2-vuotis syntymäpäivät ja kuopuksen ristiäiset, helpot tarjottavat juhlapöytään
Viikonloppuna juhlimme esikoisen syntymäpäiviä ja samalla pappi tuli kotiin kastamaan meidän kuopuksen, joka oli jo aikaisemmin saanut nimen. Juhlien onnistumista jännitettiin kovasti sillä meidän remontin valmistuminen venyi ja paukkui niin, että vielä samana aamuna ennen juhlia siivoilimme remonttisotkuja pois alta ja siirtelimme muuttolaatikoita piiloon makuuhuoneisiin.

Vallitsevan tilanteen vuoksi ristiäisten vierasmäärä oli rajoitettu kymmeneen henkilöön. Paikalla oli siis vain mun ja miehen perheet ja lasten kummit, joista esikoisen kummit tulivat kakulle vasta papin lähdettyä. Nautin näistä pienistä juhlista. Esikoisen ristiäisissä oli yli 50 ihmistä, joten tämä pieni tilaisuus tuntui paljon intiimimmältä ja rauhallisemmalta.
Alunperin meidän piti muuttaa jo alkuviikosta ja suunnittelin leipovani itse juhliin, aikataulun venyessä tiukaksi päädyin tarjoilujen suhteen helppoon ja stressittömään ratkaisuun. Tämä kannatti. Vieraat tykkäsivät ja minä olin iloinen ja stressitön juhlapäivänä. Juhla-aamuna ystäväni ja kuopuksen kummi tuli auttamaan tarjoiluiden laitossa ja anoppi hoiti lapsia, jotta sain kädet vapaaksi.



Suolaiseksi tarjottavaksi tein kaupan hevi-osastolta löytyvästä valmis Caesar-salaattipussista ja Atrian Vuolu kanasta pikaisen kanasalaatin. Salaattipussista löytyy siis valmiina salaatti, juusto, krutongit ja kastike. Sekotin kaiken suuressa kulhossa ja laitoin tarjolle. Aikaa käytetty n. 5min. Salaatin kaveriksi tein uunissa mozzarella-tomaatti-valkosipuli lepäsiä. Parhaan leivän tähän saa Lidlin paistopisteeltä. Ciabatta leipä halkaistaan ja siihen valellaan runsaasti oliiviöljyä mihin on sekotettu murskattua valkosipulia. Päälle tulee halkaistut kirsikkatomaatit (mieluiten makeat tertussa olevat) ja mozzarella raaste. Leipiä paistetaan 200 asteessa kunnes juusto ottaa hieman väriä pintaan.

Kahvin kanssa pöydässä oli esikoisen Boss Baby täytekakku, mikä oli tilattu PikkuTiikerin kakkupuodista Hollolasta. Kakku oli aivan upea ja maistui vieraille. Täytteenä oli passionhedelmä ja valkosuklaa. Lisäksi hain Fazerin tehtaanmyymälästä muutaman kääretorttu-kakun mitkä koristelin tuorein mansikoin. Itse tilaisuus oli kaunis ja oli ihana saada pitää juhlat omassa uudessa kodissa kaikesta muuttostressistä ja väsymyksestä huolimatta. Onneksi meillä on ihania ystäviä ja sukulaisia auttamassa kaikessa.
Sinua voisi kiinnostaa
Muutto muistilista ja kuinka selvitä muutosta kahden lapsen kanssa
Jaa oma kokemuksesi