ihan mamina - Banneri

Raskausviikko 39+3 meneillä, eli tämän viikon perjantaina on beben laskettu aika! Olen koko ajan sanonut, että vauva syntyy ennen laskettua päivää, mutta saa nähdä. Päivät käyvät vähiin ja vauva tuntuu viihtyvän masussa. Lohduttavaa on, että viimeisimmässä painoarviossa vauva ei enää näyttänyt niin suurelle kun aikaisemmin, eli hän voi hyvinkin viihtyä kohdussa lasketun ajan yli ja silti mahtua syntymään alakautta.

Toissayönä havahduin kovaan supistukseen ja samassa mun oli juostava vessaan. Vessan lattialle lorahti jotain nestemäistä ja aamulla päätin soittaa synnärille. Kätilö pyysi minut näytille, sillä streptokokki näyte oli positiivinen ja jos kyseessä olisi lapsiveden meno täytyisi antibiootti aloittaa pian.

Hieman nolona menin synnärille, sillä ”vettä” ei ollut enää yön jälkeen tullut ja epäilin jopa omia tuntemuksiani aamuyön pimeydessä. ”Olikohan se sittenkään mitään” ”Entä jos se olikin pissaa..” Vastassa oli onneksi maailman ihanin kätilö, joka sanoi tarkistavansa asian mielellään ja korosti, ettei turhia käyntejä ole. Lapsivesitesti oli negatiivinen ja kätilö epäili lorahduksen olevan todella vetiseksi muuttunutta limatulppaa, mikä on normaalia tässä kohtaa raskautta.

Makoilin hetken käyrillä ja ruutuun piirtyi muutama supistus mitkä tuntuivat myös minusta napakoilta. Kätilö istui kanssani huoneessa ja juteltiin synnytyksestä ja mun viime viikkojen fiiliksistä. Kerroin hänelle olevani ihan poikki ja hän oli todella empaattinen.

Kuva: Helin Kulla photography

Joko synnytetään?

Tänään aamulla heräsin valtavaan kipuun lantiossa ja alapäässä. Olin kuin koppakuoriainen selälleen käännettynä, kun yritin monen minuutin ajan räpiköidä sängystä ylös. Vauva on ilmeisesti yön aikana puskenut päänsä kunnolla kohti synnytyskanavaa, sillä kaikki liikkuminen, seisominen ja istuminen sattuu. Tunnen myös kipeitä ”sukkapuikkokipuja” kohdunsuulla etenkin kävellessä. Lapsivesi tuntui myös kuplivan oudosti.

Puolen päivän maissa hain taaperon mummolta hoidosta ja kotimatkalla alkoi napakat supistukset ja selkäkipu. Muutaman kerran mietin jopa, että pystynkö ajamaan autolla kotiin asti. Supistuksia alkoi tulla n. 10-15min välein epäsäännöllisesti. Matkalla päätin vielä pysähtyä kauppaan ja postiin hakemaan viimeiset tarvikkeet bebelle. Kaupassa supistukset jatkuivat, mutta onneksi en joutunut suuremmin ähkimään ja puhisemaan, pysähdyin vaan hetkeksi nojailemaan ostoskärryihin.

Iltaa kohden supistukset alkoivat laantua, kun keskityin taaperon hoitoon. Bebe on myös herännyt horroksestaan masussa, hän on tänään vietellyt hiljaiseloa ja ajattelin hänen valmistautuvan syntymään. Nyt masussa on kuitenkin käynnissä sellainen ralli, että en tiedä onko hänellä aikomuskaan tulla ulos.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Pitkä latenssivaihe ja vinkit synnytyksen käynnistämiseen

Merkkejä lähestyvästä synnytyksestä

Yksityinen synnytysvalmennus ja vinkkejä kätilöltä

Kommentit (3)

Tsemppiä synnytykseen! Voitko tehdä postauksen siitä, onko teillä taapero päivähoidossa ja miksi on/ei ole?

En tiedä auttaako yhtään odottelua, mutta itsellä on molemmat synnytykset alkaneet tilanteessa, jossa olen juuri vähän aikaisemmin valittanut kaikkien synnytyksen alkamiseen viittaavien merkkien puuttumista ja sanonut, ettei tässä vähän aikaan mitään tapahdu. Tyypit ovat olleet 24h sisällä tästä valittelusta sylissä koisimassa.

Tsemppiä tulevaan synnytykseen oikein paljon! En itsekään aamulla tiennyt viime kesänä,että illalla vauva on syntyy. Iltapäivällä alkoivat synnytyssupistukset ja se oli sitten menoa.

Vastaa käyttäjälle Saija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X