Pelottava sormiruokailu – vauva haluaa syödä, mutta äitiä pelottaa

Meidän 7 kuukauden ikäinen Pipsu on osoittanut valtavaa intoa sormiruokailuun. En ole koskaan ollut ehdoton vauvan ruokailutyylin suhteen. Esikoinen söi sekä sormiruokaa että soseita, mutta jossain kohtaa sormiruokailu jäi vähemmälle kunnes hän alkoi reilu vuoden iässä syödä itse samaa ruokaa kun muu perhe. Kuopus aloitti kiinteät ruoat soseilla vajaa 6 kuukauden iässä. Aluksi hän ei juuri perustanut syömisen päälle ja kiinteiden aloitus oli todella pelkkää maistelua – ruoka meni hädin tuskin pari teelusikallista. Uskalsin tässä parin viikon sisään antaa ensimmäistä kertaa vauvan syödä itse. Pipsu oli aikaisemmin maistellut maissinaksuja hyvällä menestyksellä, mutta nyt tein hänelle makaronilaatikkoa. Olin todella yllättynyt, kun hän kauhoi makaronin palasia innolla suuhunsa. Vielä yllättyneempi olin siitä miten hienosti vauva pystyi pureskelemaan ikenillään ja parilla hassulla hampaallaan. Lue: Kiinteiden aloitus ja pieniruokainen vauva – vinkit aloittamiseen ja soseiden säilyttämiseen

Vaikka minulla on kokemusta vauvan ruokailusta jo yhden lapsen verran, nousee syke joka kerta kun annan Pipsun syödä sormiruokaa. En tiedä mistä tämä pelko on tullut, sillä sormiruokailu sujui hyvin esikoisen kanssa. Toki oli tilanteita missä esikoinen alkoi kakomaan ruokaa (mikä kuuluu asiaan), mutta kertaakaan ei oltu vaaratilanteessa. Olin perehtynyt turvalliseen syömiseen ennalta ja käynyt läpi ensiapuohjeet lukemattomia kertoja. Silti pelotti ja pelottaa vieläkin.

Tuijotan vauvaa kun haukka hänen kahmiessa makaronia suuhun. Pienikin hiljainen sekunti kun vauva pysähtyy miettimään saa sykkeeni pompahtamaan kahdestasadasta kahteensataankuuteenkymmeneen. Ruokailu päättyy usein niin, että otan lautasen pois koska en kestä sitä painetta ja jännitystä. Pipsu katsoo mua ihmeissään – ruoka oli hyvää! Ei auta ensiaputaitojen kertaaminen tai ohjeiden lukeminen. Kun pelottaa niin pelottaa. Pelko on samanlainen kun muutkin äidin päässä myllertävät absurdit pelot. ”Mitä jos vaunut lähtevät parvekkeelta tuulen mukana lentoon ja vauva tippuu ojaan” -tyyliset ahdistukset. Lue: Ainoa vika minussa oli se etten ollut poika

Miten voisin lievittää omaa pelkoani?

Yhtenä ajatuksena olen pyöritellyt mielessäni sitä, jos antaisin sormiruokaa vain silloin kun meitä on kaksi aikuista kotona. Silloin jos jotain tapahtuisi olisi tuplasti käsiä. Tuplasti apua. Yritän myös ajatella mahdollisimman paljon sitä kuinka turvallista meidän oikeasti on sormiruokailla. Asumme keskeisellä paikalla mihin ambulanssi tulisi tarvittaessa minuuteissa. Olen myös ensiaputaitoinen, enkä ole koskaan jähmettynyt tilanteessa missä henki ja terveys on vaarassa – osaan kyllä toimia jos tarve vaatii.

Vauva myös kasvaa joka päivä ja oppii uusia asioita syömisestä. Mun pitäisi luottaa enemmän häneen (ja itseeni). Hän osaa syödä ja selvästi nauttii siitä. Menisin mieluusti pääasiassa soseilla kuopuksen kanssa, mutta hän on niin innokas ruokaan tutustuja ja pureskelija, etten halua viedä sitä iloa häneltä pois oman typerän pelkoni vuoksi. Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä