ihan mamina - Banneri

 

Meidän molempien lasten kiinteiden ruokien aloitus on tehty hieman ennen 6kk ikää heti kun valmiudet ruokailuun täyttyivät. Esikoinen söi heti valtavalla ruokahalulla sekä soseita että sormiruokaa. Ei puhettakaan, että ruoan säilymistä olisi tarvinnut miettiä – kaikki meni kerralla. Kuopus taas osoittautui hyvin varovaiseksi maistelijaksi. Pitkän aikaa soseita meni vain muutama lusikallinen kerralla ja nyt ollaan päästy jo puolikkaaseen purkilliseen per ruokailu. Täytyi siis keksiä keinoja säilöä ruokaa fiksusti, jottei syntyisi valtavaa hävikkiä.

Ensimmäisiä maisteluja toteutimme Semper STEP sovelluksen avulla. Sovelluksesta löytyviä reseptejä noudattamalla valmistin sopivia annoksia mitä säilöin pienissä purkeissa jääkaapissa max. 3 päivää tai pakastin silikonisessa jääpalamuotissa ja sulatin pala kerrallaan. Kiinteiden aloitus päiväkirjana ja reseptipankkina toimivan sovelluksen kanssa sujui vaivatta. STEP sovelluksesta löytyvät reseptit olivat juuri sopivia n. 3 päivän ruokailuja varten. Vaihdoin ainoastaan reseptissä käytetyn voin tai margariinin äidinmaitoon, jotta maussa olisi jotain tuttua.

Valmiisiin lastenruokiin siirtyminen

Kun ensimmäiset maistelut kiinteiden aloituksessa oli suoritettu hyvällä menestyksellä ja rytmi ruokailuun oli alkanut selkeytyä siirryimme syömään Semper lastenruokia. Tykästyin jo esikoisen aikana valmiisiin soseisiin ja samalla linjalla päätin jatkaa toisenkin lapsen kohdalla. Pipsu sai aluksi aamuisin hedelmäsosetta, päivällä kasvissosetta ja illalla puuroa. Pipsu täyttää muutaman päivän päästä 7 kuukautta ja kiinteisiin ruokiin on tullut mukaan kerran päivässä tarjottava liha tai muu proteiinin lähde. Tämä kolmesti päivässä ruokailurytmi on tuntunut meille parhaimmalta. Pipsu ei vieläkään syö samalla innolla kun isoveljensä. Varsinkaan aamuisin mikään ei tahdo maistua paria lusikankärjellistä enempää. En siis pidä kiirettä viiteen ateriaan siirtymisen suhteen, tässä on vielä aikaa nautiskella rauhassa. Tärkeintä on tarjota monipuolista ruokaa ja antaa vauvan tutustua omaan tahtiin.

 

Hävikin välttäminen, kun ateriakoko kiinteitä aloittaessa on pieni

Valmissoseiden säilöminen on vähintäänkin yhtä helppoa kun itse tehtyjen kun pitää huolta hygieniasta. En koskaan syötä ruokaa suoraan purkista tai pussista, ellen tiedä varmasti koko annoksen menevän kerralla. Laittamalla sopivan määrän lautaselle ja lämmitämällä siinä vältän bakteerien kulkemisen soseeseen ja voin sulkea purkin uudelleen ja laittaa jääkaappiin. Hedelmäsoseet säilyvät avattuna uudelleen suljetussa purkissa jääkaapissa viikon, ruokaisat soseet n. kaksi päivää. En ole vielä kertaakaan joutunut heittämään sosetta roskiin. Jos vauva ei pitänyt mausta, niin viimeistään taapero syö jääkaapin perälle jääneen soseen välipalaksi tai puuron päällä.

Ruokaa voi myös pakastaa! Yksi avattu purkkisose kestää meillä purkin koosta riippuen 2-4 ruokailua ja pusseista menee yleensä puolikas per ruoka. Suunnittelen ruokailut niin, että Pipsu syö kahtena peräkkäisenä päivänä samoja ruokia. Esimerkiksi aamulla mangososetta, päivällä Couscous & kanaa ja illalla puuroa hedelmällä. Jos haluankin tarjota seuraavana päivänä eri ruokaa tai sosetta jäi purkin pohjalle pakastan ylijäämä soseen jääpalamuottiin, pakastamisen kestävään astiaan tai minigrip pussiin myöhempää käyttöä varten. Vinkki! Minigrip pusseihin pakastettu mangosose on pelastanut monet hammaskivut. Levyksi jäätynyt sose on helppo imeskeltävä ja auttaa vauvan kutiaviin ikeniin.

 

Mistä soseista aloittaa?

Meidän esikoinen sai vauvana allergiaoireita ja vatsakipuja monesta ruoka-aineesta, joten kiinteiden aloitus oli jännittävää. Onneksi Semperin valikoimista löytyi esikoiselle sopivia ja maistuvia lastenruokia allergioista huolimatta. Kuopus Pipsu on mennyt samaa kaavaa veljensä kanssa, joten etenemme ruokien kanssa varovasti tutkiskellen. Semperin soseissa on selkeät merkinnät mitä ne pitää sisällään ja yleisimmät allergeenit on merkitty korostetusti. Toistaiseksi olen valinnut soseista ne mitkä eivät sisällä maitotuotteita ja onneksi niitä löytyy runsaasti Semperin lastenruoista. Pipsu on selvästi klassikko ruokien ystävä, sillä lämpimistä ruoista Semper Spagetti Bolognese on ilmennyt suosikiksi.

ARVONTA!

Haluamme yhdessä Semperin kanssa jakaa maukasta ruokaa kiinteiden aloitusta, tai jo totuttuja ruokailuhetkiä varten. Arvon tässä blogipostauksessa kolme (3) tuotepakettia kommentoijien kesken. Yhden paketin arvo on 35e. Kommentoi alle lapsuuden suosikkiruoka niin olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt ja tietosuojaselosteen löydät linkeistä. Arvonta suoritetaan 18.10.2021. Vinkki! Toinen arvonta ilmestyy @niina.mantere Instagram tilille.

Kommentit (159)

Makkarakastike ja perunamuussi

Jauhelihakastike ja spagetti

Perunamuusi ja lihapullat

Karjalanpaisti ja keitetyt porkkanat

Kiinteiden aloitus alkoi juuri ja täällä toinen erittäin hiljalleen totutteleva! Parhaina kertoina syönyt jopa kaksi lusikallista.

Jauheliha-perunasoselaatikko 🥔

Taisi olla hampurilaiset ranskalaisilla – harvinaista luksusta!

Semper pasta ja kinkku sekä lasagne,nyt uutena suosikkina on porkkana kurpitsa puuro 🤩 kasvissose on ihan parasta hänen mielestään 😊

Spagetti ja jauhelihakastike

Perunat ja jauhelihakastike oli ihan lempparia!

Pinaattilätyt sekamarjahillolla ja riisi-tonnikalasalaatti

Mun ehdoton lemppari oli spagetti ja jauhelihakastike! Vanhemmat kysy yleensä veljiltä ruokatoiveita ku ne ties Jo mun vastauksen! 😅

Makaronilaatikko edelleen lemppari😍

Perunamuusi ja lihapullakastike.

Spaghetti ja jauhelihakastike oli ehdoton ykkönen!😊

Spaghetti ja jauhelihakastike 🙂

Lapsuuden lempiruoka oli isän tekemä risotto.

Mukana! Lempiruoka oli puuro 😊

Mummoni veljen vaimon tekemä lasagne. Sitä lapsena odotti oikein milloin päästään heille kylään, siellä odotteli aina se herkku. Nam. Harmi kun ei tullut reseptiä talteen otettua koskaan

Mummoni veljen vaimon tekemä lasagne. Sitä lapsena odotti oikein milloin päästään heille kylään, siellä odotteli aina se herkku. Nam.

Oma suosikki oli kinkkukiusaus! Meillä kiinteät tulossa pian kuvioihin, hyviä vinkkejä!

Mun lapsuuden suosikkiruoka oli ja on kyllä edelleen kaalilaatikko! Ei ole mitään oarempaa kuin oman äidin tekemä kaalilaatikko!

Riisi ja kana, ja riisi ja lohi oli pop 😁

Mukana kisassa 🙂

Lätyt! Kun niitä oli jälkiruokana, minun ei tarvinnut syödä eturuokaa!
Tästä 9len kuullut ”muutaman” kerran omilta lapsiltani. 😙

Makaroni ja jauhelihakastike😋

Kyllä se oli se perinteinen makaronilaatikko.

Oma suosikki oli Lenkki ja pottumuusi. Esikoisen suosikki on Lohikiusaus ja herkkusienet. Nuorempi vasta opettelee kiinteiden syöntiä. 😁

Spagetti ja jauhelihakastike

Mummin lihapullat ja perunamuusi!

Kanakastike ja riisi ❤️😀

pojan 6kk suosikki on iltapuuro. Aamulla on tarjottu ihan samaa puuroa, mutta sillon se ei sitten taas maistu 😄

Lihapullat ja perunamuusi

Marja sekä kasvis soseilla on hyvä aloittaa..noin 3. kuukauden ikäisenä.. sekä 5 ,kuukauden ikäisenä voi siirtyä kiinteiden aloittamiseen..kuten lihan sekä kalariekien aloittamiseen…Mutta maksaruoat aloittaisin vasta vuosikkaana…

Nykysuositus on että kiinteät ruoat aloitetaan 4-6kk iässä vauvan tahtiin 🙂

Kyllä se oli spagetti ja kastike 😁

Jauhelihakastiketta ja spagettia

Spagetti kastike,hedelmäsoseet

Makaronilaatikko ja vispipuuro:)

Makaroni ja jauheliha

Taisi olla niinkin perinteinen kuin makaronilaatikko.

Saarioisten jauhelihaperunasoselaatikko 😄

Taisi olla makaronilaatikko tai nakit ja perunamuusi.

Lapsuuteni lemppari ruoka oli uuniohrapuuro joka äidin itse valmistaman mansikka mehukeiton kanssa maistui ihanalle.

Perinteinen jauhelihakastike 🥰

Perunat ja jauhelihakastike oli minun suosikkiruoka lapsena 🙂

Lihapullat ja perunamuussi

Kananlihaa, riisiä ja kermakastiketta.

Potut ja ruskia kastike

Kana kastike ja riisi😊

Joo pakko sanoa makarooni eli makaryyni, mössö ja velli….

Makaronilaatikko😋 5 kk:lle kelpaisi Semperit!

Muistelen että lehtipihvi oli aika kuumaa kamaa lapsena, ja miksei edelleen! 😎

Mummon tekemä karjalanpaisti ja karjalanpiirakat

Spagetti ja jauhelihakastike 😋

Lapsuuden lempiruokaan kuului ehdottomasti äidin tekemä lihamureke ja perunamuusi 😋Meillä alkaa tyttären maistelut tällä viikolla, joten jännät ajat siis täällä edessä 🙊

Lihapullat ja perunamuusi

Lemppari lapsena oli spaghetti ja makkarakastike🙂

Lapsuuden suosikkiruoka oli ehkä kinkkukiusaus tai mannapuuro. Edelleenkin niillä mennään 😊

Makaronilaatikko lempiruoka 🙂

Lapsena lempiruokaa oli makaroni ja jauhelihakastike🙈

Pizza, vähän tylsästi ehkä – mutta se oli aina erikoistilanne syödä pizzerian pizzaa, joten siksi oli lapselle ehdoton lemppari ^_^

Perunamuusi ja paistettu kala 🙂

Iskän tekemä lasagne! Edelleen suosikki

Kana ja riisi

Pinaattiletut ja nakit sekä kalapuikot ja perunamuusi ❤

Vastaa käyttäjälle Mliisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Annetut tiedot näkyvät vain blogin ylläpitäjälle. Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X