ihan mamina - Banneri

Kiitos kuvasta valokuvaaja Helin Kulla.

Muutama seuraaja on instagramin puolella toivonut ystäväkirja-haastetta blogiin, joten tässä tulee teille postaus. Erityisesti monia kiinnosti mun synnytyspostauksessa vilahtanut tatuointi ja sen merkitys. Kerrotaan myös se tässä samassa rytäkässä.

Ikä: Täytän 21.3, eli ihan pian 23 vuotta. Instagram tililläni tämä tieto sai kohinaa aikaiseksi, moni seuraajista olisi lisännyt 5 vuotta ikääni ja rakas avopuolisoni mielestä olen henkisesti 35-vuotias kotiäiti. 

Kuinka pitkä olet: 166cm 

Silmien väri: Siniharmaat niin kuin varmasti suurimmalla osalla suomalaisista.

Koulupolku: Peruskoulun jälkeen opiskelin lähihoitajaksi. Opintojen viimeisen vuoden suoritin oppisopimuksella, sillä olin jo muutenkin tehnyt koko opintojen ajan töitä aina kun vaan ehdin. Lintsasin usein tunteja ja kiirehdin iltavuoroon, mutta hei tekemällä oppii parhaiten. Yövuoroissa kirjoittelin pakollisia esseitä (kuinkahan laadukasta tekstiä on syntynyt aamuyöllä..) ja aamulla säntäsin oppitunneille. Valmistuin silti hyvin arvosanoin.

Nyt olen äitiyslomalla sairaanhoitaja-opinnoista, mitkä aloitin esikoisen ollessa 6kk ikäinen ja hän kulki mukanani luennoilla kantoliinassa. En ole siis koskaan malttanut keskittyä vain yhteen asiaan kerralla.

Keskiarvo: Ei koskaan mikään hyvä ja siksi luulin aina etten pärjäisi lukiossa, enkä edes yrittänyt hakea sinne. Jälkeenpäin typerä ajatus edes jättää yrittämättä. 

Viihdyitkö koulussa: On ehkä jo tullut ilmi, etten koskaan ole jaksanut keskittyä täysillä pelkästään opiskeluun. Lähihoitaja opinnot olivat silti parasta aikaa minulle, löysin opintojen myötä parhaan ystäväni ja vihdoin tunsin loistavani oppitunneilla aiheiden ollessa mielenkiintoisia.

Lempiväri: Vaalea ja käsittelemätön koivu! Oikeista väreistä sanoisin ehkä sinapin keltainen, mattamusta ja luonnonvalkoinen. Riippuu asiayhteydestä. 

Onko sinulla sisaruksia: Olen neljästä lapsesta vanhin, minulla on veli ja kaksi siskoa. 

Pidätkö sukulaisistasi: Aina välillä. 

Kuva: Helin Kulla photography

Lempi vuodenaika: Kevät, olenhan syntynyt maaliskuun paremmalla puolella. Mun koko keho ja mieli herää aina eloon lumien sulaessa ja kevätauringon lämmittäessä takinselkää.

Paras lukemasi kirja: En ole lukenut juurikaan kirjoja aikuisiällä, äänikirjoista olen rakastunut Max Seeckin Uskollinen lukija -kirjaan. Lapsena luin useaan kertaan Tuija Lehtisen Sara -kirjat ja legendaariset Harry Potterit (mitä kuuntelen nykyään äänikirjoina aina silloin kun en keksi muuta kuunneltavaa). 

Paras näkemäsi elokuva: Ikuinen lemppari Top Gun ja 007 Octopussy.

Mikä biisi soi nyt: Mun päässä soi Boss Baby lastensarjan tunnari, sillä taapero tuo päivittäin kaukosäätimen ja vaatii laittamaan Netflixistä ”Päppää”.

Mitä rakastat: Mun ihanaa perhettä, siskoja ja kesän tuloa.

Mitä inhoat: Stressiä ja omaa aikaansaamattomuutta. Miten oppisin olemaan tehokkaampi?

Mitä odotat tällä hetkellä: Odotan muuttoa takaisin Lahteen ja ehdottomasti kevään ja kesän tuloa.

Harrastatko liikuntaa: Raskausaikana en harrastanut aktiivisesti mitään ja loppuraskauden kivuissa suurin ponnistelu oli päästä rappuset alakertaan vessaan. Nyt olen päässyt jälleen vaunulenkkien makuun ja muutaman kuukauden päästä uskallan aloittaa salitreenaamisen ja spinningin (mikäli koronatilanne sallii).

Mitä harrastuksia sinulla on: Tämä blogi on mun suurin ja tärkein harrastus ja intohimo. Lisäksi harrastan tavaroiden levittämistä ympäri asuntoa todella epäloogisiin paikkoihin ja sarkasmia. 

Mikä kamera sinulla on: Kuvaan puhelimen kameralla, mutta haaveilen Olympuksesta.

Syötkö suklaata: Rakastan suklaata! Parhaat suklaat on Kinder maxi patukka, Pätkis Crunchy ja Fazer Marianne levy.

Suklaa vai salmiakki: Molemmat.

Lempijäätelö: Lohilo salted caramel puikko tai Kingis.

Sauna: Rakastan miehen suvun mökillä olevaa pihasaunaa, siellä viihtyisi ikuisuuden.

Maa, johon haluaisit matkustaa: Ranskassa olisi upeeta päästä käymään.

Meikkaatko kouluun: En kestä miten ihana kysymys! Meikkaan lähes aina kun lähden johonkin, mutta mua ei haittaa lähteä ilman meikkiä kiireen sattuessa. Enää en koe alastomuutta ilman meikkiä, mitä vielä muutama vuosi sitten koin voimakkaasti. 

Kadutko jotain: Kadun nuorena tehtyjä taloudellisia mokia.

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi: Haluaisin olla aikaansaavempi ja sellainen ihminen joka muistaa aina kaikkien kertomat jutut, tärkeät hetket ja merkkipäivät. Sellainen joka osaa kysyä kuulumiset juuri oikeaan aikaan. 

Onko sinulla tatuointeja? Minulta löytyy kolme tatuointia. Yksi niskassa, mikä on otettu parhaan kaverin kanssa heti 18-vuotta täytettyä. Yksi reidessä, mikä on sattumalta otettu samana päivänä kun tapasin mieheni. Kolmas tatuointi on mun lantiolla ja se on teksti, itseasiassa biisin nimi ”Niinku sut omistaisin”. Tatuointi on mun henkilökohtaisin ja se kuvastaa jollain tapaa omaa kasvua ja nuoren aikuisen kipuiluja. En kadu tatuointeja, sillä ne on tarkoituksella sijoitettu niin että ne on helppo peittää vaatteilla. Nyt jos saisin päättää ottaisin kuitenkin puhtaan ihon.

Lempi juhlasi: Rakastan syntymäpäiviä ja niiden juhlimista. Ei väliä kenen synttärit kyseessä, mutta olen aina juhlafiiliksissä. 

Välitätkö muiden mielipiteistä: Yritän olla välittämättä ulkopuolisten mielipiteistä, mutta liian kärkkäästi sanotut asiat satuttavat. Eniten välitän mieheni ja äitini mielipiteistä oli kyseessä mikä tahansa asia. Olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että saatan silti tehdä juuri päinvastoin.

Mistä ostat vaatteesi: Vero Moda, Lindex, KappAhl, VILA… Pitäisi opetella käyttämään kirppiksiä muuhunkin kun lastenvaatteiden hankintaan.

Tuomitsetko ennen kuin tunnet: Olen hiukan ennakkoluuloinen, mutta en anna sen näkyä. Piilotan ennakkoluuloni ja pakotan itseni tutustumaan ihmiseen ensin, usein ennakkoluulo häviää silloin ja samalla pääsen itse askeleen edemmäs.

Koska viimeksi koit romanttisen hetken: Meillä on sellaista pientä arjen romatiikkaa. Saatetaan sattua jääkaapille samaan aikaan ja jäädä pitkäksi aikaa pussailemaan maitotölkkien lämmetessä auki olevassa jääkaapissa tai raskaan päivän jälkeen vaan halata pitkään ja sanoa toiselle jotain kivaa.

Koska viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Eilen illalla naurettiin miehen kanssa vedet silmissä, kun etsittiin netistä memejä tai hauskoja leffahahmoja keneltä toinen näyttää tehdessä tietyn ilmeen tai eleen. Eli klassista vittuilua rakkaudella.

Mistä haaveilet: Kauniista omakotitalosta ja unelmaduunista. 

Mitä teet tänään: Kun saan läppärin suljettua, menen kinuamaan mieheltä hierontaa naistenpäivään vedoten.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X