ihan mamina - Banneri

 

Meidän 2-vuotiaalla toddlerilla alkaa olla toinen viikko päiväkodissa takana. On ollut ihana huomata miten taapero on ainakin tähän asti viihtynyt. Aamulla viedessäni lasta hoitoon kiitin päiväkodin työntekijöitä erittäin positiivisesta ja kivasta alusta. Kiva viedä lapsi hoitoon paikkaan, missä hänet huomioidaan ja hän selvästi viihtyy.

Jo pienessä ajassa hoitajille on muodostunut kuva taaperosta. Millainen hän on luonteeltaan ja mitä taitoja hänellä on. Näistä asioista keskustelemme päivittäin viemisen ja hakemisen yhteydessä. Yhdeksi puheenaiheeksi on noussut 2-vuotiaan puhumattomuus. Taapero on erittäin taitava kommunikoimaan, mutta puhetta hän ei juurikaan tuota yksittäisiä sanoja lukuunottamatta. Keskusteluissa varhaiskasvatuksen opettajan kanssa nousi muutama muukin asia esille mitä ilmeisesti ikätoverit osaa, mutta meidän lapsi ei. Vanhempana se herättää heti tunteita. Olenko tehnyt jotain väärin? Onko lapsessa jotain vikaa? Ja viimeisenä sitä nousee puolustuskannalle, ”no eihän se asia nyt noin mene”. Lue: Taapero päiväkotiin, vaikka äiti on kotona. Ajatuksia päiväkodin aloittamisesta

Miksi meidän on vaikeaa ottaa apua vastaan ulkopuolisilta?

Muistan edelleen miltä minusta tuntui, kun esikoinen oppi syömään lusikalla ollessaan mummolassa hoidossa viikonloppuna. Samaan aikaan olin iloinen ja onnellinen siitä miten kärsivällinen mummo oli onnistunut opettaa lapselle uuden hienon taidon. Toisaalta minussa heräsi ärsytys – minä olen lapsen äiti, minun kuuluisi opettaa hänelle tuo. Järjellä mietittynä, onko siinä mitään väliä kuka taidon opettaa kunhan lapsi oppii? Ehkä sitä pelkää jäävänsä jostain paitsi. Vanhemman tunteet ovat monimutkaisia, sitä jotenkin pelkää jatkuvasti näyttäytyvänsä huonona vanhempana joka ei osannut edes yksinkertaista juttua opettaa lapselleen. Eikä kyse ole siitä. Jälkeenpäin olen kasvanut tuosta ajatuksesta enemmän siihen suuntaan, että on mahtavaa miten jokainen lapsen ympärillä oleva tärkeä aikuinen opettaa hänelle uusia taitoja eri tavalla.

Päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettaja otti puheeksi erityisopettajan vierailun yksikössä ja kysyi meiltä lupaa keskustella hänen kanssa taaperon puhumattomuudesta. Olin hyvillä mielin, tottakai asian saisi ottaa puheeksi. En ole missään kohtaa ollut itse huolissani siitä ettei lapsi puhu. Mielestäni voidaan hyvin odotella ensi kesään kolmeen ikävuoteen saakka. Olen kuitenkin hyvilläni, että ympärillä olevat ammattilaiset haluavat tarjota lapselle tukea oppimiseen. On parempi ennaltaehkäistä ongelma ennen kun sellainen on edes syntynyt. En näe mitään negatiivista siinä, että päiväkodin työntekijät ja me vanhemmat saadaan vinkkejä puheen kehityksen tukemiseen. Se ei ole moite meitä tai lasta kohtaan, se on juuri sitä tukea mitä varhaiskasvatukselta olen kaivannut – vaikka en usko lapsen kehityksessä olevan mitään huolenaihetta. Lue: Kun tuntematon nainen vei taaperolta kärryn ja äitinä lamaannuin täysin

Huomaan itsessäni paljon erilaisia tunteita kun puhutaan lapsen kasvusta ja kehityksestä. Joskus ympäriltä tulevat pahaa tarkoittamattomat kommentit saa miettimään omaa vanhemmuutta. ”Eikö teidän lapsi vieläkään käy potalla?” ”Meillä lauletaan jo oopperaa 2-vuotiaana” ”Meidän 3-vuotias ratkoo sudokuja iltapalalla”. Väkisinkin mieleen hiipii ajatus ”hitto olisiko pitänyt lukea lapselle enemmän kirjoja niin hänkin osaisi jo”. Pitäisi unohtaa vertailu ikätovereihin, luottaa itseensä ja etenkin luottaa lapseen – hän oppii kyllä, tukitoimilla tai ilman. Varhaiskasvatus, neuvola ja me vanhemmat pidetään yhdessä huoli siitä, että taidot tulee opittua. Kannattaa myös ottaa vastaan läheisten tarjoama apu – vie vaikka lapsi mummolaan viikonlopuksi, niin hän saattaa palata sunnuntaina kotiin monta uutta taitoa oppineena. Tuki ei vähennä vanhemmuutta, vaan rikastuttaa sitä! Seuraa meitä myös Instagramissa @niina.mantere

Kommentit (18)

Varmaan aika paljon vaikuttaa se, miten hoitajat asiansa ilmaisevat. Jos keskustelu on ystävällistä, tai vähintäänkin neutraalia, niin ihan hyvä vaan jos tukea tarjotaan. Meidän lapsi ei myöskään puhunut 2-vuotiaana. 8-vuotiaana hänellä todettiin lukivaikeus. Itseäni tuo lukivaikeus ei vaivaa millään tapaa, koska tunnen monta huippumenestyjää, joilla myös lukivaikeus. Eli hyvä että tukitoimia on tarjolla. Meillä erityisesti puheterapiasta oli apua. Osa hoitajista ikävä kyllä suhtautui jonkin verran syyllistävästi meihin vanhempiin.

Piinaavaa oli odottaa onan tytön puhetta. Ei puhunut mitään vielä 2v täytettyään, eikö suostunut juttuohin mihin oli hänen ajatellut jo oppivan siinö kohtaa.
Nyt 2,5v ja puhuu tosi kivasti ja taidotkin opittiin.
Vertasin koko ajan esikoiseen joka puhui jo 1,5 vuotiaana lauseita ja sustui opetella taitoja mitä tämä toinen ei suostunut.

Ihanaa että oppi lopulta hyvin 🙂 Niin erilaisia lapset on, että kehityskin kulkee omaa polkuaan.

Aikoinaan esikon 2v neuvolassa keväällä todettiin, ellei puhe kehity kesän aikana, niin katsotaan syksyllä. Hän ymmärsi pitkiä lauseita, mutta omaa puhetta ei tullut, mutta syksyllä tuli jo.
En tiedä, johtuivatko ongelmat vaikeasta lukihäiriöstä, joka todettiin eskarissa ja heti ekaluokan alussa pääsi tukitoimien piiriin. Lopulta kävimme kaksi vuotta (2. ja 3.luokka) Turun Yliopistolla harjoittelemassa lukemista. Olisimme päässeet myöhemmin jatkamaankin siellä, mutta tarvetta ei enää tullut.
Nyt esikoinen aloitti lukion. Asiasta on aina puhuttu avoimesti opettajille ja muutenkin, tukena yläkoulussa on ollut joissain aineissa äänikirjoja. Kielten opiskelussa ongelmia on kirjoittamisessa, mutta puhe ja ymmärtäminen ovat hyvällä tasolla. Nyt kylläkin valittiin jatkosaksan sijaan pitkä matikka…

Tsemppiä lukiolaiselle! Toivottavasti hän saa tarvitsemansa tuen ja valmistuu 🙂

Olen samaa mieltä siitä, että kaikki oppivat taidot omaan tahtiinsa, ja vertailu muihin lapsiin on turhaa. Varhaisesta tuesta ei kuitenkaan voi juuri haittaa olla, ja siksi on hyvä, että asioihin osataan nykyään jo paneutua heti päiväkodista alkaen.

Kuitenkin olen eri mieltä siitä, että ”Hän oppii kyllä, tukitoimilla tai ilman. Varhaiskasvatus, neuvola ja me vanhemmat pidetään yhdessä huoli siitä, että taidot tulee opittua.” Toki viittasit varmaankin
enemmän omaan lapseesi, jonka kohdalla ei ole suuria huolia. Kaikille lapsille kaikkien taitojen oppiminen kuitenkaan ei vain ole mahdollista. Silloinkin toki vertailu toisiin on aivan erityisen turhaa, ja varhainen tuki ja kuntoutus auttavat siinä, että lapsi saa parhaat mahdolliset eväät elämäänsä.

Oma lapsi tarvitsee vahvaa tukea arkeensa, enkä ole osannut siitä ärsyyntyä yhtään. Päin vastoin olen äärettömän kiitollinen jokaisesta ammattilaisesta ja läheisestä, joka on jaksanut lastani tukea ja opettaa silloinkin, kun itse en ole jaksanut. Varsinkin kun alkuun kukaan ei meinannut olla lapsesta huolissaan minua lukuunottamatta.

Tarkoitin lauseella sitä, ettei ole väliä saako lapsi tukitoimia vai oppiiko ilman niitä – pääasia että oppii 🙂 Eli ei ole yhtään ”huonompi” lapsi vaikka tarvitseekin tukea arjessa tai oppimisessa. Onneksi olet luottanut vaistoosi ja saanut apua lapselle!

Meidän nuorimmainen ei puhunut vielä 3-vuotiaanakaan. Päästiin tutkimuksiin ja puheterapiaan. Vähitellen sitä puhetta alkoi tulla. Jotkut sanat tosin hyvin erikoisessa muodossa, ettei niitä ynnärtänyt muut kuin äiti. Poliklinikalla oltiin varoiteltu, että näillä lapsilla on usein hankaluutta myös lukemaan oppisen kanssa. Ja niinhän siinä kävi, ettei poika lukenut vielä ekaluokan jälkeen. Lääkärin ohjeen mukaan anottiin, että poika saa käydä eka luokan uudelleen. Opettaja olisi jo työntänyt pojan erityusopetukseen. Lupa saatiin ja onneksi ope vaihtui myönteisempääm ja kannustavampaan. Syksyllä poika jo oppi yhtäkkiä lukemaan.
Sen jälkeen koulunkäynti sujui, vaikka tyhmäksi kiusaajiakin oli. Nyt poika on aikuinen. Käynyt lukion ja valmistunut tietotekniikan insinööriksi. Työssäkin jo kolme vuotta.
Lasten kanssa ei kannata luovuttaa, vaikka alku olisikin hankalaa.

Vau! Upea tarina siitä miten iso merkitys opettajalla voi olla lapsen oppimisen kannalta 🙂

meidän kolmas poikamme ei puhunut 3.5 vuotiaana, mutta oli todella pantomiimitaiteilija, lastenklinikan lääkärit ihailivat, kuinka ymmärsin hyvin poika. hän oli kotihoidossa, ja mieheni lohdutti minua, joko runoilija,kuten saarikoski, joka kuulema oppi nelivuotiaana, kuten myös mannerheim eli sotapäälikkö. saimme lähetteen puheteraupatille, jotta oppisi viittomakielen. no siellä alkoi sanoja löytymään javiittomia ei tarvittu. sitten sitä puhetta alkoi tulemaan ja tulemaan ja tulemaan. otti takaisin puhumattomat vuodet!

Kylläpähön nuo ehtii oppia ajallaan. Meidän mukula sanoi 2v neuvolassa pari sanaa ja kommunikoi sekä ymmärsi hyvin joten jäätiin seuraamaan. 2,5v puhua pulputti kovasti jo. Se vaan otti aikaa tulla tuo puhe. Itse työssäni pyrin katsomaan kokonaisuutena lasten puheenkehitystä. Ymmärtääkö, tuottaako yritystä puhua, millainen on ylipäätään suun motoriikka jne…jos vaikuttaa olevan kunnossa niin annetaan oppia rauhassa. Ja tosiaan, hitaammin oppiminen ei tarkoita vikaa lapsessa eikä esim elton konsultaatio ole huono juttu .

Meillä puhumattomuutta alettiin ihmetellä 3-vuotisneuvolassa. Poika ymmärsi kaiken, mutta puhui vain muutamia sanoja tai tavuja. Ei häirinnyt kenenkään eloa, kun oli vielä kotona hoidettavana.

Jonotettiin puheterapiaan 3kk ja saatiin aikakin, mutta juuri ennen käyntiä poika alkoi puhua lausepuhetta ihan tuosta vaan, niin kuin avainta olisi käännetty. Muistan aina kun sitten käveltiin varatulle ajalle ja poika kulki pitkää käytävää pitkin innoissaan pulputen kaikkea ihanaa mitä ympärillä näkyi. Terapeutin ovi oli raollaan ja hän tuli ovelle ja nauroi, että onko tällainen turisija tosiaan tulossa häntä tapaamaan. Sanoi että näin käy enemmän kuin usein, ehkä ei pojalla vaan aiemmin ollut juttua.

Nykyään poika on 8-vuotta ja puhuu ihan aina. Selittää juttujaan, havainnoi asioita ja kyselee ihan kaikkea. Eskari-ikäisenä puhui heräämisestä nukahtamiseen lähes taukoamatta. Piti ottaa monen vuoden ajalta kadotettu puheaika käyttöön 😅

Ihana kuulla! 🙂 Odotan innolla koska meillä alkaa samanlainen puheripuli!

Älä murehdi puhumattomuutta. Meillä kaikki lapset oppineet puhumaan juurikin lähempänä kolmea ikävuotta pitkiä lauseita. Parivuotiaana tuli yksittäisiä sanoja. Ihanaa että tukea on kuitenkin tarjolla päiväkodissa! Neuvolassa 2-vuotiaana eivät myöskään olleet yhtään huolissaan. Toivottavasti saatte kuitenkin enemmän positiivista palautetta ja lapsen kehumista ja ihailua. Kuitenkin vasta 2-vuotias kyseessä! 🙈😅

Ihana kuulla, en murehdi yhtään! 😊 Paljon on saatu kuulla hyvää lapsesta ja hänestä näkee et päiväkodissa on hyvä ja kannustava fiilis ❤️

Itselläni oli myös samanlaisia tunteita esikoisen kohdalla. Nyt kun on jo kolmas vauva talossa, ei muiden mielipiteitä tule enää mietittyä, eivätkä ne oikeastaan edes kiinnosta 😊 Tietysti sitten, jos esim. päiväkodissa tai koulussa jostain huolestuttaisiin, kiinnittäisin asiaan huomiota!

Kun on nähnyt jo kahden lapsen kasvavan reippaiksi ja osaaviksi koululaiseksi ja leikki-ikäiseksi, on luottoa omaan vanhemmuuteen. Esikoisen kanssa oli aikaa tutkia kirjaimia ja harjoitella numeroita ym. mutta seuraavan kanssa ei olekaan puuhasteltu mitään lukemista ihmeellisempää, mutta ainakin yhtä taitava on näissä kuin esikoinen saman ikäisenä. Omalla kohdallani nuo epävarmuuden tuntemukset johtuivat juuri sellaisesta, että jotain pitäisi osata tietyssä iässä ja onko sitten minun vikani, jos ei osaa?

Nyt jos joku minulle kommentoisi tyyliin ”eikö 2- vuotias vieläkään käy potalla?”, ihmettelisin eikö kommentoijalla todellakaan ole muutakaan ajateltavaa, huomaavaisuutta tai käsitysta siitä, kuinka erilaisia lapset yksinkertaisesti ovat oppimaan/ tekemään asioita.

Ainahan sitä tulee vertailtua kaikkea vaikka ei pitäisi. Jokainen on yksilö ja oppii asioita omaan tahtiin. En muista, että kukaan olisi aikanaan mulle ihmetellyt ettei vieläkään syö lusikalla tms.. Mutta sen muistan, että päiväkodista tuli heti palautetta, että poika syö todella siististi. Ehkä juuri siksi, että oli valmis siihen, kun alkoi syömään itse. Voi toimia myös puhumisen kanssa, että puhuu sitten, kun on valmiimpi siihen😊
Meillä puhumattomuutta pohdittiin 2-v neuvolassa ja kontrolli käynti oli 2,5 vuotiaana. Silloin laitettiin lähete puheterapiaan, koska täällä oli pitkät jonot. Meillä puheterapia aloitettiin ja muistan sen, että itse iloitsin aina pienestäkin edistymisestä. Meille vaan sattui sellainen puheterapeutti, joka osasi kyllä latistaa tunnelman aina! ” Nuo nyt on tuollaisia helppo tavuisia sanoja jne..” Tuli tosi paha mieli siitä vähättelystä. Onneksi päästiin puolenvuoden jälkeen yksityiselle puheterapeutille, joka oli aivan ihana! Hän muuten asuu Lahdessa, kävi onneksi Kouvolassakin pitämässä vastaanottoa.
Nyt tää puhumaton puhuu paljon, myös yksin! 🤣
Ps. Kiva kuulla, että päiväkoti arki on lähtenyt sujumaan hyvin ja hän viihtyy siellä! 😊

Ihanaa kokemuksen tuomaa varmuutta! Näinhän se menee, et pitää vaan luottaa 😊 Kiva kun kommentoit 💗

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X