ihan mamina - Banneri

Olohuoneen remontti alkaa olla paketissa pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. Tai no.. valaisimet kannattaisi hankkia pian, sillä syksyiset illat alkavat olla jo pimeitä. Toistaiseksi ollaan kuitenkin pärjätty keittiöstä hohtavalla valolla. Ainakin meillä on tunnelmallista.

Meidän remontti stoppasi ajan ja rahan puutteeseen. Tarkoitus oli remontoida myös alakerta eli makuuhuoneet ja työhuone, mutta sinne asti ei päästy venymään vielä. Kodin tärkeimmät paikat on nyt onneksi kunnossa ja makuuhuoneen ovet voi pitää toistaiseksi kiinni kunnes budjettia löytyy niiden laittamiseen.

Parasta meidän kodissa on se, että sisustuksessa näkyy myös lapset. Makuuhuoneet sijaitsevat alakerrassa, joten olisi hankala rajata leikkejä vain omaan huoneeseen – enhän muuten pystyisi valvomaan lapsia ja esimerkiksi tekemään ruokaa samaan aikaan. Olohuoneen sisustukseen on siis sisällytetty lasten leluja, jotta kaikki viihtyvät. Valkoinen kaunis liukumäki, vanha puinen keinuhevonen ja kaunis leikkimatto sopivat täydellisesti meidän kotiin. Lisäksi sohvan vierestä löytyy kolme lelulaatikkoa. Myönnän kyllä joskus turhautuvani siihen, että duplopalikoita löytyy sohvalta ja pikkuautot kulkeutuvat keittiöön – mutta hei, tämä on vain pieni ajanjakso meidän elämästä.

Mitä remontteja tehtiin?

Olohuoneen aina eteiseen saakka yltävä parkettilattia hiottiin ja valkolakattiin ammattilaisen toimesta. Parketti oli jo useita kymmeniä vuosia vanha ja kellastunut lähes oranssiksi asti. Hionnalla siitä saatiin naarmut ja kolhut pois. Valkoinen kulutusta kestävä lakka antoi kauniin vaalean puun sävyn. Lattiasta tuli todella onnistunut. Aluksi pohdittiin laminaattilattian laittoa vanhan parketin päälle, mutta tämä oli sata kertaa parempi idea. Kiva säilyttää jotain vanhaa ja kaunista kodissa. Lue: Ostimme asunnon, kun minä olin vielä synnärillä

Olohuoneen seiniä koristi useita kerroksia tapettia. Valkoinen tapetti oli jo kellastunut ja hieman kupruileva. Isointa seinää peitti tumma kuviollinen tapetti mitä inhosin ensivilkaisulta. Seinäpinnoista poistettiin tapetit, kitattiin tasaiseksi ja maalattiin Tikkurilan puolihimmeällä maalilla sävynä T1709. Maalasimme yhden seinän tummemmalla beigellä T1703, mutta vasta maalin kuivuttua huomasimme ettei sävyero ollut niin suuri kun olimme toivoneet. Seinä jäi vain hieman tummemmaksi ja sävyltään punertavaksi – ei siis aivan sellaiseksi kun toivoimme. Saa nähdä tuleeko seinään muutoksia vielä, vai tottuuko silmä tähän mokaan. Lue: Rivitaloasunnon remontointi alkaa, ensimmäiset kuvat

Parvekkeen oli ja ikkunoiden karmit oli todella tummat. Tila tuntui pieneltä ja ahtaalta vain siksi, että ikkunan karmit olivat aikansa mukaiset eli tummanruskeat. Tähän tuli selvä muutos valkoisella maalilla ja valkoiset ikkunan karmit yhdistettynä valkoisiin listoihin sai beiget seinät oikein hohtamaan.

Kuva olohuoneesta. Tässä näet ikkunan karmien ja lattian sävyn ennen remonttia.

Mitä yläkerrasta puuttuu vielä?

Yläkerrasta puuttuu vielä kokonaan valaisimet. Ainoastaan keittiössä on kiinteät valot ja eteisessä lamppu, mutta olohuone on aika pimeä illan tullen. Ei olla löydetty vielä mieleisiä valaisimia. Kaikessa muussa ollaan oltu samaa mieltä sisustuksen ja remonttien suhteen, mutta valaisimet aiheuttaa erimielisyyksiä. Asunnossa ei ole sälekaihtimia ollenkaan ja pohdimme niiden asentamista erityisesti keittiöön. Olohuoneen ikkunoihin on rullattavat läpikuultavat verhot, mistä osa makaa vielä asentamatta varastossa. Lisäksi on muutamia listojen laittoa ja alakertaan vievät portaat pitäisi maalata vielä uudelleen ja lakata, jotta ne kestävät kulutusta. Pientä sisustustavaraa, viherkasveja ja tauluja pitäisi vielä hankkia. Tällaisenaan asunto näyttää ehkä liian persoonattomalta ja paljaalta. Lue: Luovuimme autosta, kaduttaako?

Huonekalut

Huonekalujen suhteen haluttiin pysyä ”less is more” linjalla. Etenkin sohva oli sellainen mistä toivoin mahdollisimman ”kevyen näköistä” ja simppeliä. Rakastuin Ikean Söderhamn sohvaan, sillä vaikka sohva on matala sen alle mahtuu hyvin imuri (ja kaikki jälkikäteen huomattua kaikki meidän lelut..). Olin yllättynyt miten eri värinen sohva oli Ikeassa paikan päällä kuin netissä katsottuna. Värinä haluttiin Gunnared beige, mutta se selvästi taittaa enemmän harmaaseen kun netissä annettiin olettaa. Itse inhoan harmaata väriä, mutta siedän sohvaa sen beigeän vivahteen vuoksi.

Ruokapöytä oli selvä heti alussa, haluttiin lankkupöytä. Löysimme Maskusta sopivan lankkupöydän, mutta se oli väriltään aivan liian tumma ja kellertävä – vähän kun meidän vanha parkettilattia. Toni keksi tehdä pöydälle suurin piirtein saman kun lattialle. Hän hioi pöydän pinnan muutamaan kertaan ja lakkasi sen valkoisella öljy / lakka seoksella. Täyspuinen lankkupöytä oli nappivalinta. Jos siihen ajan saatossa tulisi kolhuja, naarmuja tai pinttymiä sen saisi hiottua ja lakattua uudelleen ja uudelleen. Lue: Retkeily syksy alkaa! Patikointi lasten kanssa

Keittiö oli alusta asti tämän kodin paras juttu. Se on remontoitu vuonna 2018 ja rakastan keskellä keittiötä olevaa saareketta ja runsasta tasotilaa. Yksi miinus täytyy kuitenkin antaa. Jääkaappi-pakastin on tuskaisen pieni. Tulevaisuudessa haluaisin vaihtaa tuohon täyspitkän jääkaapin ja sijoittaa pakastimen muualle.


Eteisessä tila ja etenkin säilytystila on mahdottoman pientä. Ulko-eteisessä on naulakko missä säilytämme rattaiden istuinosia suojassa kastumiselta ja sisäeteisessä yksi vaatekaappi minne mahtuu juuri ja juuri meidän ulkovaatteet. Turvakaukalo ja muu lapsiperheen sälä on pitkin lattioita ja se ärsyttää. Eteisen vieressä on pieni vessa, mikä on myös remontoitu lähivuosina. Esittelen myöhemmin meidän alakerran, eli makuuhuoneet, vaatehuoneen, kylpyhuoneen, saunan ja yhdistetyn työhuoneen ja takkahuoneen. Alakerta on siis vielä kokonaan remontoimatta. Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere

Kommentit (8)

Kauniit sävyt olette valinneet ja upea keittiö! Muistatko mistä tuo valkoinen liukumäkenne on hankittu? 🙂

Kauniit sävyt olette valinneet ja upea keittiö! Mistä tuo hieno valkoinen liukumäki on? 🙂

Heippa!

Kiitos, liukumäki on Jollyroomista 🙂

Miksi Teillä ei ole verhoja ikkunoissa? Minusta tila näyttää ihan kesken eräiseltä ja kolkolta

Ihana tuo liukumäki! Mistä se on? 😊

Heippa!

Kiitos, liukumäki on Jollyroomista 🙂

Samasta syystä kun meillä ei ole kattolamppuja, vielä ei oo ollu mahdollista hommata 😊

Heippa!

Kiitos, liukumäki on Jollyroomista 🙂

Vastaa käyttäjälle Minttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X