Ihan mamina on nyt myös podcastina!
Mun ja ystäväni Jennin suuri projekti julkaistiin vihdoin. Mä vietän äitiyslomaa ja Jenni opintovapaata, joten jotta ei aika kävisi pitkäksi päätimme perustaa Ihan mamina podcastin. Podcastissa käsittelemme äitiyden, naiseuden ja vanhemmuuden kiemuroita kahden naisen ja kaksien eri mielipiteiden muodossa. Olemme äiteinä hyvin erilaisia, joten mielipide-eroja ja erilaisia näkemyksiä aiheista on luvassa.

Ensimmäiset kaksi jaksoa on jo julkaistu. Jaksossa Meneekö kaksi siinä missä yksikin puhumme kahden lapsen kokemuksella siitä millaista elämä on kahden lapsen kanssa. Pohditaan yhdessä hyviä ja huonoja puolia pienessä ikäerossa ja vauvavuoden haasteista. Minulla on kahden lapsen arjesta kokemusta vasta 2 kuukauden ajalta, mutta voin sanoa että kaksi ei todellakaan mene siinä missä yksikin. Jenni taas oli aiheesta eri mieltä.
Toisessa jaksossa Seksi synnytyksen jälkeen käymme läpi seksuaalisuuden muuttumista raskauden myötä ja puhutaan niistä inhottavista raskauden ja synnytyksen aiheuttamista vaivoista ja niiden vaikutuksesta seksiin. Jaksosta ei hauskuutta ja huumoria puutu, vaikka vakavista aiheista puhutaankin.
Ihan mamina podcast tulee nostamaan esille myös niitä arjen ja elämän haasteita hauskuuden ja huumorin lisäksi. Katsotaan mihin tämä homma meitä vie. Pääset kuuntelemaan meidän podcastia mm. Spotifysta, Apple podcastista, Google podcastista ja Anchorista.
Jaa oma kokemuksesi