ihan mamina - Banneri

Tammikuu on meidän viimeinen kokonainen kuukausi raskaana, sillä laskettu aika on 19.2 ja esikoinenkin syntyi spontaanisti laskettuna päivänä. Olen pitkään aavistellut, ettei tämä vauva pysy kohdussa laskettuun aikaan asti, mutta toisaalta olipa vaistoni väärässä myös vauvan sukupuolen suhteen. Joka tapauksessa sairaalakassi on nyt pakattu lähtöä varten ja mä voin rauhassa keskittyä selviytymään raskauden viimeisistä viikoista syntyi vauva sitten milloin hyvänsä. 

Mitä pakata sairaalakassiin?

Mä olen aina ollut sellainen ”yli pakkaaja”. Mies tuskailee jokaista viikonloppureissua, kun pelkästään mun laukku painaa 20kg ja silti hoen automatkalla että jotain unohtui. Sairaalakassiin pakkaan mielummin varuiksi juttuja, kun harmittelisin tunnin ajomatkan päässä olevassa synnytyssairaalassa, että jotain oleellista puuttuu. Toki synnytys hoituu vaikka alasti ilman kassin kassia, mutta nämä ovat mukavuus kysymyksiä.

Tärkeimmät tavarat

Tärkeimmät tavarat kulkevat yleensä mun käsilaukussa mukana kaikkialla. Laukku on sitten helppo heittää sairaalakassin kyytiin sellaisenaan synnytyksen käynnistyessä. Sairaalakassi saa odottaa makuuhuoneen lattialla muuten valmiina.

  • Neuvolakortti + synnytyskirje
  • Power bank
  • Airpods (ilman näitä en mene mihinkään, äänikirjat rentouttavat ihanasti missä tahansa)
  • Lompakko
  • Lääkkeet (omat sekä miehen, jos hän sattuisi tulemaan sairaalaan suoraan töistä)

Hygieniatarvikkeet

  • Deudorantti
  • Hammasharjat + tahna (mulle ja miehelle)
  • Nännivoide ja liivinsuojia (viimeksi maito nousi vasta kotona, mutta varaudutaan)
  • Nenäliinoja (se sairaalan hiekkapaperi on kamalaa..)
  • Meikinpuhdistusaine
  • Huulirasva + käsivoide (sairaalan ilmastointi + talvi kuivattaa)
  • Shampoo + hoitoaine (ihana pestä omalla tutulla tuoksulla)
  • Kuivashampoo + muumi suihke (pikaista fresh uppia varten)
  • Hiusharja ja ponnareita
  • Shaver (inhoan kainalokarvoja ja jos joudutaan olemaan osastolla haluan niistä eroon)

Vaatteet

  • Vauvalle kahdet kotiutumisvaatteet (kakka-vahingon varalta)
  • Äidille puhtaat vaihtovaatteet kotiutumista varten
  • Tossut (sairaalakengät on kamalat)
  • Miehelle puhtaat alusvaatteet + t-paita (jos hän joutuu tulemaan suoraan töistä)
  • Tukiliivi (ajattelin kokeilla tukiliivin käyttöä synnytyksestä palautumiseen)

Eväät

Esikoisen synnytyksessä oksensin koko synntyksen ajan, joten tällä kertaa en hirveästi panosta eväisiin. Mies saa sitten Woltata meille ruokaa tai ajaa lähimmälle Mäkkärin drive in luukulle, jos siltä tuntuu. Muutamia juttuja otan kyllä mukaan

  • Pillipullo (helpottaa juomista jos oksettaa)
  • Nesteytystabletit (hyvänmakuisia poretabletteja, mistä saa magnesiumia, natriumia ja kaliumia auttamaan jaksamista)
  • Pillimehuja
  • Siemennäkkäriä (helppoa ja hyvää naposteltavaa)
  • Vissyä
  • Battery (ai että olen himoinnut batteryä koko raskauden!)

Muut tavarat mitkä pakkaan juuri ennen lähtöä

  • Läppäri + laturi (jos vietetään aikaa osastolla vauvan kanssa)
  • Puhelimen ja power bankin laturi
  • Meikkipussi
  • Äitiyspakkauksen pinnasängyn suoja automatkalle siltä varalta, että lapsivedet lorahtaa.

Ollaan suunniteltu niin, että mies tulee synnytyksen jälkeen kotiin esikoisen kanssa. Hän saa sitten tuoda turvakaukalon tullessaan hakemaan meitä sairaalasta. Turvakaukaloon laitan valmiiksi lämpöpussin ja viltin vauvaa varten.

Sinua voisi kiinnostaa myös

70 päivää laskettuun aikaan, loppuraskauden tehtävälista

Loppuraskaus, taapero ja tuleva vauva, vinkkejä arkeen

Tärkeimmät hankinnat talvivauvalle. Mitä hankkia etukäteen?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X