3,5 vuotta yhdessä ja kaksi lasta, miten parisuhde jaksaa?

Ensi kesänä meillä tulee täyteen neljä vuotta yhdessä oloa. Neljästä vuodesta olen ollut kohta 1,5-vuotta raskaana ja imettänyt vuoden. Eli olen käytännössä ollut ”syyntakeettomassa tilassa” hormonien ja niihin liittyvien ”flippailuiden” kanssa 2,5-vuotta. Nauroimme yhdessä, että mies on tuntenut mut kauemmin hormonipäissäni kuin omana itsenäni. Täytyy varmaan tämän raskauden ja imetyksen päätyttyä käydä treffeillä oman puolisoni kanssa ja tutustua ihan uudelleen. ”Hei olen Niina, enkä enää nykyään itke tai suutu kaikesta mitä sanot mulle!”

Ensimmäinen raskaus meinasi suoraan sanottua päätyä eroon. Lapsi oli yhdessä tehty ja haluttu, mutta raskausaika olikin henkisesti rankempi kuin kumpikaan osasi odottaa. Sinnikkäästi päätimme jatkaa yhdessä, googlettelimme parisuhdeterapiaa ja puhuin asiasta neuvolassa. Esikoisen syntymän jälkeen kaikki riidat olivat ohitse ja parisuhteessa oli jälleen kaikki kohdallaan.

Vauvavuosi oli aaltoilevaa aikaa. Ajattelen, että kaikissa perheissä mihin syntyy ensimmäinen lapsi käydään läpi suurin piirtein samoja riitoja. Minä ylireagoin kaikesta ja suojelen vauvaa karhuemon lailla ja mies ei ymmärrä miksi en luota häneen. Tottakai luotan, mutta ne hormonit, äidinvaisto ja väsymys.. Riidat eivät onneksi olleet pahoja, lähinnä kinastelua ja mielipide eroja.

Mitä isommaksi meidän vauva kasvoi, sitä enemmän mekin kasvettiin yhdessä vanhempina. Suurin muutos mitä kaikki riidat, raskauden rasitteet ja vauvavuoden haasteet on tuonut on ollut keskustelutaidon oppiminen. Molemmat ollaan opittu keskustelemaan (ja minä jääräpää myöskin kuuntelemaan). Nykyään pyritään ennaltaehkäisemään riitoja puhumalla ennen kun herne on mennyt palkoineen nenään.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IHAN MAMINA (@niina.mantere) jakama julkaisu

Toinen raskaus, toinen mahdollisuus

Tämä raskaus on parisuhteen ja henkisen jaksamisen kannalta ollut täysin päinvastainen kuin ensimmäinen. Sen sijaan, että riitelisimme koko ajan musta tuntuu että ollaan lähennytty entistä syvemmin. Vauvaryhmissä puhistaan kuinka oma mieskin v#tuttaa, mutta minä en haluaisi päästää miestä silmistä hetkeksikään. Roikun nilkassa raahautuen kohti ulko-ovea ja mies joutuu irroittamaan toisesta jalasta taaperon ja toisesta raskaana olevan naisen päästäkseen lähtemään töihin.

Mies on ottanut asiakseen hoitaa mua parhaalla mahdollisella tavalla odotusajan. Olen saanut extra huomiota häneltä ja vastapainoksi minä en ole mököttänyt vaikka hän silloin tällöin käy ystävillä saunomassa.

”Happy wife, happy life.”

Aikaa meille

Seuraavat vuodet ollaan päätetty pyhittää perheelle ja parisuhteelle. Annoin miehelle joululahjaksi itse tehdyn leikekirjan, mikä on täytetty ideoilla erilaisista treffeistä kahdestaan ja lasten kanssa. Jokaisen treffi-idean viereen on jätetty tyhjä tila valokuvalle mikä otetaan polaroid kameralla ja liimataan paikalleen heti treffien päätteeksi. Ei siis lisää raskauksia ennen mun kolmekymppisiä kiitos!

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vuosi 2020 paketissa. Vauvan epilepsia, opiskelupaikka, raskaus

Oletko mun ystävä silloinkin, kun mä en jaksa?

Tekeekö vanhemmat ”sitä” perhepedissä?

 

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Itse olin kans monta kertaa lähtemässä ovet paukkuen ja jättämässä miehen sekä raskaana ollessani että vauva vuoden aikana. Mieheni on saanut sellaisen mallin kotoa et isä ei osallistu, isää vähän pelätään, isä ei laita ruokaa siivoa tms, isä ei näytä kuin negatiiviset tunteet ja muutenkin hänelle on lapsena puhuttu rumasti ja hän on saanut piiskaa. Hän tietää itse että haluaa olla parempi isä kuin mitä hänellä oli lapsuudessaan ja hän ei halua jatkaa kierrettä omiin lapsiinsa jossa kohdellaan toista kylmästi ja tunteita ei näytetä. Silti monesti tuntuu että ne tavat jollain tasolla ovat jossain pinnan alla hänellä vaikka kehitystä on tapahtunut hurjasti ja olen onnellinen etten lähtenyt sillä hänestä on kasvanut vuoden aikana loistava isä lapsilleen❤️

Avatar

Oltu yhdessä reilu 6,5-v ja siinä on syntynyt 3 lasta joiden iät 5v 9kk / 3v 5kk / 1v 2kk. Aika rytinää on pitänyt monella tapaa mutta kiitollisena tästä kaikesta. Ilman minkäänlaista tukiverkkoa, mies pitkät päivät töissä. Sanoisin että kolmannen kohdalla kaikki alkoi helpottaa, ehkä senkin takia että olemme itse kasvaneet vanhempina kypsemmiksi. Vauvakuume on näköjään vieläkin!

Vastaa käyttäjälle Lapset tervetulleita! Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä