ihan mamina - Banneri

Yhtenä aamuna heräsin levottomana. Koko keho tuntui hervottomalta, itketti, en halunnut olla paikoillani. Vatsaa koski ja poltteli aivan samoin kun synnytyksen aikana supistusten välissä. Mieliala oli kuin musta sadepilvi ja mitkään onnistumisen kokemukset eivät tuntuneet niin hyvältä kun yleensä. Hetken mietin että nytkö se burn out tai masennus on rantautunut meille, kunnes tajusin kyseessä olevan PMS oireet.

Täysimetän alle kolmen kuukauden ikäistä vauvaa ja jotenkin kuvittelin menkkojen alkavan vasta joskus tulevaisuudessa. En ole yhtään kaivannut näitä PMS oireita. Sen lisäksi että kuukautiset vaikuttavat mielialaan ja yleiseen jaksamiseen, minulla ne vaikeuttavat maidon herumista. Juuri kuukautisten kynnyksellä sitä ehtii pohtia, että onko maidontulo lakannut kokonaan. Vuodon alkaessa alkaa myös maito virrata jälleen vuolaasti.

Mikä ihmeen PMS?

Kuukautisia edeltävä oireyhtymä eli premenstruaalioireyhtymä (PMS) tarkoittaa ennen kuukautisia esiintyviä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haittaavat normaalia elämää. Lähde: Terveyskirjasto

Varmasti jokainen kuukautiset kokenut nainen tunnistaa itsessään joitain PMS oireita ennen vuodon alkua tai sen aikana. Meillä PMS oireet vaikuttavat mun oman jaksamisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi parisuhteeseen. Kuukautiskierron loppupuolella riitoja tulee herkemmin ja tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Kaikki hommat jää levälleen mikä ärsyttää itseä eniten ja puoliso turhautuu alakuloiseen olemukseen ja kiukkuisuuteen.

Pahinta on kuukautisten sattuminen samaan aikaan rintaraivareiden kanssa. Huono heruminen, kärsimätön vauva ja itkuinen äiti ei ole kiva yhdistelmä. Voin lohduttaa, että siitäkin selviää! Heruminen helpottuu kyllä ihan parissa päivässä, eikä maito voi loppua kuin seinään.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IHAN MAMINA (@niina.mantere) jakama julkaisu


Ensimmäiset kuukautiset synnytyksen jälkeen ovat olleet todella kummalliset. Olen jo 5 päivän ajan odottanut hyökyaallon lailla syöksyvää vuotoa, mutta sitä ei näy. Vuoto on ollut todella niukkaa ja toisinaan sitä ei ole tullut ollenkaan. Ensimmäisen raskauden jälkeen menkat tulivat niin massiivisesti, että luulin vuotavani kuiviin vauvan ollessa 4 kuukauden ikäinen. Tätä vuotoa en edes uskoisi kuukautisiksi, ellei PMS oireet olisi niin vahvasti läsnä.

Miten kuukautiskierto vaikuttaa arkeen?

Mun mielialaan ja olemukseen hormonit vaikuttavat suuresti. Raskaudet ovat olleet ajoittain rankkoja hormonien tuomien mielialojen vaihteluiden takia, enkä ole vielä löytänyt itselleni sopivaa ehkäisyä. Lue: Ehkäisy ahdistus, kun hormonaalinen ehkäisy pelottaa.

Pari päivää ennen kuukautisia olen todella saamaton, voimaton ja alakuloinen. Silloin jopa arjen perus asiat tuntuvat raskaille. Kuukautisten aikana alkaa ”raivosiivoaminen” ja sen kautta kiukun purkaminen. Kuukautisten jälkeen mieli alkaa parantua ja puolessa välissä kiertoa olen parhaimmillani. Silloin kaikki sujuu ja arki rullaa hyvällä energialla. Tämä sama toistuu kierrosta toiseen.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Jälkitarkastus lääkärillä, miten palautuminen on sujunut

Raskaus ja imetys vie myös kontrollin omaa kehoa kohtaan

Kommentit (1)

Ei olleet helpot ekat menkat synnytyksen jälkeen. Vauva oli vähä alle 3kk ja imetin. Silti alkoivat ja heti säännöllisinä. Tosi runsaat ja pms oli kamalaa. Kipujq ei onneksi ollut vaikka ennen raskautta oli aina kovat kivut. Oltiin vielä ristiäisreissussa eikä tokikaan mukana mitään suojia kun en tiennyt. Muuta kun vaippa pöksyyn ja aamuvarhain koluamaan kaupungille paikkoja ostaa siteitä. En ois kyllä kaivannu niin nopeasti menkkoja.

Vastaa käyttäjälle Nopeasti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X