Miten minusta tuli bloggaaja?

Kaupallinen yhteistyö Otavamedia

Olen 23-vuotias äiti kahdelle, asun rivitaloasunnossa Lahdessa ja rakennan parasta aikaa itselleni unelmaduunia. Mutta miten päädyin Kaksplussan vaikuttajaksi? Perustin Ihan mamina-blogin tammikuussa 2019 Thaimaan lomalla odottaessani esikoistamme raskausviikolla 15.

Halusin alkaa jakaa matkaani äitiyteen ja tuottaa sisältöä, mistä muut samassa tilanteessa olevat saisivat hyötyä ja vertaistukea. Tiesin, etten olisi ainoa, joka haaveilee äidiksi tulemisesta nuorena tai kipuilisi kehon muutosten parissa. Tiesin muidenkin nuorten äitien saavan kritiikkiä ja pohtivan samoja kysymyksiä. Halusin löytää oman yhteisöni ja siinä olen onnistunut. Minulla on ihana oma ”Instagram-perhe”, joiden kanssa saan jakaa äitiyden onnistumiset ja arjen haasteet. Saan päivittäin kuulla, miten heillä menee ja kuinka ollaan samassa veneessä. Vertaistukea parhaimmillaan!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IHAN MAMINA (@niina.mantere) jakama julkaisu

Juuri nyt elämä tuntuu kivalle. Muutimme ensimmäiseen omaan asuntoomme, enkä malta odottaa kaksivuotiaan esikoisen päiväkodin aloitusta elokuussa. Jään kotiin helmikuussa syntyneen kuopuksen kanssa ja minulle vapautuu valtavasti aikaa kehittää tätä blogia eteenpäin. Unelmoin yhteisöstä, missä nuoret vanhemmat saa äänensä kuuluviin. Tuetaan ja autetaan eikä tuomita.

Alunperin blogia aloitellessa halusin löytää samanlaisessa elämäntilanteessa olevia nuoria äitejä ja saada sekä antaa vertaistukea. Pian huomasin, että asioista täytyisi puhua laajemmin ja olen päässyt antamaan kasvoni mediassa monelle tärkeälle asialle. Haluan luoda lempeämpää ja suvaitsevampaa ympäristöä äideille, etenkin nuorille sellaisille. Haluan esimerkilläni kannustaa opiskelemaan vielä lasten saannin jälkeen ja häivyttää pois jo aikansa eläneet ”elämä loppuu kun saa lapsia” ja ”oot liian nuori äidiksi” tyyppiset lauseet. Syntyvyys on laskussa, eikä ihme. Äidit ovat jatkuvan kritiikin alla eikä yhteiskunta tue taloudellisesti esimerkiksi opiskelua vauva kainalossa. Paljon on siis parannettavaa.

Millaisena seuraajat kokevat minut?

Aito ja rehellinen nousevat aina esille, kun kysyn seuraajilta, millaisena he näkevät minut. Haluan pysyä samaistuttavana ja helposti lähestyttävänä ihmisenä. Vaikuttajana olemisesta minulla ei ole vuosien kokemusta, mutta halu kehittyä on valtava. Minusta tuntuu, että samalla kun olen kasvanut äidiksi ja aikuistunut, on blogi ja some kasvanut rinnalla. Seuraajakunta ei koostu enää pelkästään nuorista, vaan tavoitan yhä laajemmin erilaisia äitejä, vanhempia ja vanhemmuudesta haaveilevia.

Sain kommentin Instagramissa ”Sinä välität ihmisistä ympärilläsi. Niin läheisistä, ystävistä kuin meistä seuraajista”. Kieltämättä olen todella tunteikas ja empaattinen ihminen. Minuun on helppo samaistua ja osaan nähdä asiat toisen näkökulmasta. Olen saanut olla monelle seuraajalle se ensimmäinen ihminen, kenelle on kerrottu raskaudesta tai avauduttu kipeistä aiheista. Kritiikin vastaanottamisessa minulla olisi parantamisen varaa. Negatiiviset kommentit saattavat joskus jäädä pyörimään mieleen, etenkin jos ne ovat tarkoitettu vain pahoittamaan mun mielen. Mulla on onneksi kyky kääntää asiat aina positiiviseksi, enkä säikähdä pienestä.

 

Kaupallisia yhteistöitä blogissa

Yhteistyö Ainu: Täysimetetty vauva isin hoivissa – rintapumpusta tuli vauvavuoden tärkein hankinta

Yhteistyö Kotimaan Energia: Lapsiperheen muuttostressi – uusi koti tuo sähköä ilmaan

Miltä tulevaisuus näyttää?

Haluan edelleen jakaa ihan perinteistä arkea ja siihen Instagram stories on ollut paras kanava. Instagramissa on helppoa jakaa nopeaa sisältöä ja yhtäkkiä mieleen putkahtavia ajatuksia. Blogia haluan kehittää siihen suuntaan, että täällä olisi tasapainoisesti mukavaa sisältöä, arjen vinkkejä ja laajempia kannanottoja ja mielipiteitä, mitkä ei Instagramin puolelle mahdu. On ollut mukava nähdä, miten te seuraajat viihdytte esimerkiksi reseptien ja kesävinkkien parissa, mutta luette paljon myös syvällisempiä aiheita ja kannanottoja. Sisällöntuottaminen ei olisi mitään ilman teitä, kiitos kun olette siellä ❤️

Jälkitarkastus äitiysfysioterapeutilla – mitä erkaumalle kuuluu?

Ensimmäiset menkat ja PMS oireet synnytyksen jälkeen

Herkullinen kesäkurpitsavuoka mozzarellalla

Kesäpuuhaa taaperolle Tykkimäen huvipuistossa

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi