaa se äidille pienen hengähdystauon. Olen myös nukkunut päiväunet aina yhdessä taaperon kanssa, hänkin nukkuu pidempiä unia äitin kainalossa.

Saattaisit pitää myös

70 päivää laskettuun aikaan, loppuraskauden tehtävälista

Raskausviikko 31, liikaa lapsivettä ja lisätutkimuksia

Raskauden viimeinen kolmannes, sinua on odotettu!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X